Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,461 - 1,470 (kaikkiaan 2,596)
  • Anton Chigurh Anton Chigurh

    Olen lähettänyt tiirolalle myös sähköpostitse kysymyksen otsikon aiheesta. Ei ole riittänyt särmää vastata edes siihen.

    Kysykää muutkin puuntuottajat suoraan tiirolalta itseltään:

    mikko.tiirola@mtk.fi

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Nimimerkkien tapaamiseen kesällä 2013 uskaltautuneet pääsivät tutustumaan velijussijalkasen vasemmalla kädellä harjoittamaan metsätalouteen. Se perustuu kiertoviljelyyn, jossa aukkoon istutetaan laadukkaat koivuntaimet, joista päätehakattavat pystykarsitaan. Kierto 40 vuotta. Alle tulee itsestään kuusikko, joka päätehakataan about 10-20 vuotta koivikon jälkeen.

    Vessi kertoi, että hänen metodeillaan pystyttäisiin tuottamaan 180 miljoonaa kuutiometriä puuta vuodessa, joka takaisi energiaomavaraisuuden ja ennennäkemättömän vaurauden tässä maassa.

    Tuohon metodiin eivät hirvet kuulu. Vessi kavereineen ampuu ne, ja jos ylimääräisiä jää, ne ajetaan pois.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Nyt kyllä vaikuttaa vahvasti siltä, että ei löydy yhtään puuntuottajaa, joka olisi tuon linjauksen kannalla.

    Missähän kabinetissa tuo linjaus on otettu ja kuka/ketkä ovat edustaneet metsänomistajia/puuntuottajia?

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Välillä on syytä keskittyä olennaiseen.

    Viimeisen metsälehden kannessa kuvastuu hyvin kolmen ämmän sorkkeläinlaiduntajasiiven (metsälehtihän on kyseisen rupasakin äänenkannattaja) suhtautumien hirvituhoihin.
    Niitä neuvotaan torjumaan mm. sukkahousuilla.

    Luetaanpas taas kerran tämä aloitukseni.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Kannattaa käydä ihan paikan päällä tutustumassa aiheeseen, kuten palstalaisten syysretkellä 2012 mukana olleet hyvin tietävät.
    Vielä kerran kiitos tapahtuman isännälle t pihlajalle ja osaran aukeiden esitelijälle metsähallituksen jorma kouvalle.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Where there are lots of foxes, risk is low.

    Kysymyksessä on riski saada borrelioosi, joka on erikoistehostetun pienpetojen tappokampanjan ansiosta lisääntynyt meillä 500%.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Tämä kunnari (metlan myyräosastolta) ei tykkää yhtään lehtipuista. Sehän kävi pari vuotta sitten toisella nimimerkillä (heikki henttonen oli se nimimerkki) öykkäröimässä täällä kehuen, että tämän maan huoltovarmuus tulee lihan osalta perustumaan hirviin. Alle 10 miljoonaa kiloa on se tuotos. Kahden miljoonan hehtaarin peltoalallamme tuotetaan sentään 400 miljoonaa kiloa laadukasta lihaa (lisäksi maitotuotteet ja kananmunat).
    Tuo alle 10 miljoonan lihakekilon tuottaminen on vaatinut miljoonan kuusenjuurikäävikköhehtaarin uudistamisen tuhoontuomitusti kuusenjuurikääviköksi, samoin miljoona hehtaaria on pitänyt kuivia kankaita istuttaa kuuselle. Kasvavat häthätää heinäseiväskokoon. Niiden markkinat ovat varsin rajalliset.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Heikkihän se tämä kunnari onkin, kuten jo arvelin. Saatatko hessu aavistaa mitä susipulliainen sanoi siitä sinun lumikkohypoteesistasi (citation classic, heh, heh)?

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    On täysin varmaa, että tappiota tulee ja rajusti, kun juurikäävikkö pakotetaan uudistamaan juurikääviköksi.

    Niitä on jo miljoona hehtaaria. Maamme vilja-ala on samankokoinen. Sen miljoonan hehtaarin tuottamalla viljalla tuotetaan 200 miljoonaa kiloa sianlihaa, 100 miljoonaa kiloa siipikarjanlihaa ja lisäksi paljon muuta.

    Juurikääviköt on perustettu holtittoman sorkkaeläinlaidunnuksen pakottamina. Tuo laidunnus tuottaa rapian kolmenkymmenen (30) miljoonan hehtaarin alalla naftin 10 miljoonaa kiloa lihansitkellosta.

    Siinä vähän mittasuhteita täpertäjille ja MTK:n metsävastaaville. Kenties muillekin saivartelijoille.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Kylävainio on poikkeuksellisen sutki liikemies.

Esillä 10 vastausta, 1,461 - 1,470 (kaikkiaan 2,596)