Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Helsingin Sanomissa arvioidaan Juha Kauppisen uusin huhtikuun lopulla ilmestynyt kirja Kertomuksia maasta. Arviossa mainitaan yleiseetos: Hillitse itsesi, ota siitä vain mitä tarvitset.
”… on trilogian itsenäinen kolmas osa. Kirjan katsanto on aiempia globaalimpi. Siinä päähenkilönä on koko maapallo tai oikeastaan hiili – elämän kemian ja ilmastonmuutoksen alkuaine. Kirja osoittaa, että elinkelpoista ilmastoa ei voi olla olemassa ilman elävää luontoa, joka hiiltä kierrättää ja sitoo.
… Ilmakehässä on hiiltä 850 gigatonnia, kun sitä on maapallon kasvillisuudessa 450 gigatonnia. Maaperässä hiiltä on 2050 gigatonnia. Hiili on väärässä paikassa, Kauppinen kiteyttää: sitä kuuluisi olla joitakin satoja gigatonneja vähemmän ilmakehässä ja joitain satoja gigatonneja enemmän elävässä luonnossa, maaperässä ja kivikehässä.
… ilmastokriisiin ei ole olemassa sellaista ratkaisua, jossa luonnon annettaisiin köyhtyä.
… Kauppisen mukaan Suomen hiilinielukeskustelua vaivaa yhä väärinymmärrys, jossa sekoitetaan hiilinielu ja hiilivarasto. Hiilinielu on varaston kasvua. Lopulta varastolla on väliä. Väärinymmärrys johtaa johtopäätöksiin, joissa avohakkuu näyttäytyy ilmastotoimena.
Hehtaari nuorta metsää sitoo [kasvaessaan] enemmän hiilidioksidia kuin vanha, mutta nuoren metsän ylistäminen vaatii sen tieltä kaadetun vanhan metsän ylivoimaisesti suuremman hiilivaraston sivuuttamista.
Suuret puut ovat monimuotoisuuden koteja mutta niiden merkitys myös ilmastolle on hämmästyttävän tärkeä. Kauppinen siteeraa kansainvälistä tutkimusta, jonka mukaan läpimitaltaan yli 60-senttisiin puuyksilöihin oli sitoutunut puolet eri puolilla maailmaa tutkittujen metsien hiilestä, vaikka noita puita oli lukumääräisesti vain prosentti kaikista. Silti metsäntutkimuksen perusyksikkö ei ole puu vaan tietty ala metsää, Kauppinen kirjoittaa.”
http://www.hs.fi/taide/art-2000011337141.html
Kommentoin rautalankamallilla:
”Mahdollisimman yksinkertainen rautalankamalli metsistä ja hiilestä Suomessa. Suojelualueilla on enemmän hiilivarastoa ja monimuotoisuutta kuin talousmetsissä. Talousmetsissä on vähemmän hiilivarastoa, mutta enemmän hiilinielua (varaston kasvua). Jaksollinen eli avohakkuita käyttävä malli tuottaa enemmän kasvua ja sitä kautta myös hiilivarastoa kuin jatkuvapeitteinen malli. Poikkeuksena turvemaat, joissa maaperän hiilivarasto voi olla suuri ja sitä voidaan säästää jatkuvalla kasvatuksella.
EU:n ilmastopolitiikka nojaa hiilinieluun: varastojen säilyttämisestä ei palkita vaan niiden kasvattamisesta (hiilinielusta). Tässä sääntelykehikossa Suomen kannattaa pyrkiä maksimoimaan metsien kasvua ja metsätuloja ja jättää vain tarvittava osa kasvusta hiilinieluksi.”
En tiedä mistä 45 metrin vaatimus tulee. Takana voi olla tutkimustietoa tai halutaan puuston varjostus riittäväksi keskikesällä.
Sivut 48 – 49:
Suojavyöhyke metsätaloudessa
Raakkujokien rannoille tulee jättää riittävä suojavyöhyke myös metsäalueilla. Suojavyöhykkeen tarkoituksena on estää haitallisten kiintoaineiden ja ravinteiden valumista valuma-alueelta, varjostaa vesistöä ja ehkäistä uomien umpeenkasvua. Jokihelmisimpukan ja lohen/taimenen näkökulmasta suojavyöhykkeet ovat elintärkeitä, säilyttäen niiden elinympäristöjä ja lisääntymispaikkoja sekä suojaamalla veden laatua ja lämpötilaa erityisesti hellekausina.
Suojavyöhykkeen kasvillisuus tarjoaa suojapaikkoja, kulkureittejä ja ravintoa kaloille, linnuille ja muulle eliöstölle. Rantojen puustosta syntyvä karike on tärkeää ravintoa vesieliöstölle. Puut, jotka kaatuvat vesistöön monipuolistavat elinympäristöä ja saavat aikaan veden virtausta. Rantakasvillisuus myös tasaa tulvahuippuja ja hidastaa virtaamaa tulvan aikana. Toisaalta kaatuneet puut, tiheä rantapuusto, liettyminen ja umpeenkasvu voivat heikentää uomien vedenjohtokykyä, mikä saattaa aiheuttaa tulvaongelmia, erityisesti peltoalueilla.
Raakkuvesistön äärellä suojavyöhykkeen tulisi olla vähintään 45 metriä leveä ja eroosioherkillä rinteillä se saattaa tarvita vieläkin suuremman leveyden. Suojavyöhykkeillä ei saa tehdä raivauksia, hakkuita, ojituksia tai maanmuokkauksia, ja hakkuujätteet on poistettava. Suojavyöhykkeelle ei saa jäädä ajouria eikä muita korjuujälkiä. Suojavyöhykkeiden käyttöä säätelevät metsä- ja vesilait sekä metsätalouden sertifioinnit. [Huom. suojakaista 45 metriä leveä, ei hakkuita. Tavallisilta sertifioinnin suojavyöhykkeiltä muualla kuin raakkujokien varsilla saa poimintahakata.]
Ajo puron yli
Pienvettä ei tule ylittää koneilla esiintymispaikan kohdalta ja pienveden ylityspaikka esiintymispaikan yläpuolelta tulee valita siten, ettei ylityksestä aiheudu kiintoaineen huuhtoumista. [Tässäkin siis esiintymispaikan yläpuolelta.]
Raakkupurojen ja taimenen elinympäristöiksi sopivien sivu-uomien yli ei tule ajaa koneilla. Raakut voivat tallaantua tai kutusoraikot tärveltyä koneiden alla. Jos vaihtoehtoa ei ole, raakkupuron yli on tehtävä väliaikainen silta tai kulku-ura paikkaan, jossa ei ole raakkuja tai kalojen kutupaikkaa. Lisäksi on huolehdittava, ettei sillasta synny vaellusestettä eikä kiintoainetta pääse vesistöön. Uuden ajouran luominen tulee suunnitella ja toteuttaa erityisen huolellisesti. Tällaisista toimenpiteistä on tehtävä metsänkäyttöilmoitus, ja suunnittelijan on hyvä tarkistaa vesilain mukaiset rajoitukset alueellisesta ELY-keskuksesta.
Minä olen löytänyt leveät suojakaistat jostain materiaaleista. Ehkä Life Revives -hanke on saanut pohjoismaisen yhteistyön kautta asiasta tietoa? Tutkimustietoa kaivattaisiin kyllä kalliiksi tulevan leveysvaatimuksen taustaksi lisää: selviytyykö raakku paremmin alueella, jossa on ylileveät suojakaistat? Paikkatietoa raakkujen esiintymisestä voisi verrata paikkatietoon hakkuista.
Viranomaisten toimenpideohjelmassa on nyt kuitenkin mukana raakkuesiintymien rajaus, ja jos se toteutuu suunnitellusti, korvaustenkin saaminen on mahdollista.
Veden laatua ja lämpötilaa pidetään tärkeänä, mutta kuinka paljon kaista siihen oikeasti vaikuttaa vai tuhoaako ilmastonmuutos joka tapauksessa raakulle taimenen elinolot etelässä ennen pitkää – oli kaistoja tai ei? Em. linkin raakkuraportissa kerrotaan että veden lämpötila tulee olla alle 25 ja pH yli 6. Tarkoittaa että eteläisemmät raakkupopulaatiot ovat suuremmassa häviämisriskissä kuin pohjoiset, joten Suomen vastuu tässä asiassa on suuri.
Kiitos Rane. Tuo oli uutta tietoa että aluksi väitettiin pöllön pesän tuhoutuneen hakkuussa, kun todellisuudessa se oli säästetty. Toinen vastaava harhautus on soiden kuvaaminen talvella ja esittäminen avohakkuuna. Avohakkuusta luopumista vaaditaan hyvin usein metsäjuttujen kommenteissa, vaikka se ei auttaisi kyseiseen asiaan. Tuo on totta että jutuissa unohdetaan nykyinen metsätalous, esimerkiksi vesijutuissa vaaditaan suojakaistoja lakiin vaikka ne ovat olleet jo kauan vapaaehtoisina käytössä.
Jutut ovat yksipuolisia kun haastatellaan vain elinkeinon arvostelijat – etenkin Helsingin Sanomissa. Muita viikkolehtiä tai päivälehtiä en seuraa, mutta iltapäivälehdet eivät juurikaan kirjoita metsistä. YLEllä on myös toisinaan vino näkökulma, mutta sitä pelastaa sen aluetoimituksissa metsäasioita tuntevat toimittajat.
Perkon kertoma voi olla järkevä tulojen tasaamiseen pienellä metsätilalla. Liki koko tila tai iso osa siitä voidaan käsitellä poimintahakkuulla kerralla. Isolla tilalla tuloja ja myynnin mahdollisuuksia tasaa kuitenkin mukavasti se että muutaman vuoden välein voi myydä harvennusta ja päätehakkuuta joiltakin kuvioilta.
Hesari kirjoittaa tänään myös Koitere-järvestä.
http://www.hs.fi/alueet/art-2000011257771.html
Maaperän raskasmetalleja huuhtoutuu humukseen, jota pienet särkikalat ja ahvenet käyttävät ravinnokseen. Sitten myrkyt kertyvät petokaloihin ja niistä ihmiseen. Koitereen kalat ovat liian korkean elohopeapitoisuuden vuoksi myynti- ja käyttökiellossa, tosin osa paikallisista ei kieltoa noudata.
Koitere on osa laajaa Koitajoen vesistön ennallistamishanketta, jota vetää Osuuskunta Lumimuutos. Sen mukaan kalojen elohopeapitoisuuksia voidaan pienentää ennallistamalla ojitettuja soita, pienentämällä vesivoiman säätelyä [po. järven vedenpinnan säätelyä] sekä lakkauttamalla avohakkuut. Elohopea häviää ympäristöstä hitaasti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan joidenkin järvien kaloissa pitoisuudet eivät ole pienentyneet viimeisen 20 vuoden aikana juuri lainkaan.
Elohopea on raskasmetalli, jota vapautuu ympäristöön ihmisen toiminnan seurauksena. Sitä on maaperässä myös luonnostaan. Maaperään kertyneet elohopeavarastot voivat vapautua eliöiden käyttöön esimerkiksi soiden ojitusten seurauksena. Vesiympäristössä elohopea voi muuttua myrkylliseksi metyylielohopeaksi. Se on haitallista sikiön ja lapsen keskushermostolle ja voi aiheuttaa sydän- ja verisuonitautien riskiä. Ihminen altistuu elohopealle pääasiassa ravinnon kautta. Elohopea päätyy kaloihin ja koko ravintoketjuun. Sen huipulla olevat suuret petokalat ovat merkittävimpiä elohopean lähteitä ihmiselle.
