Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 10,881 - 10,890 (kaikkiaan 12,015)
  • Gla Gla

    Timppa: ”Jos Kemera on tehty työllistämään, kuten tuolla edellä kerrottiin, mutta se aiheuttaa haittoja metsätaloudelle, jota edistämään sen on kerrottu tarkoitetetun, niin onko puuhassa järkeä???”

    Turha jossitella, kun tarkoitus on kirjattu lakiin:

    1§ Soveltamisala
    Toimenpiteisiin, joilla edistetään metsien kestävää hoitoa ja käyttöä metsälain (1093/1996) mukaisesti, osoitetaan valtion talousarvioon vuosittain otettavista määrärahoista rahoitusta tukena ja lainana sen mukaan kuin tässä laissa säädetään.
    Edellä 1 momentissa tarkoitettuja toimenpiteitä ovat:
    1) puuntuotannon kestävyyden turvaaminen;
    2) metsien biologisen monimuotoisuuden ylläpitäminen;
    3) metsäluonnon hoitohankkeet; sekä
    4) edellä 1–3 kohdassa tarkoitettua toimintaa tukevat muut edistämistoimenpiteet.

    Työllistäminen ei siis ole päällimmäisenä tavoitteena, mutta ehkä sen voi tulkita neloskohdan määritelmään kuuluvaksi. Joka tapauksessa kemera työllistää muitakin kuin byrokratian pyörittäjiä, oli se tavoitteena tai ei.

    Kiinnostavampi kysymys on se, mikä nykymuotoisen kemeran vaikutus todellisuudessa on. Laiminlyöntien tukeminen on lähtökohtaisesti järjetön ajatus, mutta hyvyys riippuu vaihtoehdoista. Niiden vaikutuksista ei meillä ole tietoa. Ja onhan kemera paljon muutakin kuin hoitamattomien pusikoiden raivauksen tukemista.

    Gla Gla

    Rauduksen oksissa tuoreimmat vuosikerrat ovat karheita, täynnä pientä harmaata nystyrää. Hieskoivut ovat sileitä.

    Jos tilanteen oikein ymmärsin, perkaamisesta olen samaa mieltä Suorittavan kanssa. Samalla vaivalla kun reikäperkuun tekee, teet valmista. Ei tarvi vuoden tai parin päästä tulla takaisin kaatamaan vähän isommaksi kasvaneita runkoja. Täydennystarve on sitten oma lukunsa. Jos koivuja riittää, ilman muuta niitä kannattaa säästää kasvatettavaksi. Jos kokonaan tyhjiä aukkoja on, sitten tilanne onkin hankalampi. Kuusi on hidas, mutta ainoa joka alikasvoksena pärjää. Takamatkalta lähtevä koivu jää alakynteen, joten siitä ei rahanarvoista puuta saa kasvatettua.

    Hirvet on sitten oma lukunsa. Vaikka isoja hirvivapaita alueita jo jossain olisi, edelleen 75000 yksilön talvikanta tarvitsee ison määrän ravintoa. Koivu on sikäli ongelmallinen, että korvauskynnys ei ensimmäisestä syönnistä välttämättä ylity, eikä tilastoihin tule hirvivahinkoja. VMI-tilastossa taas vahinkoa kärsineistä taimikoista syylliseksi ilmoitetaan vain yksi tekijä. Lisäksi lähes puolet ovat kohteita, joissa syytä ei varmuudella tunnisteta, joten ainakaan hirvituhoksi ei niitä voida luokitella.

    Gla Gla

    Siitähän tässä vain on kyse, mikä on taloudellisin tapa hoitaa asiat. Kannattaako ostaa auto, jonka ylläpito maksaa vuodessa tonnin enemmän kuin henkilöauton, jotta saa taimet palstan reunaan ja säästää muutaman satasen. Vai kannattaako tehdä tie paremmaksi tai teettää työ vieraalla.

    Yleispätevää vastausta ei ole, koska jokaisella on omat lukunsa noissa laskuissa.

    Gla Gla

    ”Jos joku ei pysty tai halua hoitaa (hoidattaa) metsiään, nin myyköön pois. Pitäähän meillä halukkailla ja ahkerilla toimijoilla olla jotain ostettavaa, muutakin kuin osakkeita.”

    Hyvä neuvo, muttei ratkaise hoitamattomuuden ongelmaa. Ja onhan kyseessä jossain määrin teollisuuden toimintaedellytykset, joten vaikka sitten tuettuna niistä täytyy pitää huolta.

    ”Ostakaa maata, sitä ei valmisteta enää!”

    Kyllä Suomessa ainakin valmistetaan. Eikä kukaan maata mukanansa vie, joten ei maa täältä lopu. Hinta vaan nousee tuhoten metsätalouden kannattavuutta, kun tuota kehoitusta moni kuuntelee.

    Gla Gla

    Vesakon perusteella ei voi arvioida koivun luontaisen uudistamisen edellytyksiä.

    Gla Gla

    Ilmaiseksi ei koivu uudistu. Ala pitää muokata ja raivaamista riittää huomattavasti enemmän kuin istutusalalla. Lisäksi istutustaimen kasvu on puolet nopeampaa ja lopputulos varmempi.

    Vajaaksi jääneen aukon täydentäminen on kallista, joten kokonaisuutena koivun luontainen uudistaminen on yhtä kallista hirven ruokaa kuin istutustaimi.

    Gla Gla

    Villen toiminta ei ole jäänyt huomaamatta eduskunnassa. Metsälakiesityksen lähetekeskustelussa Durbanin tapahtumat otettiin useaan otteeseen esille. Esimerkiksi Pekkarinen puhui aiheesta pitkään kysyi annettujen lupausten perään. Sikäli väärässä paikassa, että Koskinen ei mitään ole luvannut, mutta hyvä silti oli muistuttaa asiasta. Pöytäkirjan mukaan Ville oli paikalla, muttei osallistunut keskusteluun.

    http://www.eduskunta.fi/
    triphome/bin/thw/trip?
    ${APPL}=utpptk&${BA
    SE}=faktautpPTK&${TH
    WIDS}=0.11/1379159171_
    101618&${TRIPPIFE}=PDF.pdf

    Gla Gla

    Jos tuo on sitikalle tavanomaista vikaantumista, ei se ainakaan este hankinnalle ole. TM:n testissä autoon uusittiin kytkin 50 tkm ajettuna, muuten ei ongelmia ollut.

    Nettiautossa on 12 Lada Kombia, joista puolet etuvetoisia. Niissä ei taida kampea olla, kun kone on poikittain. Mutta maavaraa näyttää ainakin kuvan perusteella olevan kivasti. Hiukan laadukkaampana toteutuksena tuo olisi ihan oikeasti kiinnostava.

    Gla Gla

    Ainakin Metlan tutkimuksissa koivun luontainen uudistaminen on osoittautunut varsin epävarmaksi menetelmäksi saada aikaan täystiheä taimikko. Istutuskuusten sekaan koivua tulee yleensä sopivasti täydennystä ajatellen, mutta jutun pointtinahan oli kuusen ylisuuri osuus uudistamisessa.

    Gla Gla

    Miten Pihkaniska C5 pelaa korotettuna? Ulosjoustohan vähenee ja ylimmässä asennossa sitä ei ole, jos olen oikein ymmärtänyt.

    Onko auto muuten ollut kestävä ja luotettava? Mukava ja tilava se on ja siksi sitä hiukan itsekin ajatellut. Vähän käytettynä hintakaan ei ole kovin paha.

Esillä 10 vastausta, 10,881 - 10,890 (kaikkiaan 12,015)