Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,331 - 1,340 (kaikkiaan 2,596)
  • Anton Chigurh Anton Chigurh

    Siitä huolimatta tai peräti siitä johtuen näkyy puuntakuistakin kiinnostavan.

    Mutta miksi ei kiinnostaisi. Lumikkohypoteesiuskovaisten ja muiden hampaattomien peesarien ansiosta borrelioosi on lisääntynyt rapiassa vuosikymmenessä 500% (suomessa, yhdessä osavaltiossa usassa 1700%, vieläpä samasta syystä).

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Muutaman sahurin kanssa olen keskustellut tuosta kartellista. Heidän mukaansa suuryhtiöt pitivät tukinhinnan jatkuvasti kipurajan yläpuolella ja sillä pikkusahurit ruodussa.
    Tervemenoa pullistelemaan oikeuteen. Siitä maksetusta tukin ylihinnasta kun vähennetään kuidun alihinta, niin alkaa löytyä maksaja.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Metlan myyrätuhovastaava henttonen (huitun esimies) oli esitellyt lumikkohypoteesia asko kaikusalolle, joka kertoi (minulle) sanoneensa henttoselle, että ”eihän niitä lumikoita ja kärppiä edes ole niin paljoa, että niillä olisi mitään merkitystä”, jolloin henttonen oli jatkanut laboratorio-olosuhteissa kehitetyn matemaattisen mallin esittelyä entistä sinnikkäämmin. Asko oli sanonut, että ei toimi käytännössä, jolloin henttonen oli karjaissut askolle, että ”KUKA TÄSSÄ ON PROFESSORI”.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Hupaisa yksityiskohta tuossa fiskarsin laatupuun hinnastossa: haapa on samanhintainen kuin kuusi.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    huitu:
    ”Lumikoita ja kärppiä meillä kyllä on, sillä ne ovat erittäin tehokkaita myyränsyöjiä.”

    Asiaa kyllä kannattaa tarkastella lähemmin.

    Aloitukseni on paavo hellstedtin väitöskirjasta, jonka tiivistelmässä lukee:
    ”Koko Suomen kattavassa, lumijälkiin perustuvassa tutkimuksessa totesimme kärppä- ja lumikkokantojen vähentyneen.”

    henttosen mukaan (hansson & henttonen 1985) lumikko aiheuttaa myyräkannan romahduksen lapissa.
    Viimeinen lumijälkilaskenta on tältä vuodelta, jolloin lapista on löytynyt kärpänjälkiä sadan (100) kilometrin välein (lumijälki-indeksi 0,1), mutta pääsyyllisen eli lumikon jälkiä ei ole löytynyt yhtään (lumijälki-indeksi 0,0), huolimatta siitä, että laskentalinjoja on ollut sentään parituhatta (2000) kilometriä.

    Eikä tässä vielä kaikki. huitu jatkaa:
    ”Lumikko ja kärppä vetelevät kaikki myyrät maastosta viimeistä häntää myöten.”

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Puuntuotannon kannalta asian ydin on:

    ”Minkki pienentää myyräkantoja.”

    Metsästysoikeus on sidottu maanomistukseen. Ei pidä ruikuttaa yhteiskuntaa maksajaksi, jos sallii yleispetojen tappamisen maillaan.

    Nisäkästieteellisen seuran puheenjohtaja on heikki henttonen ja sihteeri otso huitu.

    Eljas pohtila kirjoitti taannoin: ”Vain 0,1 prosentilla tutkimuksen nimella julkaistusta on pysyvää arvoa.”
    Suurella todennäköisyydellä vain yksi tutkijan nimellä kulkeva tuhannesta on varsinainen tutkija. 999 on hutkijoita.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Puuntakuinenhan kerroit korholassa, että teilläpäin on enemmän ilveksen kuin ketun jälkiä.
    Silloin myyrätuhot ovat täysin selviö.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Mitäs tämä lumikkohypoteetikko huitu kirjoittikaan savon sanomissa 9.10.2008:
    ”…Myyriä on Kainuun eteläpuolella enemmän kuin koskaan Metlan 30-vuotisen pyyntihistorian aikana… …Ongelma on pahin Etelä- ja Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa ja Päijät-Hämeessä… …Petoja on ollut hyvin vähän maastossa, ja se on mahdollistanut myyräkannan nousun…”

    1990, jolloin jo viriteltiin ensimmäisiä pienpetojentappokampanjoita, oli kettujen runsausindeksin keskiarvo noilla huitun luettelemilla alueilla 133, kun taas 2007, jolloin erikoistehostettua tappokampanjaa oli harjoitettu menestyksellisesti (juuri kuten huitu kertoi: ”petoja on ollut hyvin vähän maastossa”) 6 vuotta, vastaava indeksi oli enää 35. Eli kettukanta oli onnistuttu pudottamaan neljäsosaan vuoden 1990 tasosta.
    Vastaavasti kärppien runsausindeksi oli 1990 vielä 175, kun 2007 se oli enää 42.

    Kettuhan on niinsanottu key predator, joka ylläpitää mahdollisimman korkean kärppäkannan vakauttamalla myyräkannan.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Kartellilla pidettiin pikkusahurit varpaillaan. Kuidusta (joka on puuntuottajan kannalta marginaalierä) maksettiin alihintaa ja tukista vastaavasti ylihintaa. Isot tekivät ja tekevät tuloksen sellulla. Sitä tuki pikkusahureilta ostettu halpa hake.

    Tuo yhtälö jää hölmöillä pahasti miinukselle. Varsinaista rulettia.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Vähentää byrokratiaa. Säästyneen ajan voi käyttää taimikkojen tarkastukseen.

Esillä 10 vastausta, 1,331 - 1,340 (kaikkiaan 2,596)