Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset
-
Hirviongelma oli jo 1903, mutta huomattavasti pienemmällä pinta-alalla kuin nyt:
”…Niissä osissa maatamme, joissa hirviä metsissä elää, kuten Kaakkois-Suomessa on laita, kärsivät nuoret mäntymetsät useinkin haittaa näistä eläimistä, jotka taittavat parin kolmen metrin pituisia ja toisinaan pitempiäkin mäntyjä syöden niiden neulasia latvasta, taivutettuaan puun etujalkainsa väliin…”
Täällä kuopion korkeudella riittää 20 vuotta siihen, kun kuivahkon kankaan istutusmänniköstä korjataan ensimmäiset 100 kiintoa/ha, siitä viisi (5) vuotta otetaan toiset sata (100) kiintoa/ha ja siitä taas viisi vuotta tukkipainotteinen 60 kiintoa/ha (kolmas harvennus tapahtui 2020 talvella). Tämä kuvio on istutettu 1991. Sijaitsee lähellä talouskeskusta, jolloin hirvikontrolli oli taimivaiheessa mahdollinen. Kokonsa puolesta tämä kuvio on päätehakattavissa varmaan jo 40-vuotiaana, mutta todennäköisesti harvennamme sen vielä kerran. Alta on nousemassa jiikoomaisesti sankka kuusikko. Senkin voi sitten jatkossa kasvatella, mikäli potentiaalia löytyy. Jonka jälkeen taas avoin vaihe.
Lukijoiden kuvista löytyy kuvia juuri tästä kuviosta.
Tällä palstalta löytyy turhan vähän kokonaisvaltaista näkemystä (tosin metsästystalousministeriöstä ja MTK:sta sitä ei löydy lainkaan).
Seppo vuokko kirjoitti maaseudun tulevaisuudessa (23.09.2014):
”…Turun Ruissalo on yksi alueista, joilla pienpetoja on pyydetty tehokkaasti. Siitäkö johtuu, että vesimyyriä on ylenmäärin; kiusallisen runsaita ovat myös kanadanhanhi ja valkoposkihanhi. Kettujahti on saattanut edistää metsäkauriinkin runsastumista. Ruissalon kasvitieteellinen puutarha on kärsinyt myyrien, rusakoiden ja metsäkauriiden runsaudesta: kaikki istutukset täytyy suojata hyvin, mutta silti osa istutuksista tuhoutuu.
Samalla tavoin pienpetojahti vaikuttaa sisämaassa. Innokas pienpetojenjahtaaja voi hetken miettiä omaakin rooliaan, kun tarkastelee myyrätuhoja taimistossaan!
Erityisesti kettu ja supikoira, jotka ovat oikeastaan keskisuuria petoja, ovat hyviä myyräntappajia…”
Suomen luonto (4/2019) tutkijatohtori jani sormunen turun yliopistosta: ”…Yllättävin tulos oli se, että puutiaisten määrät ovat jopa monikymmenkertaistuneet viime vuosikymmenen aikana osalla tutkimusalueistamme. Esimerkiksi Turun Ruissalossa ja Seilin saarella, jossa lähes 20 prosenttia puutiaisen nuoruusvaiheen yksilöistä kantaa borreliabakteeria… …Toukat elävät lähellä maan pintaa ja hakeutuvat mieluiten pieniin jyrsijöihin… …Toukat eivät syntyessään kanna taudinaiheuttajia, vaan virukset ja bakteerit ovat peräisin isäntälajeista. Puutiaiset voivat saada borreliabakteerin imiessään ensimmäisen veriateriansa vaikkapa myyrästä, joka on bakteerin reservuaari eli bakteerikantaa säilyttävä eläin…”
Meneekö vieläkään jakeluun, hyvät herrat ja rouvat? Pitääkö vääntää vieläkin yksinkertaisempi rautalankamalli (älylliset rajoitteet tosin estävät minua laskeutumasta yhtään tätä alemmalle tasolle)?
Niinsanottu poronhoitoalue (36% maamme pinta-alasta, 13 miljoonaa hehtaaria) on kokonaisuudessaan maamme pahin ympäristökatastrofi muun holtittoman sorkkaeläinlaidunnuksen ohella. Höynäytetty enemmistö vaatii, että saamelaisten tulee saada harjoittaa tuota perinne-elinkeinoaan. Aivan sama kuin me savolaiset vaatisimme ja saisimme harjoittaa omaa perinnettämme (kaskenpolttoa) kenen mailla tahansa. Tosin tämä kaskeaminen ei koskisi kuin pientä maa-alaa kerrallaan.
Google-mapsista voi havainnoida suomen ja venäjän välisen eron. Venäjän puolella ei ole poroja, vaan tunturi- ja metsäpeuroja, joita sudet paimentavat jolloin niiden määrä on ekologisesti kestävällä tasolla: sadasosa suomen porokannasta/pinta-alayksikkö. Venäjällä on heti rajalta lähtien luokkaa 30 cm jäkäläkerros aina siellä missä jäkälä kasvaa, meillä taas maa on mustalla muralla. On tullut tuo ero muutaman kerran tutkimusmatkoilla värriön luonnonpuistoon ja tutkimusasemalle ihan omin silmin nähtyä.
Saamelaistenkin tulee viimein siirtyä tälle vuosituhannelle. Olemmehan me savolaisetkin sopeutuneet olemaan kaskeamatta. Tosin tämä kaskeaminen toisi mukanaan sankat koivikot ja massiiviset teeriparvet (jos ne koivikot säästyisivät holtittomalta sorkkaeläinlaidunnukselta).
Tuo poroelinkeino tuottaa 13 miljoonan mustalle muralle myllätyn hehtaarin alalla alle 2 miljoonaa kiloa poronlihaa vuodessa (josta siitäkin suuri osa etelästä rahdatulla tuontirehulla), kun taas savolaiset (ja osin muutkin) tuottavat kahden (2) miljoonan hehtaarin viljelyalalla luokkaa 200 miljoonaa kiloa sianlihaa, 100 miljoonaa kiloa naudanlihaa, minkä lisäksi ison osan leipäviljastakin ja muusta syötäväksi tarkoitetusta.
Kun viitsii vaivautua avaamaan KOKO komentoketjun (vaaditaan pientä viitseliäisyyttä), niin paljastuu, että ylimpänä kapellimestarina siellä häärääkin METSÄSTYStalousministeri leppä. Käyttää samaa taktiikkaa kuin muutkin läpimädät populistit (trumppilaiset, persut): valehtelee ja panee alamaisetkin valehtelemaan (tässä tapauksessa alamaisensa metsälehden).
Katso planterin päivitys 5.3.2021, 10:41 edelliseltä sivulta.
Nyt tuli artolta äärimmäisen arvokasta tietoa. SUURKIITOS SIITÄ!
Tänä talvena vuodenvaihteessa toteutetussa helsingin yliopiston talvilintulaskennassa koko maassa viidelläsadallayhdeksälläkymmenelläkahdeksalla (598) laskentareitillä on nähty 24 metsoa, 0,04 metsoa reittiä kohti. Laskentahistorian parhaana vuotena (1960) metsoja on nähty 310 kappaletta ja reittejä on silloin laskettu 429. Metsoja oli silloin 0,722 reittiä kohti. Rapia 18 kertaa enemmän kuin nyt.
Värriön nyt jo eläkkeellä oleva kenttämestari teuvo hietajärvi on tarkistanut tutkimusaseman ympäristön metsokannan sunnuntaina 17 tammikuuta vuonna 2016: ”…Kaikkiaan metsoja oli 39 urosta ja 5 naarasta…” Tuo kenttämestari hietajärven kuvaama reitti on luokkaa viidestoistaosa arton 62 kilometrin reitistä. Jos arton reitin metsotiheys olisi samaa luokkaa kuin värriössä, niin niitä olisi näkynyt 600 kappaletta. Mutta värriössä kaikki on toisin: maan tihein kettukanta, maan tihein näätäkanta, maan tihein kotkakanta, lisäksi vähintään riittävästi kanahaukkoja, huuhkajia ja tunturihaukkoja. Tuossa vaiheessa (2016) pienpedot olivat saaneet rauhassa hoitaa metsokantaa 21 vuotta. Tulos on vakuuttava.
Mitäs aiheesta kirjoittikaan jahti- lehteen professori heikki henttonen (sama professori joka saa runsaasti palstatilaa metsälehdessä) : ”…Kettukannan kasvuun ylipäätään liittyisi kuitenkin useita haittoja, esimerkiksi pienriistan kohtalo…”
Naapurin kotivävy on sieltä arton seudulta kotoisin ja omistaa siellä metsää ja todistaa, että sudet ovat hoitaneet siellä kiitettävällä tavalla sorkkaeläinongelman pois päiväjärjestyksestä (hirvistä ei näy jälkeäkään).
arto: (…ja paljon havulintuja…) Kiinnostaa tietää, kuinka paljon on arton paljon: kuinka monta metsoa näkyi tuolla 62 kilometrin autolenkillä?
Kettu on ollut rauhoitettu koko maassa 1938-1939. Sota-aikaan 1939-1944 miehillä oli muuta ammuttavaa, jolloin kettukanta pääsi kehittymään sille luontaiselle tasolle.
Aikalaiskertojien mukaan 1945 oli ollut kaikkien aikojen kanalintukannat. Myös kaikkien aikojen kettukannat, josta kertoo paikallisen ketunpyytäjän saalis talvelta 1945: yli 50 kettua 5000 hehtaarin alalta.
Siitä alkoi kanalintukantojen alamäki, joka tulee päättymään jokaisen lajin sukupuuttoon. Minä olen noita aikalaisia nuorempi, mutta todistan monikymmenpäisten peltopyyparvien ja riekkojen sukupuuton täällä savon järviseudulla.
Mitä noihin supikoiriin tulee, niin täällä paikalliset pienpetoaktiivit valittavat, kun ei näy supikoiria ollenkaan. Ovat huomanneet, että ilvekset verottavat niitä rajusti, lisäksi meidän alueen ketut tappavat ja syövät niiden poikasia.
