Käyttäjän A.Jalkanen kirjoittamat vastaukset
-
Perko, nuo väitteet ovat yleisiä YLE:n ja Helsingin Sanomien metsäaiheisissa jutuissa. Jatkuvaa kasvatusta on siis onnistuttu markkinoimaan hyvin.
Näen kyllä avohakkuun rumuuden, mutta toisaalta myös uuden kasvun mahdollisuuden. Rumuutta ja muutosta eliöstölle voidaan vähentää lisäämällä näkemäesteitä: muotoillaan aukko eri tavoin ja jätetään sinne puustoa ja pensaita.
Palsta myydään velattomana tarkoittaa että myyjällä ei ole siihen kohdistuvaa velkaa eikä mitään muutakaan velkaa jonka vakuutena se olisi. Ostaja voi tietysti ottaa velkaa ja siinä kohtaa valmiit kiinnitykset ovat ehkä kätevä ja kauppaa nopeuttavakin instrumentti. Pankit osaavat auttaa.
Pikkupoika kertoi totuuden: ”Metsä on rikki”
Olin juuri kirjoittamassa artikkelia siitä, miten avohakkuulla aiheutetaan reunakuusikon kirjanpainajatuhoa. Tällöin hyvä pitkäaikainen ystäväni soitti. Hän kertoi olleensa matkalla maaseudulla lapsenlapsensa, pienen pojan kanssa. Poika oli vakavana katsellut tienvarren avohakkuualoja ja puupelloiksi muutettuja metsiä. Sitten hän oli sanonut: ”Metsä on rikki, olen surullinen.” Vanha sanonta, että lasten suusta kuulemme totuuden, näyttää edelleen pitävän paikkansa.
Löytyyköhän tutkijaa, joka rohkenisi selvittää, kuka ja miksi on rikkonut metsän? Löytyisiköhän tiedotusvälinettä, joka kertoisi sen meille?
Erkki Lähde
Hyvinkää
http://www.hs.fi/mielipide/art-2000011328832.html
Kommentoin.
1. Terveisiä Erkille! Tässähän meillä on se lehti, jossa käsitellään metsänhoitoa kriittisesti ja keskustellaan vapaasti.
Jatkuva kasvatus on tullut sallituksi menetelmäksi, mutta nyt ei pidä mennä toiseen ääripäähän eli jaksollisen menetelmän kieltoon. Metsien kasvua ja ilmastonmuutoksen kestävyyttä saadaan ylläpidettyä parhaiten niin että meillä on kaikki hakkuutavat repertuaarissa mukana. Metsän uudistuminen ja sekametsien synty hoituu varmemmin viljelemällä avohakkuu kuin turvautumalla luontaisiin menetelmiin. Metsätuhojen jälkeen luontaista siemenpuustoa ei välttämättä edes ole.
Jatkuvasta kasvatuksesta on harhaluuloja liikkeellä. Esimerkiksi väitetään tai toivotaan metsän siinä kasvavan paremmin, metsän hiilitaseen kohenevan, monimuotoisuuden paranevan ja metsänomistajan tulojen vaivattomasti nousevan, mutta näin ei suinkaan aina automaattisesti tapahdu.
Olisi toivottavaa että metsänomistaja voisi tehdä omaisuuttaan koskevat päätökset oikean todennetun tiedon eikä luulojen pohjalta. Peitteistä kasvatusta on tehty vielä niin vähän, että käytännön kokemus ei vielä kerro missä tilanteissa se on mahdollinen ja paras menetelmä. Tämä puute korjaantuu aikanaan. Uutta tutkimustietoakin saadaan koko ajan, muun muassa alikasvoskuuset toipuvat paremmin kuin on oletettu. Ojitettujen turvemaiden jatkuvaa kasvatusta tutkitaan aktiivisesti, mm. tärkeän vedenpinnan tason vaikutusta.
Lapsille kannattaa näyttää miltä avohakkuu näyttää muutaman vuoden jälkeen, kun maaperän siemenpankista on räjähtänyt uutta kasvua. Lisäksi voi kertoa millä eri tavoilla luonto itse uudistaa metsää.
2. Metsän uudistamiseen ja taimikoiden hoitoon sijoitetaan vähintään muutama sata euroa per hehtaari avohakkuulla. Tuloja odotellaan kymmeniä vuosia ja sijoitukselle saatu korko on keskimäärin 3 prosenttia. Ehkä ahne onkin se joka ei sijoita metsätulojaan takaisin metsään eli jatkuva kasvattaja.
Metsän käsittelyn haittoja pyritään pienentämään, mutta siinä on rajansa kuinka pitkälle tässä voidaan mennä ja puhua edelleen metsätaloudesta. Suojelumetsät pidetään erillään talousmetsistä, mutta luonnonmetsien piirteitä – kuten vaikka Erkki Lähteen ajamaa peitteisyyttä – kannattaa lisätä. Avoalojen haittoja voidaan vähentää jättämällä niille aiempaa enemmän puustoa pysyvästi näkemäesteksi ja elinympäristöiksi.
3. Tästä puuttuu konkretiaa: mitä tarkalleen tulisi muuttaa nykykäytännöissä? Jos nämä listaisi, voitaisiin verrata tavoitteita siihen mitä jo nyt tehdään. Ympäristöhaittoja vähentäviä muutoksia on tehty metsänhoidon ohjeisiin ja käytäntöihin jo 1990-luvulta alkaen. Edistyminen on ollut joiltakin osin liian hidasta; esimerkiksi vesistöpäästöjen hillinnässä ojitetuilta turvemailta ja lahopuun lisäämisessä. Ilmeisesti luonnonläheiselle metsänhoidolle on piakkoin tulossa oma sertifikaatti, joka on vaatimustasoltaan kunnianhimoisempi kuin nykyiset PEFC- ja FSC-sertifikaatit, ja sen mukaan voivat halukkaat metsänomistajat sitten alkaa toimia.
Aika kova väite, että nykyinen metsätalous ei tuota. Kenelle? Puuraaka-aineen hyvä hintataso perustuu siihen, että metsäteollisuus tekee tuotteita, joilla on kysyntää markkinoilla. Työllistävät ja kansantalousvaikutukset on laskettu ja tämänkin lehden keskusteluissa kerrottu. Jos olisi jääty sotien jälkeen poimintahakkaamaan, oltaisiin tänä päivänä paljon köyhempiä. Nykyinen hyvinvointiyhteiskuntamme ja teknologinen osaamisemme on aika pitkälti rakennettu metsäteollisuuden vientituloilla. Metsäteollisuutta kritisoivillekin nämä hyödyt kelpaavat.
Mikä on puuntuotannon, hakkuiden ja hiilinielujen sopiva taso? On päätetty yhteisesti että se on taso, joka toteuttaa hiilineutraaliuden, eli metsien kasvu neutraloi muiden sektorien päästöt. Tämä tavoite ei toteudu, jos metsänhoidossa aletaan hutiloida, esimerkiksi odotella luontaista uudistumista pitkiä aikoja. Toisen tavoitteen eli luontokadon lopettamisen suhteen maaliin pääsy on haasteellisempi määritellä. Siinä peitteisestä metsänkasvatuksesta saadaan hyötyjä, samoin kuin turvemaiden maaperäpäästöjen hillinnässä. Molemmat politiikkatavoitteet vaativat yhteistä tahtoa ja samaan suuntaan vetämistä.
4.
Kuten metsää omistavat ja taimikoita hoitaneet tietävät, metsään nousee koko ajan uusia puita, jos olosuhteet ovat otolliset eli valoisat. Niistä voi sitten taimikoita hoitaessaan valita mitkä jättää. Ohjeiden mukaan taimikkoon jätetään sama määrä puulajeja kuin oli hoitotyötä aloitettaessa. Lisäksi jätetään edellisen puusukupolven isoja puita ja aluskasvillisuutta lisääviä riistatiheikköjä, eli pyritään tasarakenteisuudesta pois.
Paradoksaalisesti: jos haluaa kasvattaa metsäänsä jatkuvapeitteisenä, usein kannattavin, helpoin ja nopein tapa siirtymän toteuttamiseen on tehdä aluksi avohakkuu. Saadaan valopuulajit, ja niiden lomaan saadaan myöhemmin kuuset. Jos katsoo tästä lehdestä perittävää metsää koskevan jutun kuvia, niissä näkyy varttunut tasarakenteinen kuusikko, jonka suurten puiden alle ei ole uudistunut mitään. Otsikolla: Kuka saa päättää, mitä satavuotiaalle metsälle tapahtuu?
Sähköinen kiinnitys on aiemmin paperilla annettu panttikirja, joka on muunnettu sähköiseksi. Siirtyvät ostajalle joka voi sitten käyttää niitä oman lainansa vakuutena, siis muunkin lainan kuin kiinteistön ostolainan. Tietyllä kiinteistöllä voi olla useita kiinnityksiä. Ne voidaan purkaa esimerkiksi määräalalta tai kuolettaa eli lakkauttaa, jos katsotaan tarpeettomiksi. Minulle tuli ja meni yhden mökkikiinteistön mukana näitä.
Lukaseppa MML:n ohjeet.
http://www.maanmittauslaitos.fi/rajapinnat/kiinteistovaihdanta/sisalto-kiinnityshakemukset
Hesarissa käytiin keskustelua joo, mutta alkuperäinen uutinen oli YLE:llä.
vahvat peurakannat suojaavat hirviä suurpedoilta Oliko miten vahva näyttö takana? Siinä ainakin ilmeisesti on vahva näyttö että ravintotilanne määrää susikannan kasvunopeuden. Siitä voisi arvata, että mitä vähemmän alueella on kauriita, sitä vähemmän on susiakin ja hirvet pääsevät vähemmällä kurituksella.
Autokanta sähköistyy vauhdilla Suomessa, no ensirekisteröidyissä ainakin.
