Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 10,211 - 10,220 (kaikkiaan 12,174)
  • Gla Gla

    Jos aletaan puhua liikenneturvallisuuden kehittämisestä, löydetään tietysti isompiakin ongelmia kuin hirvikanta. Nyt kuitenkin keskustellaan riistahallinnon roolista ja sen vaikutuksesta liikenneturvallisuuteen. Riistahallinnolla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa rattijuoppojen, ylinopeuksien tai ajon aikana netissä surffaamisen määrään.

    Sillä, että käsiteltävän asian rinnalle nostetaan liikenneturvallisuuden suhteen isompia ongelma, ei käsiteltävää asiaa ratkaista. Olisi älytöntä, jos vain isoimpiin ongelmiin riittäisi huomiota. Kaatolupien määrässä riistakeskus on kuitenkin lain mukaan velvollinen ottamaan huomioon hirvikannan aiheuttamat vahingot. Minä en kaatolupien poistamista kannata, mutta asiasta keskustelu on enemmän kuin tarpeen. Oliko esim. vuosituhannen vaihteen tilanne lain mukainen eli vahingot kohtuullisia, kun hirvikolareita tapahtui yli pahimmillaan 3000 vuodessa, useita ihmisiä kuoli ja vielä useampia loukkaantui? Miten riistahallinto otti asiasta vastuun? Tilanne alkoi kehittyä 90-luvun alkupuolella ja palautui ennalleen lähes 20 vuotta myöhemmin. Tuo sirkus tappoi yhteensä koululuokallisen verran ihmisiä samalla kun riistahallinto uutisoi heidän tekemästään liikenneturvallisuustyöstä. Uskotteko, että asetelma kuvottaa minua ja monia muitakin?

    Gla Gla

    7.-9.11.2014

    Vinkiksi jatkoa ajatellen, google löysi tiedon 0,13 sekunnissa.

    Gla Gla

    Suorittava porras: ”Syystä taikka toisesta metsästystoiminnan ulkopuolelle jääneet alueet takaavat sen , että hirviä ei metsästetä sukupuuttoon .”

    Minä kun luulin, että kaatolupakäytännöllä varmistetaan tuollaiset asiat.

    Gla Gla

    Burl: ”Korvaus kattaa ”metsänviljelyaineiston” ja tehdyn työn nimellisesti, mutta korkotappio jää metsänomistajan harteille.”

    Suurin kustannus taitaa kuitenkin tulla siitä, että uusintaviljelyssä taimikon hoito on erittäin työlästä. Heinikko ja vesakko on päässyt jo hyvään vauhtiin, mutta taimet joutuvat lähtemään kisaan takamatkalta. Ylimääräistä taimikon hoitoa ei korvata.

    Gla Gla

    Puun takaan puolesta en voi vastata, mutta itse läträän myrkkyjen kanssa siksi, että saisin toisten virheiden takia heinikot taas kasvamaan puuta. Holtittomaksi en sanoisi muutaman glyfosaattilitran ruiskuttamista noille hehtaareille muutaman vuoden ajan taimien varhaiskehityksen varmistamiseksi. Holtittomaksi sanon sellaista välinpitämätöntä metsänhoitoa ja hirvipolitiikkaa, jonka seurauksena syntyy tarve ruiskuttaa glyfosaattia. Toki pelkästään mekaanisestikin perkauksen voisi suorittaa, mutta se olisi pois tuottavasta toiminnasta eli täysin holtitonta toimintaa.

    Gla Gla

    Mitä haluat kysyä uusilta ministereiltä?

    Molemmat ministerit ovat Aamu-tv:n vieraina ma 29.9. klo 7.15.

    Jätä kysymyksesi ma 29.9. klo 8.00 mennessä.

    http://yle.fi/uutiset/mita_
    haluat_kysya_uusilta_
    ministereilta/7494920

    Gla Gla

    Lain mukaan hirvikannan koko määritellään kaatolupien avulla. Vuokrasopimuksella ei voi kävellä lain yli.

    Gla Gla

    Ei Suomessa liikaa suojeltuja alueita ole, eikä suojelualueiden määrä talousmetsiä uhkaa.

    Gla Gla

    Paitsi että päästäistä kissa ei syö.

    Osaatko Jees sanoa, missä järvessä luonto on hoitanut ylitiheän särkikannan kuntoon?

    Luonto hoitaa asiat silloin, kun ihmisen vaikutus ei siihen yllä. Meillä tällaista tilannetta ei ole. Siksi ei pidä olettaa, että luonto ilman kohtuuttomia vahinkoja kaikkea hoitaisi.

    Gla Gla

    Ironin kommenttia huvikseen tappamisesta en niele sellaisenaan. Eiköhän yhtä suuri osa saaliista kuin ennenkin hyödynnetä jollain tavalla. Vaikka tappaminen (metsästys, kalastus) olisikin hupia, tuottaa se myös ravintoa. Siinä Iron on oikeassa, että ravintoa ei ole pakko hankkia tappamalla kuten joskus ennen, koska Prisman tiskiltä saa valmiiksi tapettua ruokaa.

    Jessen kommenttiin ihmisen oikeuksista tappamiseen totean, ettei sellaisia oikeuksia meiltä kukaan kysele. Tappaminen on osa luonnon toimintaa. Luonnon tasapainostakaan ei kannata yleisellä tasolla tappamisen oikeutta miettiessään olla huolissaan. Luonnontilaista luontoa ei meillä ole, eikä se johdu vain tappamisesta. Esim. metsätalous muokkaa luontoa ja jos esim. hirvien tappaminen lopetettaisiin, räjähtäisi hirvikanta käsiin. Sekö olisi nykytilaan verrattuna ongelmien ehkäisyä? Entä ylitiheän särkikannan pyytäminen pois järvestä ja syöttäminen minkeille? Hehtaarita saatetaan poistaa 200 kiloa särkeä. Jos yhden kalan keskipaino on 20 g, tarkoittaa se 10000 yksilön/ha julmaa tappamista.

Esillä 10 vastausta, 10,211 - 10,220 (kaikkiaan 12,174)