Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset
-
Palstan ykköshäirikkö iski jälleen. Etsi räkänokka jostakin muualta hiekkalaatikko.
Juuri olemme talven hakkuilla siirtymässä 1991 isoille mättäille istutetun männikön kimppuun. Ensiharvensimme sen 2010 (saanto 100 kiinnon luokkaa). Jätimme 1000/ha. Nyt on tarkoitus poistaa 400/ha. Alaharvennuksena. Tulee tukkipölkkyjäkin. Länteen viettävä loiva hiekkarinne.
Palstalla tulisi olla sellainen osio, jolle ketjun aloittaja voisi kutsua osallistujat. Silloin häiriköt eivät pääsisi enää sotkemaan asiaketjuja.
Sakris kukkelmanhan on pudonnut lapsena ikkunalaudalta.
”Pettynyt romantikko ei olisi voinut tehdä synkempää irvikuvaa omista ylväistä varhaiskuvitelmistaan kuin Lehtonen on tehnyt tässä kyttyräisessä ja viimein hirttäytyvässä yli-ihmisessä. (Lauri Viljanen)”
Voin kertoa yhden kokemuksen (aloittajan kysymykseen).
Kyseessä on kahden hehtaarin kuvio, jolta 1939 oli hakattu päältä sankka ja järeä vanerikoivikko. Toiselta hehtaarilta oli säästynyt riittävästi kasvatuskelpoisia kuusia, mutta toinen puoli oli jouduttu istuttamaan.
Päätehakkautin kyseisen kuvion 2001, jolloin jk-hehtaarilta kertyi 180 kiintoa, mutta istututetulta 700.Hirvi on pensaikkoisten soiden ja tunturien laji, joissa kasvillisuus on sopeutunut kyseisen lajin laidunnukseen. Säätelyjärjestelmän tuhoaminen saa lajin levittäytymään myös metsiin, jotka ovat sille marginaalihabitaatteja. Lajin ydinhabitaateilla sopii enintään 10000 yksilöä, joilla ne pysyvät ainoastaan ravintoketjun huippupedon läsnäollessa.
Ällistyttävimmän tutkijäväitteen kuulin syyskuussa 2010 metsäradion eräillassa RKTL:n tutkimusjohtajan vesa ruusilan lausumana: ”luonto kestäisi huomattavasti suuremman hirvikannan” (talvikanta oli silloin 100000, kymmenkertainen puuntuotannolliseen ja ekologiseen kestävyyteen verrattuna), jota sitten metsätaloustuottajajärjestön äänenkannattajan päätoimittaja lauri kontro peesasi: ”kyllä luonto sen hyvin kestää”, jota taas tällä palstalla ylisti maasta taivaaseen MTK:n mikko tiirola.
Metsänomistajia on sentään 740000, joista hirvenmetsästystä harrastaa 40000, joista tunnen muutamia ja joista yksikään ei hyväksy hirvituhoja. Hirvenajoketjussa olin ensimmäisen kerran 1959, olen seurannut tuon massiivisen tahallisen tuhon etenemistä aitiopaikalta.
Keli on nyt parhaimmillaan.
Vähän perusasioita RKTL:n sivuilta:
” MITÄ ON RIISTAKOLMIOLASKENTA?
Riistakolmiot ovat pysyviä metsäriistan runsauden seurantaa varten perustettuja laskentareittejä.
Riistaeläinten runsaudenseuranta on riistantutkimuksen ja metsästäjäkunnan yhteistoimintaa. Eri seurantahankkeisiin osallistuu vuosittain lähes kymmenentuhatta metsästäjää. Tutkimuksen tehtävä on järjestää laskenta ja käsitellä tulokset ( jotka osoittavat tieteellisellä tarkuudella metsästäjien omiin havaintoihin perustuen hirven kohdalta vuodesta 1989 lähtien seuraavaa: ”…eikä mitään HUOMATTAVAA vähenevää tai kasvavaa kannanmuutosta voida havaita…”). METSÄSTÄJÄT tekevät vapaaehtoisesti laskentatyön maastossa.
Hyvät tiedot riistan runsaudesta ja tuotosta hyödyttävät sekä metsästystä että tieteellistä tutkimusta.”Naapuriseura ilmoitti jääväksi kannaksi 21 hirveä (ala nafti 2000 ha). Eivät ne siihen määrään sovi.
Tekniikka & talous kirjoitti tuosta tuesta aikoinaan, että käytännössä vain yksi hakija (maastaan) saa jättituen. Silloinen ministeri pekkarinen oli vähän käärmeissään, kun hakijoita oli kolme. Siitä ei olisi kannattanut kilpailla pekkarisen mukaan.