Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset
-
Susi on havumetsävyöhykkeen sekä avain- että sateenvarjolaji, jonka olemassaolo takaa kaikkien ravintoketjussa alempana olevien (myös trooppisen päiväeläimen) hyvinvoinnin. Sitä ei voi korvata millään.
Der Steppenwolf
On tässä tullut välillä asuttua susireviirilläkin (tällä samalla paikalla), mutta silti ei susia näkynyt; eikä juuri hirviäkään. Eli susista ei ollut puuntuottajalle mitään haittaa.
Metsästäjä-lehdessä (6/2012) on juttu, kun etelähämeen ja varsinaissuomen RIISTANHOITOYHDISTYSTEN (miksi ei metsänhoitoyhdistysten) edustajat ovat käyneet tutustumassa ruotsin riistavahinkokeskukseen.
Siteeraan juttua:
”Tiheimpien suurpetokantojen alueella Ruotsissa katsotaan, että sitä riistaa mistä metsästäjät ja suurpedot kilpailevat, ei oikein metsästykseen tahdo riittää. Erityisesti SUSIREVIIREILLÄ vaikutus hirvikantaan on suuri”.
Der Steppenwolf
Selityksiä (surkeita sellaisia) selityksen perään.
Lajityypillisesti hirvi ei kuulu metsään, vaan suolle. Tietenkin sudet paimentavat ne ydinhabitaattiin. Ja ne hakevat ne vaikka jonkun ruikuttavan surkimuksen pihasta.
A.Jalkasen välittämä tieto on ruotsalaisesta tutkimuksesta, joka on täysin sovellettavissa meillekin. Tarkoittaa käytännössä sitä, että meillä susien vakauttama hirvikanta, joka sijaitsisi puuntuotannollisesti kestävästi soilla, olisi luokkaa 10000. Susi pohjoisen havumetsävyöhykkeen ravintoketjun huipulta säätää kyllä oman kantansa ihan itse, siihen ei tänne kuulumattoman vieraslajin tarvitse puuttua.
Der Steppenwolf
Kyllä täälläpäin hevosmies nosti tyven.
Kerran oli niin iso tyvi, että melkein ei noussut roukulle, mutta nousi kuitenkin, ilman kankia, mutta ei ilman vänkäriä. Se roukku oli varmaan metrin kapea, mutta siihen kuormaan ei muita pölkkyjä sitten sopinut. Jää kyllä rusahti (vaikka oli jäädyttämällä vahvistettu), kun se pölli niputettavaksi pudotettiin. Iisveden metsälle ne tukit menivät, uittamalla muutaman kymmenen kilometrin päähän.
Joskus taannoin on tullut tuokin kysymys esitettyä. Jos vastaus oli myöntävä, niin kyseinen vänkäri sitten nosti jos jaksoi tukin latvapään takareen roukulle, yleensä samaan aikaan ja tahtiin, kun minä nostin se kevyemmän tyvipään etureen roukulle. Erinäisten jatkovaiheiden jälkeen sitten kehoitin hevosta suorittamaan veto-operaation. Kun oli saavuttu määränpäähän pyysin hevosta pysähtymään. Näin tapahtuikin, useimmiten. Seuraavaksi tukkikuorma purettiin sovittuun paikkaan. Vänkäri nosti edelleen raskaamman latvapään.
