Käyttäjän Anton Chigurh kirjoittamat vastaukset
-
Sellainen 100€/kiintokuutiometriltä 40-vuotiaana päätehakakattu istutuskoivikko analysoitiin korholan metsäseminaarissa 2014. 100€uron koivikko (kiintokuutiometriltä) saavuttaa nykytaimilla päätehakkuukypsyyden jo 30-vuotiaana (kun vain holtiton sorkkaeläinlaidunnus onnistutaan estämään).
Metsäseminaarissa esitettiin kysymys, että mikä puulaji jatkossa. Alueen mhy-metsävastaava mauri säisä sanoi, että kuusi. Matti Kärkkäinen siihen, että miksi ei rauduskoivu (kun sen tuotto on paras).Koivua voi kasvattaa koivun perään ja viljavuus vain koko ajan paranee. Ja tuotto. Kun holtiton sorkkaeläinlaidunnus (se pässinpäiden harjoittama) onnistutaan estämään.
Että totuus ei taas kerran pääsisi unohtumaan:
laadukkaasta koivutukista maksetaan edelleen 100-200€ kiintokuutiometriltä.
Sitä laadukasta ei enää tahdo löytyä holtittomien sorkkaeläinlaiduntajien ansiosta (joihin myös kiemurteleva nimimerkki ”salonpoika”kin kuuluu). Poikkeuksellisen ansioitunutta porukkaa. Ei järki päätä pakota.
Viimeinen virke pitää valitettavasti paikkansa. Selityksiä kuuluu. Mutta ei mene minun kohdallani läpi. Minulle tunnustetaan suoraan, että ”ainahan teitä puuntuottajia huijataan”.
Nyt alkaa tulla edes vähän oikeansuuntaisia lukuja (totuus on todellisuudessa paljon karmeampi):
”Niko”:
”…hirvieläinten erityisesti taimikolle aiheuttamien vuotuisten kansantaloudellisten menetysten (nykytaso 2,4 mrd/v)…”Siis tuo vahinkoja massiivisesti aliarvioiva sepustus päätyy jo selllaiseen lukuun kuin 60000€ ammuttua hirveä kohti.
Myyrä tulee aukkoon ja taimikkoon vain jos petouhka (kettu, supikoira, näätä, minkki) puuttuu.
Tästä on olemassa lähes kymmenen vuoden aikasarjat ja lisää tulee koko ajan.
”Seurauksena olisi ennennäkemätön vauraus” virkkeen lausui sahalan parooni velijussijalkanen.
Ymmärtää takuulla kansantalouden ja monet muutkin perusteet.
Siihen ymmärrykseen kuuluu muunmuassa kulttuurirahaston hallinnoima isovanhempiensa (alma ja jussi jalkanen) rahoittama ja perustama rahasto (jakaa vuosittain apurahoja luokkaa 500000€).
Lisäksi maillaan ei saa metsästää pienpetoja. Poikkeuksellisen hyvä tutkimuskohde. Taimikoista (myyrien kannalta marginaalihabitaatti, josta niitä löytyy vain kun petouhka puuttuu) ei saa myyränpyynneissä yhtään myyrää.
Korholan palstalaisten tapaamisessa (2013) sahalan kartanon parooni velijussijalkanen (joka hallitsee todistettavasti numerot riittävällä tarkkuudella) sanoi, että hänen metodeillaan (kertoi harjoittavansa metsätalouttaan vasemmalla kädellä) tässä maassa pystyttäisiin tuottamaan puuta helposti 180 miljoonaa kiintokuutiometriä vuodessa.
Seurauksena olisi ennennäkemätön vauraus.Minun metodeillani päästäisiin helposti reilusti yli 200 miljoonan kiintokuutiometrin.
Holtittoman sorkkaeläinlaidunnuksen (lisäksi pisteenä iin päällä aivoton myyräkannansäätelyjärjestemän manipulointi) vaikutus tehokkaaseen (johon tulee pyrkiä ja joka on helposti saavutettavissa) ja ennenkaikkea ekologisesti kestävään puuntuotantoon on vähintään 100 miljoonaa kiintokuutiometriä.
Sorkkaeläinlaidunnuksen hinta on vähintään kaksinkertainen nykyiseen metsäsektorin tuottoon verrattuna.
Tärkein biohanke on poistaa sorkkaeläimet (hirvi, poro, metsäkauris, valkohäntäpeura) tämän maan kamaralta (puuntuotantoalueelta). Ainoa meikäläisiin metsiin kuuluva sorkkaeläinlaji on täältä aikoinaan sukupuuttoon tapettu metsäpeura, joka ei aiheuta haittaa puuntuotannolle.
Tanelille tiedoksi: metsäkauris on täällä se otus, joka syö niitä kuusenkerkkiä. Hirvet tosin kaluavat kuusenkuortakin (isoista tukkipuista).
Erittäin järkevä juttu. Vähentää rajusti byrokratiaa. Ammattilaiset (vaikka sosiaalityöntekijät) pääsevät harjoittamaan varsinaista ammattiaan turhan saivartelun (lasketaan monta päivää muutaman euron kuviota) asemasta. Sama työnvälityksessä. Ja monessa muussa.