Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset
-
Sen ”kivalon poroaitaus” kuvassa näkyvän koealan välittömässä läheisyydessä on eräänlainen katettu amfiteatteri, johon sopii ainakin linja-autolastillinen yleisöä. Tutkijaseurueelleni noita holtittoman sorkkaeläinlaidunnuksen seurauksia esitellyt erikoistutkija (dosentti, tuplatohtori) kertoi luennoivansa usein ko. paikassa. Tämäkin audienssi järjestyi vaivatta.
Ehkä juuri noista kohteista kukaan muu ei ole ymmärtänyt pyytää esittelyä. Vielä vähemmän julkituoda näkemäänsä. Tai ei ole uskaltanut.
Siellä on yksi kohde, josta hämmästyttävää kyllä juha aaltoila kirjoitti vielä hämmästyttävämpää kyllä pienpetojentappoprikaatilaisten ja holtittomien sorkkaeläinlaiduntajien äänenkannattajassa maaseudun tulevaisuudessa taannoin. Se on vielä räikeämpi esimerkki mielettömästä sorkkaeläinlaidunnuksesta.
Tuo väärinymmärrys ei ollut ensimmäinen eikä takuulla viimeinenkään.
Edellä kaksi erikoisa siantuntijaa todistelee vakuuttavasti a siantuntemustaan.
Mutta mitenkäs se asia onkaan. 1960 on samoilta laskentalinjoilla, joilta on vuodelta 2010 peräti 16 metsohavaintoa, löytynyt jopa 310 metsoa.
1960 on riistanhoitomaksun suorittaneita ollut 100000, mutta 2010 vain 300000.
Siis metsohavaintoja on 2010 peräti muutama prosentti vuoden 1960 havainnoista.
Minulla on ollut ilo analysoida laajan tutkimusalueen metsohavainnotkin. Metsästyksen lopettemisen jälkeen kyseisen tutkimusalueen metsokanta on noussut 60-luvun tasosta 300%.Sahalassa koivujen pystykarsinta tehdään useammassa erässä. Se aloitetaan puiden ollessa 5 metrin pituisia. Silloin karsitaan parin metrin korkeuteen. Oksat eivät vielä siinä vaiheessa ole erityisen järeitä, huolimatta siitä, että istutustiheys on harvahko.
Asialinjalaisten tapaamiseen kutsuttiin taannoin myös leevi sytky, gla ja humppabarbi. Ainoastaan barbin kanssa olen ollut sen jälkeen yhteydessä.
hoomoilanenkin ilmestyi kuin tyhjästä ja alkoi heti peesailla noita ihmismielen kirurgeja. Mutta kovin on tutunoloista tekstiä. Kunhan vaan ei päänahassa (juuri niin) helmeilisi juuri nyt suuria hiki (tuskan) karpaloita.
Suosikkini on ehdottomasti tämä palsta, sillä tämä on käytännössä ainoa foorumi, jota seuraavat myös ne harvalukuiset ajatteluun kykenevät, jotka eivät ihan purematta niele kaikenmaailman lumikko- ja varpuspöllöhypoteeseja.
Paradigman muuttamiseen liittyy aina taistelu valta-asemasta, sillä muutos vie vallan vanhan opin (lumikkohypoteetikot, varpuspöllöhypoteetikot…) kannattajilta. Tiedeyhteisön hyväksynnän saavuttaakseen julkaisun on läpäistävä vertaisarviointi (tässä tapauksessa se ei ole mahdollista, sillä vertaisia ei edes ole), ja koska arvioijiksi valitaan aina tiedeyhteisön arvostamia henkilöitä (tolkuttomia lumikkohypoteetikoita, myös rabiespelkoisia menninkäisiä), vanhan koulukunnan edustajat saavat hylättyä uhkaavat kirjoitukset epärelevantteina.
Sahalan parooni velijussijalkanen esitteli omia koivikoitaan (taitaa olla muutamia satoja hehtaareita) kutsutuille. Niistä löytyy esimerkki kartanon sivuilla metsätalous-osiossa. Hän käyttää geneettisesti laadukasta taimimateriaalia. Taimien ikä on istutushetkellä 7 viikkoa, parikymmensenttisiä. Mättäiden materiaali otetaan ajourilta, jotka toimittavat myös ojan virkaa tarvittaessa. Mättään koko luokkaa 300-500 litraa. Toisena vuotena taimet kasvavat keskimäärin metrin.
Hirvituhot on eliminoitu (hirvet poistetaan). Myös myyrätuhot on eliminoitu (kettuja ei poisteta).
Pitää lähettää viestiä aloituskohteen hoito- ja korjuuvastaavalle.
Kyllä OMT-pohjalla tukkiprosentin tulisi ylittää 90. Ja päätehakkuussa (oikein toimien 30 vuotta istutuksesta) sitä vähintään satasen (100€/kiintokuutiometri) tyveä pitää löytyä vähintään 100 kiintoa.
Tarkoitin kylläkin kutsutapaamisia, en julkisia, joihin valitettavasti julkeutuu hevosenpuolikkaitakin (pierevä persepuoli), joita ei aina viitsi ruoskia ruotuun (ovat vieläpä niin tyhmiä, että ei löydy niin paksua rautalankaakaan josta sille porukalle voisi ymmärrettävää mallia vääntää). Lisäksi sirkuksen ihmiskuulia. Onhan seassa asiallistakin porukkaa.
Asialinjalaisten kanssa on tapaamisia järjestetty ja järjestetään edelleenkin. Niihin ei mölähteleviä mullikoita kutsuta koskaan.