Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset
-
Kepulais-MTK:lainen kirjankustantamo Maahenki on yllättäen julkaissut asiallisen tietokirjan sudesta. Jokaisen puuntuottajan kannattaa tutustua tuohon opukseen.
Susi-viha luotiin tarkoituksella. Aateliset syöttivät rahvaalle sakari topeliuksen avulla myytin, että petojen tappaminen on ”miehen työ”.
Kaiken takana oli aatelisten yksinoikeus hirvenmetsästykseen.
Nyt tuon aatelin paikalle on soluttautunut maattomista holtittomista sorkkaeläinlaiduntajista koostuva persaukinen hirvimafia, jota johtaa saman sakkakupin pohjan kaikkien aikojen onnistunein solutus, puuntuottajajärjestöjen ääänenkannattajan päätoimittajaksi myyräksi juntattu juotikasmainen lauri kontro, jota sitten puuntuottajien etujenvalvojana tälläkin palstalla esiintynyt mikko tiirola ylistää estoitta maasta taivaaseen.
Sudenpelko, sorkkaeläinlaidunnus ja lumikkohypoteesi tarvitsevat ihan omat osionsa jonkun metsänhoidon tapaan. Ovat ylivoimaisesti pahimmat metsätalouden ongelmat tällä hetkellä. Toivottavasti eivät kovin pitkälle tulevaisuuteen.
Jonkun pienen alan aitaaminen ei ekosysteemiä pelasta. Hirvi ei kuulu suomen metsiin, vaan avosoille. Onko ymmärrys jotenkin vajaavainen?
Tuossa jutussahan lukee:
”Nykyinen kuusen viljelytahti taas aiheuttaa sen, että parin sukupolven kuluttua metsät ovat lähes pelkkiä kuusikoita”.
Kuusikon alla on pelkkää punaisenruskeaa hapanta neulaskariketta. Sillä ei hirvi kauan elä. Holtittomat sorkkeläinlaiduntajat ja sen aivottoman sakin surkeat peesarit tulevat vielä näkemään hirvettömät ajat.
Nykyinen nopea juurikäävittyminen (kuusta kuusen perään, myös kuiville kankaille) ja voimakkaasti lisääntyneet kuusenkirjanpainajatuhot ovat vasta kevyttä alkusoittoa tuossa sinfoniassa.
Arvoisia viisastelijoita ja muita täpertäjiä on syytä muistuttaa seuraavasta: jopa MTK:n mandaatilla kirjoittava lakimies kirjoittaa:
”Maa- ja metsätaloudenharjoittajat odottavat uudistuneelta riistahallinnolta kykyä ja uskallusta säädellä tehokkaasti liian suuriksi paisuneita hirvieläinkantoja.”
Täpertäjien, viisastelijoiden, neitien, täpertävien viisastelevien neitien ja heikkolahjaisten sorkkaeläinlaiduntajien peesarien (tiukkapipoiset palstapoliisit) tulee perehtyä (mikäli älylliset resurssit riittävät, jota vahvasti epäilen) antaumuksella aloitukseeni, joka kuvastaa hyvin tämänhetkistä ja jo vuosikymmeniä jatkunutta ankeaa todellisuutta.
Holtittoman sorkkaeläinlaidunnuksen vuoksi on oltu pakotettuja istuttamaan kuusta liian kuivaan kasvupaikkaan jo miljoona hehtaaria.
”Jos kirjanpainajat iskevät terveeseen kuuseen, ne valitsevat valoisassa ja karussa, parhaiten männylle sopivassa kasvupaikassa elävän vanhahkon kuusen.”
Valtaosa tutkija-nimikkeellä kulkevista on pelkkiä täpertäjiä ja tuolinlämmittäjiä. Sillä sakilla peesareita valitettavasti riittää.
Hirvi on ruotsissa jo nyt erittäin vakava ongelma sahapuun laadulle. Kohta täälläkin.
Sahurihakkarainen kertoi ihan hiljan minulle, että enää ei tahdo löytyä laadukasta koivua sahaukseen.
…Hirviongelman takia koivun viljely on käytännössä loppu…
Tuolla lukijoiden kuvissa muutama ruikuttava täpertäjä ei kykene hahmottamaan todellisuutta, kun joku yrittää saada aikaiseksi männyntaimikon kuivalle kankaalle.
Kerrataanpas vielä, että viimein lamppu (todennäköisesti sille ei löydy edes paikkaa) syttyisi:
”Hirviongelman takia koivun viljely on käytännössä loppu ja männyn istutukset vähissä.”
Todellisuudessa hirvi on tärkein, sillä nautoja ei juurikaan enää laidunneta.
Viljaa kasvatetaan miljoonalla hehtaarilla, josta otetaan parhaat päältä leipäviljaksi, loput syötetään naudoille ja ennenkaikkea sioille.
Sianlihaa tuotetaan muutaman sadantuhannen hehtaarin viljoilla 200 miljoonaa kiloa, mutta hirvet vaativat koko maan yli 30 miljoonaa hehtaaria pystyäkseen tuottamaan sen vaivaiset 10 miljoonaa kiloa sitkeää lihaketta. Ja millä hinnalla? Viimeisen VMI:n mukaan hirvituhoja on näkyvissä miljoona (1000000) hehtaaria. Saman verran kuin koko maan vilja-ala. Jolla viljalla tuotetaan vielä lisäksi 100 miljoonaa kiloa siipikarjanlihaa.