Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,141 - 1,150 (kaikkiaan 2,596)
  • Anton Chigurh Anton Chigurh

    Ehdottomasti rakennetaan (biotaloutta huteralle pohjalle)!

    Miljoona hehtaaria kuusenjuurikääviköitä on jouduttu holtittoman sorkkaeläinlaidunnuksen ansiosta istuttamaan uudelleen kuuselle. Tuotto tulee olemaan negatiivinen, eikä vähiten siksi, että se miljoona hehtaaria tulee tuottamaan massiivisen määrän kuusenkirjanpainajia ja kuusenjuurikäävän itiöitä.

    Ainoa realistinen vaihtoehto tuolle miljoonalle hehtaarille olisi ollut rauduskoivu, joka hoidettuna olisi tuottanut 500€/ha/vuosi. Jonka lisäksi kuusenjuurikääpä olisi hävinnyt ja viljavuus lisääntynyt rajusti.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    2007 harvensimme 1987 istutetun (2000/ha) männikön tavoitteena saattaa se suoraan päätehakkuuasentoon. Männä suvena huomasin sen kuitenkin jääneen hieman tiheäksi (885/ha). Kasvamaan jätetyn puuston olimme pystykarsineet ennen harvennusta. Nyt harvennamme sen tavoitetiheyteen (600/ha). Jäävässä puustossa on runsaasti rk-mitaltaan 27-senttisiä kahden tukkipölkyn runkoja (istutuksesta 27 vuotta).

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Timppa: ”Helppoa kuin heinänteko.”

    Juuri niin!

    ”Lopulta, kun kanta oli huvennut lähes olemattomiin, päädyttiin vuonna 1923 jälleen täysrauhoitukseen… …Hirvi oli tuolloin kuitenkin suuri harvinaisuus – jälkihavaintokin kelpasi uutisiksi lehdille.”

    Nyt suurimmat otsikot metsätaloustuottajajärjestön äänenkannattajassa (jonka päätoimittajaksi holtittomat sorkkaeläinlaiduntajat ovat onnistuneet soluttamaan puuntuottajien päävihollisen, juotikasmaisen lauri kontron) revitään siitä, kun sudet (jotka reviirillään pudottavat hirvikannan tasolle alle 0,5/1000ha) tappavat puolenkymmentä hirvirakkia syksyisin. Vajaa sata vuotta sitten oli tässä maassa alle 10 hirveä. Se taso saavutettiin alkeellisilla välineillä ja ilman hirvipiskejä. Nykyisillä välineillä siedettävä taso (0 yksilöä puuntuotantoalueella) saavutetaan yhden syksyn aikana.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Timppa: ”…on metsästetty liikaa, minkä vuoksi tapahtuu muuttoliikettä…”

    Hirvi valitsee elinpiirinsä siinä vaiheessa, kun emä karkottaa vasan. Se elinpiiri onkin sitten pysyvä.

    Jostakin käsittämätömästä syystä sahalan kartanon maita hirvet eivät ole valinneet enää elinpiirikseen sen jälkeen, kun viimeinen oli sieltä ammuttu. Eivät myöskään hirvikärpäset.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Minä sain 2001 puukaupassa sekä mänty- että kuusitukista 49,60 (liki 5000 kiintoa). Korvausvaade nostaisi hinnan 62 €uroon.

    Metsälehden hintatietojen mukaan tällä alueella männystä maksetaan nyt 55,49 ja kuusesta 53,97 (päätehakkuussa).

    Saahan sitä vaatia.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Tuli ostettua taloon toinenkin 362 C-M. Luokoa syntyy tuhottomasti. Joutuu kantamaan tukkipölkyn kummallakin olkapäällä ajotien varteen, muuten tulee ruuhkaa.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Kova tahti artolla!
    Kuusikkoko siellä lepikon alla on? Minkä mittainen?

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Välillä vähän asiaakin!

    ”Päärangan katkeaminen taas aiheuttaa voimakasta ja pysyvää mutkaisuutta, mikä taimen kasvaessa laskee kasvatettavan puutavaran laatua (Heikkilä & Löytyniemi 1992).”

    ”Maittavuutensa ja taimikoiden vähyydestä johtuen lähes kaikki Suomessa kasvavat koivun taimikot joutuvat jossakin kehitysvaiheessa hirvituhojen kohteeksi (Heikkilä 1999).”

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    ”…en usko myöskään siihenkään että hinta olisi parempi jos tukki olisi laadukkaampaa…”

    Usko mihin uskot, uskothan sinä henttosen lumikkohypoteesiinkin.

    Minulle tarjottiin 2007 huippusuhdanteessa 1960 kylväytyneestä (ikää ruhtinaaliset 47-vuotta) pystykarsimastani männiköstä (juuri siitä, jossa käytiin emotionaalista kuohuntaa aiheuttanut mottikisa), jolloin mäntytukin hinta oli yli 80€ kiinto normilemikoissa, 100€.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia puun myynnissä. Päinvastoin, ostajat kyselevät, että olisiko jotain tarjolla (kauppojen koko luokkaa 1000-7000 kiintokuutiometriä). Yhtään kalikkaa ei ola koskaan jäänyt myymättä. Paljon enemmänkin ostaisivat. Kysyntä on vähintään 70% suurempi kuin mitä pystyn tarjoamaan.

Esillä 10 vastausta, 1,141 - 1,150 (kaikkiaan 2,596)