Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset
-
Muista luonnonpuistoista ei ole aikasarjoja.
Toisaalta epäilen, että metsuri-mopokuski ei pääse luonnonpuistoihin. Luonnonpuistot on perustettu tutkimuskäyttöön ja niissä liikkuminen on kielletty. Lupia ei heru käytännössä kuin tutkijoille. Olen tehnyt useita tutkimusmatkoja värriöön.
Kerropas mopokuski montako metsoa näet, kun lähdet sinne metsästysalueellesi tekemään pienen kävelylenkin siinä vaiheessa, kun lunta on maassa muutama sentti (jolloin ne on helppo havaita) ja sanot vielä lähtiessäsi, että ”lähdenpä tästä laskemaan metsot”?
Eteläsuomen metsohavainnot ovat 2-3% vuoden 1960 havaintomäärästä (lähde helsingin yliopiston talvilintulaskenta). Eikä se tule nousemaankaan ennenkuin myyräsyöjien tappaminen lopetetaan.
Värriön luonnonpuiston (12500 hehtaaria, täysrauhoitus vuodesta 1995 lähtien) metsokanta on noussut 60-luvun tasosta kettukannan nousun (nousua 60-luvun tasosta 250%) ansiosta myös 250% (lähde värriön tutkimusaseman aikasarjat).
Värriön tutkimusaseman perustaja ja pitkäaikainen johtaja susipulliainen kirjoitti 1997 ilmestyneessä ”Lapin taigaa” kirjassaan: ”…Värriön luonnonpuiston, jossa metsästyskin on sittemmin kielletty, jotta pääsisimme selville, kuinka metsästämättömät riistakannat täällä pohjoisessa todella käyttäytyvät…”
Nyt se tiedetään, mutta se tieto ei kelpaa ”oikeille” tutkijoille, sillä oikea tieto on täysin ristitiriidassa noiden hutkijoiden naurettavien ja surkeiden hypoteesien kanssa. Joita sitten ääliöt toteuttavat.
Tämä on kyllä jotain lähes ylittämätöntä (sivu 11): ”…Maanomistajalähtöiset käytännön ohjeet eivät estä puuntuotantoa…”
On se vaan hienoa, kun ”…MAANOMISTAJALÄHTÖISET käytännön ohjeet EIVÄT ESTÄ puuntuotantoa…”
Siis eivät EHKÄ ihan estä, mutta huonontavat kuitenkin.”…MAANOMISTAJALÄHTÖISET…” Ei ole ainakaan minulta tuollaista tietoa lähtenyt. Eikä ainakaan minulla ole havaintoa, että olisi muiltakaan ”maanomistajilta”.
Sivulla 10 on puuntuottajan suuhun pantu seuraava virke: ”Rauhallisesti, hoidamme tätä riistametsänä”.
Puunostaja siihen jatkaa sitten: ”Tämä säilyy peitteisenä metsometsänä”.
Seuraavalla sivulla sitten annetaan oikein metsänkasvatusneuvontaa, asiantuntemuksella: ”Riistametsänhoidon ohjeet monipuolistavat talousmetsien käsittelyä. Maanomistajalähtöiset käytännön ohjeet eivät estä puun tuotantoa eivätkä aiheuta metsänomistajille lisäkustannuksia… …Kanalinnut menestyvät parhaiten monimuotoisessa (todellisuudessa pilalle harsitussa, kyllä tämä tiedetään) sekametsässä, jossa puuston koko ja tiheys vaihtelevat. Mustikka on metsäkanalintujen tärkein ravintokasvi, jonka menestymistä edistetään suosimalla luontaisia metsänuudistamismenetelmiä ja toteuttamalla harvennushakkuut ajallaan”.
Tuon täydellisen potaskan on siunannut arvovallaan ravintoketjun huipulta (kukkona tuon tunkion päällä) kolmen ämmän ministeriö (siis maa- ja metsätalousministeriö on tuon mielettömyyden takana, edessä ja sivulla).
Riistahallinto (siis metsästäjät) tulee kuohita KAIKESTA vallasta. En ole koskaan enkä missään muualla ja muissa yhteyksissä törmännyt noin typerään sakkiin. On ällistyttävää, miten tuollaiset aivokääpiöt (marginaalinen vähemmistö kaiken muun pahan lisäksi) pääsevät edelleen jatkamaan tuota loisimistaan.
Tämä on hyvä kohta tuossa strategiassa:
”…turvaten samalla luonnon ekosysteemien toimintaedellytykset…”Nythän niitä (toimintaedellytyksiä) tuhotaan täysin sumeilematta:
”…Kun ihminen on ajanut suden sukupuuton partaalle, on hirvikanta kasvanut niin suureksi, että haavan uusiutuminen metsissä on lähes olematonta… …Haapa on pohjoisten metsien avainlaji, josta sadat muut lajit ovat jollain tavoin riippuvaisia…”Meikäläisen ekosysteemin huipulla suden tehtävä on pitää hirvikanta luontaisella (alle 10000) tasolla, jotta avainlaji (haapa) pääsee uusiutumaan.
Haapa on koivun ohella aukkoihin tuleva pioneeripuu, joka valmistaa kasvualustan myöhemmin mukaan tuleville havupuille. Haapa on kestävin puulajeistamme juurikääpien suhteen, joka koivun ohella puhdistaa maaperän juurikin juurikäävistä.Juuri tämän männynjuurikäävän (haavaloinen) yhteydessä erikoisasiantuntijoiden välittämä uusin tieto kertoo oikeille asiantuntijoille (joilla on sekä tolkku että ymmärrys) kaiken tarpeellisen:
”…HIRVITUHOILLE, ja niiden torjuntaan tulisi varautua uudistettaessa männiköitä.”Että tuo teksti avautuisi myös hölmömmillekin (etupäässä holtittomat sorkkaeläinlaiduntajat, typerät lumikkohypoteetikot ja peesarit), niin se kertoo siitä, että vaiva on edennyt samassa tahdissa hirvien kanssa.
Julkaisu löytyy verkosta otsikon haulla.
Timppa kirjoittaa, että meiltä itään on 10000 kilometriä hirvialuetta ja että sieltä tulee täydennystä. Se alue on 53 kertaa suomen kokoinen ja siellä asuu 650000 hirveä ja 50000 sutta.
Se hirviliikenne on kylläkin toiseen suuntaan.
Tuo venäjän hirvimäärä on lähellä luontaista. Meillä olisi tuolla tasolla rapia 10000 hirveä. Ennenpitkää tuohon tasoon palataan, allekin.Jopas tuli ohjeita!
Tuo pökäle onkin puhtaaksiviljelty kirjoituspöytäteoreetikko.
Tämä männynjuurikääpä onkin sitten kaikkein pirullisin noista hirvillä (tällä hetkellä näkyvissä haavapuita miljoona hehtaaria) ja myyrillä (satojatuhansia hehtaareja) haavoille vuoletettuihin petäjiin iskeytyvistä haavaloisista.
Asiasta kertoo metinfo seuraavaa:
”Puulajin vaihto ei takaa uudistamisen onnistumista, sillä männynjuurikääpä (juuri se, jonka ilmalevintäiset itiöt tarttuvat holtittomien sorkkaeläinlaiduntajien ja typerääkin typerämpien pienpetojentappoprikaatilaisten järjestämiin haavoihin lennettyään ilmassa ensin jopa satoja kilometrejä) lahottaa lähes kaikkien puulajien juuristoja. Kotimaisista puulajeista kestävin on haapa, mutta sen kasvattamista ei ole näihin päiviin asti katsottu kannattavaksi. Puhdas koivikko kestää hyvin juurikääpää. Haavan ja koivun taimet ovat kuitenkin alttiita HIRVITUHOILLE, ja niiden torjuntaan tulisi varautua uudistettaessa männiköitä.”Valitettavasti on niin, että vaikka kuinka varautuu, niin ei auta mittää. Ei ole luvallisia keinoja.
Tuo ohje varautua tulee lukelta; samassa puljussa on ylläpidetään sumeilematta tuon tuhon aiheuttajaa.