Käyttäjän ate kirjoittamat vastaukset
-
Aikaisemmin oli ns. ”Huskun miehiä”, mutta uskollisuus mureni erehdyttäni kerran ostamaan ns. uutuusmallin, jossa oli varmaan kaikki mahdolliset lastentaudit. Lopullinen niitti oli se, kun kotipaikkakunnalla em. merkin varaosapalvelu sakkasi. Siirryin sitten Stihlin leiriin (nyt 460 ja 490) ja siellä on pysytty, koska varaosa- ja huoltopalvelu toimi silloin ja vielä edelleenkin. Mutta vaikka sahat on Stihlin, niin valjaat ja työkamppeet on Huskun, niissä mitoitus osuu minulle paremmin kohdalleen.
Sahakauppias myy ensimmäisen sahan ja se huoltomies toisen ja kolmannen.
Metsässä on oltu, minkä saat sallii. Etelärinteellä olevassa männyn taimikossa paikoin jo maa aivan paljaana, mutta varjoisissa painanteissa lunta vielä paikoin lähes polveen saakka. Kuusen taimikoissa vielä täysi talvi, joten valikoida pitää minne pääsee ja minne kannattaa mennä.Tämän kauden työlistassa n. 25 ha erilaisia raivauksia omissa metsissä ja jokunen hehtaari luvattu tehdä vieraille.
Istutukset alkanee joskus toukokuun loppupuolella, jos kevät etenee normaaliin tahtiin. Taimia tilattu vajaat 7 000 kpl, joten onhan siinäkin joksikin aikaa tekemistä.
Ammatti Raivoojan kanssa samanlaiset kokemukset noista Stihlin parhaista valjaista. Tarkat säädettävät, mutta siltikin tuntuu, ettei niitä saa koskaan oikein hyvin kohdallaan ja pientä hakemista kokoajan. Palasin takaisin huskun valjaisiin, vaikka saha onkin Stihlin.
Kyllä tässä Jätkää suolataan nyt vähän aiheettakin. Valtioneuvoston asetus puunkorjuutyön turvallisuudesta velvoittaa työnantajan hankkimaan raivaussahaajalle kypärän, mikäli työssä on päähän kohdistuvan iskun vaara. Tämän lisäksi raivaussahurille on hankittava silmien, kasvojen ja kuulonsuojaimet. Turvahousut ja jalkineet vaaditaan annettavaksi vain moottorisahatyöntekijälle.
Muussa työturvallisuuslainsäädännössä työntekijä sitten kyllä velvoitetaan käyttämään työnantajan hänelle osoittamia suojavälineitä ja käyttämään sellaista vaatetusta, josta ei aiheudu tapaturman vaaraa. Periaatteessa siis tämän asetuksen mukaan esim. varhaisperkaajalle ei työnantajan tarvitsisi antaa muuta turvavälinettä kuin tuollainen visiiri/kuulosuojainyhdistelmä. Tämä niin kauan, kuin työskenneltäisiin alueella, jossa päähän ei voi kohdistua iskua (sen määritteleminen oikeussalissa voi olla kallista).
Koska sairastaminen, työtapaturmat ja varsinkin vammautumiseen johtavat, käyvät työantajalle kalliiksi, on päädytty nykyisiin käytäntöihin. Loppupeleissä se on tietysti ihan tosi hyvä juttu, sillä terveyden voi menettää vain kerran.
Anneli, sitä minäkin ihmettelin, että mitä ihmettä ne osakasluettelolla tekevät? Vai pitääkö yritystenkin jo toimittaa oma asiakasrekisterinsä pankille? En toimittanut osakasluetteloa, vaan muiden tietojen ohessa kysyin mihin ja millä perusteella tietoja pyydetään.
Meillä tilitoimisto hoitaa kirjanpidon ja kaikki postitukset. Tosin suurella osalle kaikki posti lähtee suoraan sähköpostilla, nyt kun se on mahdollista. Helpottaa kummasti esim. kokouskutsujen kanssa.
Kotikunnassa kunta avustaa yksityisteitä vuodesta riippuen 25- 30% vakituisesti asuttujen osien kustannuksista. Toki kesä- ja talvikunnossapidon kustannuksille (€/km) on määritetty katto, jonka ylittävältä osalta tuki on 0%.
OP:ltakin tuli kirje, että tiekunnan tilin oikea paikka olisi yrityspuolella. Samalla pitäisi toimittaa mm. tiekunnan pj:n ja hoitokunnan jäsenten henkilötiedot, yksityistien rekisteriote ja osakasluettelo.
Aika perusteellista toimintaa, kun tuloja kertyy vuodessa n. 5 000 € ja menoja saman verran.
Tiekuntia voidaan nykyään perustaa kahdella tavalla: Perinteisessä tietoimituksessa tai osakkaiden keskenään pitämässä perustamiskokouksessa. Jos tiekunta perustetaan tuollaisessa kokouksessa, niin se on vielä rekisteröitävä erikseen. Yksityistielain mukaan kiinteistönomistaja voi luopua tieoikeudesta, mikäli hänellä ei ole tieoikeudelle käyttöä esim. toisen kulkuyhteyden vuoksi.
Yksityistien osakas on velvollinen osallistumaan kustannuksiin yksikkölaskelman mukaisesti, mikäli tiekunnan päätökset on tehty lainmukaisesti.
Jätkä, ”ostomies” maksoi yhdestä puutavaralajista enemmän, kuin yhtiön hinnoitteluohjeessa oli”lupa”.
Ostomiehen esimies vaati alentamaan ptl:n hintaa kaupan solmimisen jälkeen lopputilin uhalla. Ostomies alensi hinnan vaaditulle tasolle ilman, että kertoi minulle mitään. Mittaustodistuksen allekirjoituksen yhteydessä kertoi mitä oli tapahtunut ja maksoi omista varoistaan hinnan alennuksesta kärsimäni tappion.
Eli puunhintaa on vahdittu todella mustasukkaisesti eri yhtiöidenkin välillä. Mielikuva noilta ajoilta on, että se kartelli oli lähes julkinen salaisuus, mutta kukaan ei halunnut tai pystynyt näyttämään sitä toteen.
Näille vuosille osuu yksi erikoisimmista muistoista puukaupoissa.
Olin laatinut n. 1000 motin leimikon ja tietenkin kilpailutin sen, vaikka minulla oli ”kanta-asiakas sopimus” yhden metsäyhtiön kanssa. Tarjoukset tulivat ja viikon päästä sopimuskumppanin puunostaja soittikin ja kyseli, että ruvetaanko kaupan tekoon. Vastasin hänelle totuudenmukaisesti, että hänen tarjouksensa ei ollut paras, joten en voi myydä leimikkoa hänelle. ”Ostomies” kysyi, että entäs jos hän tekisi vielä tänään uuden korjatun tarjouksen. Lupasin, että voin ottaa sen mukaan vertailuun, mutta mistään summista en tietenkään puhunut mitään.
No se uusi tarjous oli paras, kaupat tehtiin ja korjuukin sujui hyvin. Tällä ”ostomiehellä” oli tapana hakkuun jälkeen käydä myyjän luona hakemassa mittaustodistukseen nimikirjoitus (samalla tietysti pohjustaa tulevia kauppoja) ja niinpä istuimme kahvipöydässä tutkimassa papereita. Ennenkuin asiasassa päästiin oikein alkua pidemmälle eteeni ilmestyi tiliote, josta kävi ilmi, että ”ostomies” oli maksunut tililleni reilut pari sataa euroa.
Kysyin ostajalta, että mitä hittoa tämä on? Vastauksena hän osoitti yhden puutavaralajin riviä ja sen hintaa, joka oli korjattu hieman alemmaksi, kuin mitä kauppakirjassa oli. Kertoi, että muutama päivä kaupan teon jälkeen esimies oli soittanut ja vaatinut alentamaan puutavaralajin hintaa. Hän ei ollut halukas ”syömään sanojaan”, mutta lopulta vaihtoehtoina oli ollut hinnankorjaus tai lopputili. Ja hän ratkaisi asian näin.
Näin jälkikäteen ajateltuna todella tiukkaa on ollut yhtiöiden hintaseuranta, kun reilun parin satasen takia oltiin valmiita antamaan lopputili. Mutta tämän paremmin ei kilpailutuskaan ole koskaan onnistunut, kun ”ostomiehen” piti pistää omistaan sekaan, että kaupan sai.
Myydyt talvikohteet jäävät kasvamaan, jos ei aivan ihmeitä tapahdu. Kesäkorjuukelpoisia leimikoita on hyllyllä odottelemassa mitä puumarkkinoilla tapahtuu kevään/kesän aikana.
Tuolla taannoisella teräsputki vertauksella tarkoitin sitä, että teräsputket ovat yleensä täysin identtisiä ja virheettömiä kappaleita, toisin kuin metsässä kasvavat puut. Niinpä täysin yksiselitteinen tukinsaannon maksimoiva ”puolueeton” katkonta ja sen mittaus on käytännössä mahdotonta. Voimme kehitellä vaikka minkälaisia mittaustapoja, mutta aina jää sijaa myös epäilylle, jos sille linjalle haluaa lähteä.
Runkohinnoittelu olisi tietysti selkeä ja hyvä vaihtoehto metsänomistajalle, mutta valtamenetelmäksi en usko sen tulevan. Menetelmänä se vaatii mm. nykysysteemiin verrattuna ostajalta perusteellisempaa tutustumista tarjolla olevaan leimikkoon sen laadun toteamiseksi ja hinnoittelemiseksi. Esimerkiksi jos leimikon tukkiosuus on arvioitu liian suureksi jää tappio pelkästään ostajan kannettavaksi.
Mielestäni tämän oikeustapauksen keskeiset asiat metsänomistajan kannalta ovat: 1) tiedä mitä olet myymässä 2)tutustu kauppakirjaan ja varsinkin puutavaralajien mitta- ja laatuvaatimuksiin 3)valvo sujuuko hakkuu sopimuksen mukaan 4)käytä asiantuntijoiden apua, jos tuntuu, ettet itse osaa. Nyt tulleen oikeuden päätöksen keskeinen sisältö minusta oli, että ostajan on kyettävä näyttämään tarvittaessa toteen, että tukkia on tehty maksimaalisesti. Nyt se jäi syystä tai toisesta tekemättä.