Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
”Voidaan sanoa, että metsän uudistuminen vanhemman metsän alle ja pienaukkoihin on enemmänkin hyvien sattumusten summa kuin automaattinen tapahtuma.”
Juuri näin! Joskus uudistuminen tapahtuu turhankin hyvin, joskus taas hyvin heikosti. Ensin mainittu on tietysti pienempi ongelma kuin jälkimmäinen, mutta mielestäni keskimäärin tuloksena ei ole sellainen taimikko, jota omassa metsässä haluan kasvattaa. Vaikka Reima Ranta usein onkin korostanut keinollisen uudistamisen kustannusten aiheuttavan suuren riskin metsätaloudelle, ääritapaukset poislukien jk:n uudistumisen onnistumisen todennäköisyys aiheuttaa mielestäni vielä suuremman riskin.
Kuten jokin aika sitten kirjoitin, heinittyneen kuvion luontaisten kuusien perkaaminen oli masentava kokemus ja antaa syytä epäillä, että jk-menetelmä tuottaisi laadultaan hyvää tukkia. Heinikossa kasvavista taimista tulee varsin usein lenkoja, mikä alentaa tukkiprosenttia nopeasti. Sekin lisää riskiä, vaikka puusto lukumäärän suhteen olisikin riittävä.
En tiedä, kenen kommenttiin kuusettumisesta Ammatti Raivooja viittaa, kun tässä keskustelussa vain Ammatti Raivooja on kuusettumisesta puhunut. Täten on vaikea myös ottaa kantaa siihen, onko väitteet kuusettumisongelmasta liioiteltuja.
Toisaalla Ammatti Raivooja sanoit arvostavasi käytännön ammattilaisten näkemyksiä enemmän kuin tutkijoiden. Nyt kuitenkin itse vedät johtopäätöksiä kuusettumisongelmasta sellaisten tilastojen perusteella, jotka eivät anna riittävästi lähtötietoja kuusettumisongelman arviointiin.
Tee tarkastelu uudestaan, kun otat huomioon mt- ja sitä rehevämpien maiden uudistamisen. Millainen tulee uudistamisen jakaumaksi? Laajenna myös tarkastelu kattamaan koko eteläistä Suomea yhden maakunnan sijaan. Tarkastele myös kuusta kuusen perään istuttamisen seurauksia.
Koivun ja muiden lehtipuiden määrä on kieltämättä kasvanut Suomessa viime vuosina ainakin suhteellisesti ja kenties myös absoluuttisesti nopeammin kuin kuusen määrä. Mutta koska tiedämme, että hoitorästit ovat merkittävässä roolissa Suomen puuston määrän kasvussa ja itsekin totesit koivun määrän selittyvän ainakin osittain hoitorästeillä, kannattaako tuohon olla tyytyväinen? Taloudellisesti tilanteesta aiheutuu vahinkoa, koska hoitorästit edustavat yleensä tappiollista metsätaloutta. Myöskään luonnon monimuotoisuus ei välttämättä parane kasvattamalla metsiä ylitiheinä, ellei puhuta huomattavan pitkistä aikajänteistä ja sellaisia tilastotietoja meillä ei ole käytössä. Toki perkaaminen puhtaaksi monokulttuuriksi on sekin huono juttu, mutta se ei ole ainoa vaihtoehto hoitamattomuudelle. Täytyy myös muistaa, että laho kuusikko ei tervehdy sekametsän kasvatuksen seurauksena. Se tervehtyy vain kasvattamalla jotain muuta puulajia kuin kuusta seuraavien vuosikymmenien ajan.
Listataan ensin vahingot karkealla tasolla:
– liikenneonnettomuuksien inhimilliset ja taloudelliset vahingot
– taimikkovahingot
– juurikäävän leviäminen
– päätehakkuun jälkeisen puulajivalinnan yksipuolistuminen rehevillä maillaNoista vain osa päätyy hirvivahinkotilastoihin. Koska todellinen vahinkojen määrä on sekä rahallisesti, että inhimillisesti ottaen laskettuna valtava (anna parempi määritelmä esim. liikenneonnettomuuden uhreista, jos tuo kuvaa sitä mielestäsi huonosti), mikä olisi sopiva määrä ns. ruikutukselle ? Sanoithan, että vahinkojen määrä on aika vähäinen ruikutuksen määrään verrattuna. Vaikka et haluakaan ottaa kantaa hirvien määrään, pyydän silti sinua ottamaan sihen kantaa, koska otit jo kantaa ruikutuksen määrään ja totesit, ettei toteutuneet vahingot ole hyvä asia.
Tietääkseni tällä palstalla keskustelee aktiivisesti kaksi Lounais-Suomen ja Satakunnan alueella metsää omistavaa henkilöä. Jos peilataan tietyn alueen vahinkoja, pitää huomioida vain samalta alueelta tulevat kommentit. Ovatko ne epäsuhteessa hirvistä aiheutuneisiin vahinkoihin?
Minun ei tarvitse jossitella vahinkojen hakemisella, koska tililleni maksettu korvaussumma sisältyy mainitsemiisi tilastoihin ja toisen palstapersoonan metsätaloudessa aitausten hoito on merkittävässä roolissa.
H-vallan kriitikko: ”Aika vähäistä se vahingon teko taloudellisesti näyttäisi olevan, ainakin siihen ”ruikutuksen” määrään verrattuna, mitä täällä palstoilla esiintyy.”
Koivun ja männyn kasvatuksen edellytyksistä, luonnon monimuotoisuuden sekä ylipäätään talousmetsien terveydestä huolta kantavien mielipiteiden nimeäminen ruikuttamiseksi ansaitsisi mielestäni tämän keskusteluketjun kuoliaaksi vaikenemisen. Laitan kuitenkin linkin parin kuukauden takaiseen uutiseen:
Hirvikolarit lisääntyneet rajusti – hirvien määrä kasvaa laihojen vuosien jälkeen
http://yle.fi/uutiset/hirvi
kolarit_lisaantyneet_rajusti
__hirvien_maara_kasvaa
_laihojen_vuosien_jalkeen
/7644320– Hirvien aiheuttamat liikennevahingot ovat selvä merkki hirvikantojen kasvusta, Lahden Seudun Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Mikko Simola toteaa.
Onko H-vallan kriitikko sitä mieltä, että kun vuosittain tapahtuu yli 1500 hirvikolaria ja määrä on ollut jo neljä vuotta kasvussa, tilanne on hyvä, eikä tarvetta suunnan muutokselle ole? Muista, että vastatessasi tähän kysymykseen otat kantaa myös niiden sadan onnettomuudessa vuosittain loukkaantuneen ja muutaman onnettomuudessa kuolleen (tuorein tapaus lienee 2-vuotias lapsi) kohtaloon.
Yle: ”Lähde huomauttaa, että haastattelututkimukset muutaman vuoden ajalta kertovat, että 70 prosenttia kansalaisista vastustaa avohakkuita ja metsänomistajistakin yli puolet.”
Oikea prosentti on 69, mutta en takerru siihen. Sen sijaan kannattaa arvioida, miten nykyään WWF:n metsäasiantuntijana toimivan Annukka Valkeapään kyselytutkimuksen tuloksia kannattaa tulkita. Kannattaako poimia ainoastaan Lähteen mainitsema luku, joka tutkimuksen valmistumisen yhteydessä myös aiheesta lehdistötiedotteiden myötä uutisoitiin, vai kannattaako huomioida myös se, että kansa pääosin on tyytyväinen suomalaiseen metsienkäsittelyyn.
Huomiota kiinnittää myös se, että avohakkuiden vastustamistakin suurempi yksimielisyys on siitä, että on hyväksyttävää estää hakkuut luontokohteiden säilyttämiseksi. Kuitenkin yli 90% mielestä lakeja tulee noudattaa, vaikka ne eivät tuntuisi järkeviltä. Samoin metsään liittyvät lait ja säädökset (2008) palvelevat yhteistä etua ja varmistavat monimuotoisuuden säilymisen. Jostain ihmeen syystä näistä kansalaisten käsityksistä tai niihin liittyvistä ristiriitaisuuksista ei ole uutisoitu.
Ammatti Raivooja: ”Samaa mieltä siitä, että tutkijat tarvitsisivat paljon enemmän käytännön kokemusta metsänkasvatuksesta.”
Minä en osaa ottaa kantaa tutkijoiden käytännön metsänkasvatuksen kokemuksen määrään, kun en tutkijoita edes tunne. Oleellisempaa kuin tuon arvioiminen on kuitenkin tietoa hyödyntävän kyky selvittää, mitä on tutkittu ja millä reunaehdoilla. Ilman, että näitä asioita huomioi, ei kannata tulostakaan noteerata.
Antinpoika esitti, että jk:sta ei voi tietää, koska omakohtainen kokemus puuttuu. Tästä olen jyrkästi eri mieltä. Mielestäni tutkimustiedon tai siihen perustuvan kirjallisuuden lukeminen on täysin hyväksyttävä tapa kehittää omaa osaamistaan ja muodostaa aiheesta mielipiteitä. Vaikka jatkuvaa kasvatusta ei olisikaan harjoittanut isommassa mittakaavassa pidempää aikaa, maastossa voi silti tehdä havaintoja menetelmän ominaisuuksista. Harvalla meistä metsät ovat niin tasarakenteisia, ettei eri puulajien selviytymistä erilaisissa tilanteissa voisi arvioida. Toisaalta sekin, jos metsä pysyy tasarakenteisena tai aukkoon tulee huonosti luontaista taimea, on arvokas tieto jk-menetelmän kannalta. On kuitenkin vääin sanoa, että kuusen taimella kestää 50 vuotta kasvaa alikasvoksena metrin mittaan. Tiheässä kuusikossa tuo voi pitää paikkaansa, muualla ei. Täten tieto ei sellaisenaan ole käyttökelpoinen jk-menetelmää ajatellen.
Myönnän siis ihan rehellisesti, ettei minulla ole laajaa kokemusta jk-menetelmästä, eikä sillä saavutettavasta tukkiprosentista. Mutta ei minulla ole omakohtaista kokemusta tai mittaustietoa siitäkään, millaista rataa maapallo kiertää, mikä kiertää kenenkin ympäri jne. Silti olen rohjennut muodostaa aiheesta mielipiteeni ja se on vallitsevan tutkimustiedon mukainen.
