Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,491 - 1,500 (kaikkiaan 2,596)
  • Anton Chigurh Anton Chigurh

    Asuinseudullani, jolla yritän tuottaa puuta, on hirvikanta luokkaa 15/1000ha.

    Toisin oli ennen. 1800-luvulla isäni isoisä oli nähnyt elämänsä aikana yhden hirven. Se oli uinut samalla järvellä, jolla Johannes oli ollut verkkoja kokemassa. Jussi oli soutanut hirven kiinni ja vetänyt puukolla kaulasuonet poikki. Hirvi oli jaksanut vielä nousta maihin ja kaatunut rantakalliolle, jossa se sitten oli lyöty lihoiksi.

    Seuraava hirvikohtaaminen tällä samalla tienoolla (jolla sukumme on majaillut vuodesta 1561 lähtien) ajoittuukin sitten 1930-luvun alkuun, jolloin isäni oli serkkunsa kanssa nähnyt elämänsä ensimmäiset hirvenjäljet. Sekin hirvi oli lyöty välittömästi lihoiksi.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Typeryksille ja täpertäjille ei kyllä kannata vastata. Puhumattakaan typerille täpertäjille.

    Havupuut kaataa loppupelissä kuusen- ja männynjuurikääpä. Haapa on ainoa puulajimme, joka kestää männynjuurikäävän. Lisäksi haavalla elää enemmän eri eliölajeja kuin muilla pääpuulajeillamme yhteensä.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Se jiikangas ei ymmärrä ravintoketjuista yhtään mitään, kuten ei kukaan muukaan siinä puljussa.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Mikä on laakamätästys?

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Minun taloudessani suoritamme parhaillaan vatukoiden typistämistä.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Olivat siis luontaisesti uudistuneita ja jossakin vaiheessa ainakin erittäin tiheitäkö?

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Kerropas puuntakuinen, että oliko niissä puhtaan koivikon laatutyvissä ruskotäpläkärpäsen vioituksia?

    Vai oliko alta mahdollisesti hakattu alikasvoskuusikko joskus aiemmin?

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Täällä taas sokeat täpertäjät taluttavat toisia sokeita.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Tuossa tervalepän tapauksessa ekologinen pyramidi vielä toimii. Toisin on kuusenkirjanpainajien kanssa. Puhumattakaan hirvistä ja myyristä, joiden kannansäätelyjärjestelmät on tuhottu.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Järkijätkä tuo pohtila. Olen asiasta samaa mieltä.

    Tärkeintä on huomata huijaukset. Sen minä osaan. Ja huijarit huomaavat että osaan. Suurin osa maamme metsätalouteen kohdistuvista huijauksista kietoutuu tavalla tai toisella noihin kolmeen tagiini. Eikä ainoastaan metsätalouteen, vaan ne näivettävät ja kuristavat koko yhteiskuntaa.

Esillä 10 vastausta, 1,491 - 1,500 (kaikkiaan 2,596)