Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,691 - 1,700 (kaikkiaan 2,596)
  • Anton Chigurh Anton Chigurh

    Pisimmät aikasarjat kanalintujen osalta ulottuvat vuoteen 1956. Tuossa tähän päivään ulottuvassa aikasarjassa metsohuippu on ollut 1960, jolloin niitä on ollut tämänhetkiseen verrattuna 20 kertaisesti, joka on enintään viidesosa vuoden 1952 huipusta, jolloin täkäläiset puoliammattimetsästäjät myivät kauppoihin satoja kanalintuja, harrastelijatkin kymmeniä, yhden syksyn aikana.

    KETUT saivat olla silloin rauhassa. Ja niitä oli paljon. Niiden massiivisen vainon myötä kanalintukannat lähtivät loputtomaan laskuun.

    The red fox is a key predator in the Fennoscandian wildlife community.

    Der Steppenwolf

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Näinköhän on runsastunut. Suomenselän Lintutieteellisen Yhdistyksen raportissa lukee: ”Metsotiheydet olivat talvilintulaskentojen historian alhaisimmat.” Niitä laskentoja on tehty vuodesta 1956 lähtien.

    Lisäys: huolimatta siitä, että myyräkannan säätelyjärjestelmää on järjestelmällisesti tuhottu metsäkanalintukantojen elvyttämiseksi koko ajan kiihdytetyllä pienpetojentappokampanjalla.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Minä muistan kanalintukannan 50-luvun alusta. Se oli vähintään 100-kertainen nykyiseen verrattuna. Tosin metsästäjiäkin oli vain kolmasosa nykyisestä; eikä ollut niitä metsäautoteitä joilta olisi sitä tiemetsästystä voinut harrastaa. Ei tosin ollut autojakaan, joilla niitä pitkin olisi ajellut.

    Todellisuudessa metsistä 80% oli riistareservaattia, jossa ei metsästetty ja josta puski uutta lintua ammuttujen tilalle.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Mitäs se henttonen sanoikaan, ihan sanatarkasti, vuonna 2007:

    ”Esimerkiksi Utsjoella, missä naalikantaa pyritään elvyttämään, riekonpyytäjät ovat ampuneet vuosittain 150-200 kettua, mutta kanta ei ole pienentynyt.”

    Nämä ovat juuri niitä moottorikelkalla pyydettyjä, erikoisluvalla. Tuota tappamista sitten lisättiin henttosen ja kumppanien toimesta tuhanteen (1000) kettuun. Yhtään naalia ei ilmestynyt, mutta sitä vastoin valtavasti sopuleita, kun 1000 pääkannanvakauttajan reviiriä onnistuttiin tyhjentämään.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Luetun ymmärtäminen taas kerran enemmän kuin hakusessa.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Turhaa lässytystä taas.

    Kunhan tuosta tuhoisasta lupakäytännöstä päästään, voivat maanomistajat edelleen vuokrata ne maansa hirvenmetsästykseen (mihinkään muuhun ei missään tapauksessa), mutta pidättää myös itselleen hirvenmetsästysoikeuden. Näin toimien hirvikanta saadaan takuulla alennettua puuntuotannollisesti kestävälle tasolle.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Kyllä arto on tämän palstan ehdoton sahavelho, vaikka ei halkaisukirvestä omistakaan.

    Kyllä tuollainen taikuri olisi mukava tavata. Harkitse nyt kuitenkin tapaamiseen osallistumista, ei ole ainakaan liian pitkä matka.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Niissä kahdessa tapaamisessa joissa olen ollut mukana on kyllä juttua riittänyt. Ja jyvätkin erottuvat nopeasti akanoista. Eihän tällä palstalla voi mennä pintaa syvemmälle.

    Lisäys: älä sytky nyt keksi tekosyytä olla tulematta tapaamiseen. Kyllä siellä jokainen punnitaan. Mutta vain siellä. Täällä voi esittää ihan mitä vaan.

    Toinen lisäys: myyrätuhovastaava henttosen vasen uskollinen käsi otso huitu (asuu korholasta alle kahdenkymmenen (20) kilometrin päässä), lumikkohypoteetikko, on saanut henkilökohtaisen kutsun tulla tapaamiseen, mutta on kieltäytynyt. Syy: koska minä olen paikalla. Olen luvannut teurastaa huitun lumikkohypoteettisen väitöskirjan alla viidessä (5) minuutissa.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Mitä kertoo metsästäjien vastuusta se, että metsokanta on onnistuttu pudottamaan viidenkymmenen (50) vuoden takaisesta viiteen (5) prosenttiin (%) ja siitä huolimatta sitä metsästetään?

    Nämä pari tyyppiä, kuten sytkykin, tullaan punnitsemaan hyvin nopeasti korholan tapaamisessa. Mikäli uskaltautuvat paikalle.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Muista ei ole tietoa, mutta minua ei vaivaa kevät- eikä muukaanväsymys.

    Täällä ei saa keskustelua aikaiseksi. Piskit räkyttävät puun takaa (muutama yrittää roikkua jopa lahkeessakin) ja palstapoliisit ilmoittavat ”asiaton viesti” vaivautumatta tai kykenemättä edes ottamaan selvää käsittelynalaisesta aiheesta.

    Ei innosta kirjoittamaan.

    Der Steppenwolf

Esillä 10 vastausta, 1,691 - 1,700 (kaikkiaan 2,596)