Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 10,861 - 10,870 (kaikkiaan 12,015)
  • Gla Gla

    En ole nähnyt siellä vähään aikaan yhtään kerrostalotyömaata. Satakunta ei määrittele sitä, mihin suuntaan rakentamisen suuret linjat menevät, siksi minua ei juurikan kiinnosta, millaisia taloja Satakunnassa rakennetaan juuri tällä hetkellä.

    Betoniteollisuus ei lopeta, eikä ole tarvettakaan. Emme elä binäärimaailmassa, johon mahtuu vain ykkösiä ja nollia. Kyse oli siitä, että puurakentamisen osuus tuotannosta kasvaa poliitikkojen pyrkiessä ohjaamaan kehitystä co2-päästöjen suhteen edullisempaan suuntaan.

    Gla Gla

    H-vallan kerrostalotyömaista ei ehkä kuitenkaan kannata päätellä sitä, mihin suuntaan kehitys on menossa.

    Gla Gla

    Klapin tekijä tuskin sen paremmin maksaa kuin hakettaja tai paperitehdas?

    Gla Gla

    Suorittava: ”Hirvet eivät ole enää merkittvä este koivun viljelylle.”

    Kovin suhteellista on merkittävyyden arviointi. Koska vahingon arviointiperusteissa ensimmäinen syönti ei vättämättä ylitä ilmoituskynnystä ja omavastuu ohjaa samaan suuntaan, tilastot eivät kerro koko totuutta.

    Suorittava: ” ”Saamattomat” metsästäjät ovat pudottaneet hirvikannan varsin lyhyessä ajassa alle puoleen pyyntilupakäytännöstä huolimatta :)”

    Hymiö lienee merkkinä vitsailusta. Harmi vain, ettei tämä ole asia, jolla on sopivaa vitsailla. Metsästäjät tekivät emämunauksen 90-luvulla, jonka seurauksena hirvikanta räjähti käsiin. Vuonna 2002 saavutettiin huippu 141 000 kpl ja josta nyt on päästy LÄHES puoleen eli käytännössä samaan tasoon, jolla oltiin ennen vahinkoa. Kokonaisuudessaan näytelmää on siis jatkunut n. 20 vuotta, joten aikaansaannoksista ei minusta ole syytä elämöidä.

    Gla Gla

    Lisää mutua. Eri puulajien taimia kasvaa kyllä jos jonkinlaisissa paikoissa, mutta koon eli ravinnontarpeen kasvaessa vaatimuksetkin kasvupaikan suhteen kasvaa. Esim. sadevesirännejä putsatessani löysin pieniä kuusen taimia. Siksi koivuakin tulee kuiville kasvupaikoille, mutta jäävät pienikokoisiksi ja osa myös häviää kuivuuden ja/tai alikasvosaseman takia.

    En näe erityistä syytä säästää lehtipuuta kuivalla paikalla, mutta jos niitä ei ole paljon, eikä ne haittaa männyn kasvua, saa ne minun puolestani jäädä. Pientä vaihtelua ne tuovat, mutta taloudellista merkitystä ei ole.

    Gla Gla

    Netistä löytyy jos jonkinlaista videota, mutta mitään tekemistä niillä ei ole sujuvan työskentelyn kanssa.

    Gla Gla

    Corollaa ei tarvitse jättää vajaan 2 km:n päähän pikitien varteen. Soratie menee palstan poikki, mutta Corollalla pääsee tuostakin vielä vajaa puoli kilometriä pidemmälle eli lähes jokaisen kuvion laitaan. Silloin suunnistustaidotkin riittää. Pummeja on kyllä tullut, mutta vain treeneissä ja kisoissa, ei kuitenkaan metsätöissä.

    Corollan ikkunasta en ole ajatellut raivata, siihen alustan ominaisuudet ei riitä. Miten sinulla?

    Gla Gla

    ”Onhan se koneen kahvoissa helpompi istua kuin jalkamieyhenä :)”

    Samanlaisia epäilyjä minullakin on kuin tuossa edellä esitettin. Vänänkin vaikeammissa olosuhteissa pienikokoisen koneen suorituskyky joutuu koetukselle, joten jalkamiehenä lienee helpompaa. Isokokoinen taas tekee liikaa vahinkoa, joten uusia keksintöjä odotellessa tyydyn luonnon pitkäkestoisen tuotekehityksen tuloksena syntyneen kaksijalkaisen työalustan tarjoamiin mahdollisuuksiin.

    Gla Gla

    Lehtipuussa kuorn vaurioituminen on yleensä vakava ongelma ja yllätyksiä voi ulla etenkin taimivaiheessa vioittuneen puun kohdalla. Mutta onko hybridihaavan laatuvaatimukset lahon suhteen tiukat? Eihän siitä sahatavaraa kuitenkaan tehdä. Ainahan on vaihtoehto kärrätä lahot energiaksi, kun hinnassakaan ei suurta eroa ole.

    Sinänsä lahoamisnopeus on kiinnostava asia nopeakasvuisessa puussa. Juurikäävän aiheuttama laho etenee kuusessa sitä nopeammin, mitä nopeakasvuisemmasta yksilöstä on kyse.

    Gla Gla

    Radiosta tuli jokin aika sitten jokin ohjelma, jossa kuuntelijat saivat kysellä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Eräs koski vaatetusta. Eri puolilla maailmaa on erilainen ”muoti”, jossain suositaan vaaleita vaatteita, toisaalla taas tummia. Kiinnostavaa oli se, että jopa lämpimissä etelän maissa monin paikoin pukeudetaan mustiin vaatteisiin. Ohjelmassa kerrottiin syyksi tähän erilaiset kulttuurit ja elämäntavat. Silloin, kun auringonpaisteessa tehdään töitä tai muuten vain liikutaan, suositaan vaaleaa vaatetusta. Mutta siellä, missä on tapana vältellä auringon valoa ja pitää jonkinlaista siestaa keskipäivällä, on tumma paras väri. Sen lisäksi, että auringonpaisteessa se lämpiää eniten, varjossa se vastaavasti viilenee parhaiten.

    Tiedä sitten, kuinka suuri merkitys asialla oikeasti on ja metsätöissä varmaan menee jo hifistelyn puolelle, mutta tuota taustaa vasten pilvisellä säällä tumma vaatetus voisi olla paras.

Esillä 10 vastausta, 10,861 - 10,870 (kaikkiaan 12,015)