Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Ja jos sudenkuoppia etsitään, ehdotuksen mukainen velvoite täyttyy istuttamalla koivua muistaakseni 1200 kpl. Tuon jälkeen ei tarvitse enää tehdä mitään, jos muu kasvillisuus ei välittömästi uhkaa taimia. Jättämällä hoidot sikseen, vajaatuottoisen puuston syntyminen on jokseenkin todennäköistä.
Mutta kumpi on siis pahempi, ikuinen uudistamisvelvoite vai täytetty, mutta sen jälkeen hoitamattomuuden takia pilattu metsä?
Uuden ja vanhan lain mukainen velvollisuus uudistamistoimenpiteiden tekemisestä on samat. Hakkuusta kolmen vuoden aikana pitää istuttaa, kylvää raivata, muokata, ojittaa tms, mikä siinä kohteessa on tarpeen. Erot ovat uudistamisvelvollisuuden täyttymissä. Nyt kasvatuskelpoinen taimikko on 1,3 metrinen, kun uudessa laissa se on 0,5 metrinen. Nykyiselle 1,3 metrin saavuttamiselle ei ole määräaikaa. Ennen ajan piti olla kohtuullinen, johon ainakin etelässä oli syntynyt puolivirallinen käsitys n. 10 vuoden ajasta. Luontaisesta uudistamisesta on asetuksessa lisäksi mainita, että kehityskelpoisia (ei siis vielä 1,3 metrisiä) taimia pitää etelässä olla riittävästi kolmen vuoden kuluessa siitä, kuin taimikon perustamistoimenpiteet on tehty.
Uuden lain suurin sudenkuoppa taitaa olla pienaukkojen rajaaminen pois uudistamisvelvollisuuden parista. Netistä löytyvässä lakiehdotuksessa puhutaan 0,5 hehtaarista, mutta jostain muistan lukeneeni, että raja pudotettaisiin 0,3 hehtaariin. Ongelma on kai siinä, että pienaukkoja voi tehdä useita eri vuosina, jolloin lopulta ne muodostavat isomman pilatun alueen. Nähtäväksi jää, kenen edun mukaista tuollainen toiminta on eli kuinka iso ongelma siitä tulee.
Pete: ”Tuhoriskit täytyy kuitenkin ottaa hyvin vakavasti. Metsätuholakia ei saa ainakaan höllentää. Se toimisi ainakin luonnonsuojelijoiden tavoitteiden vastaisesti.”
Samaa mieltä, vaikka mitään raja-arvoja en osaakaan määritellä. Kun ilmaston muuttuessa riski kasvaa, varovaisuusperiaatetta on syytä noudattaa. Ja koska osa kuusikoista kärsii hoitamattomuuden seurauksena esim. ylitiheydestä, noista kohteista saattaa herkästi levitä naapuriin tuhoja. Alentunut stressin sietokyky tässäkin on takana.
Pete: ”Tuulenkaatorytöistä on saanut alkunsa kymmenet vanhojen metsien avohakkuut Etelä-Suomessa. Alkuperäisenä syynä on huono metsähygienia. En todellakaan ymmärrä luonnonsuojelijoiden lyhytnäköisyyttä tässä asiassa.”
Edelleen samaa mieltä. Ei mopolla mahdottomia, sen sijaan pitkäjänteinen työ tuottaa tulosta.
Pete: ”HUOM! Syynä ei ole kuusen sopimattomuus metsätalouspuuksi Suomessa vaan yli-ikäisyys ja korjaamatta jätetyt tuulenkaadot!”
Jesse tuossa jo täydensikin listaa. Ajatuksenakin lauhkean havumetsävyöhykkeen lajin sopimattomuudesta lauhkealle havumetsävyöhykkeelle on järjetön. Mutta kuusen kasvatuskin voidaan ryssiä kuten mikä tahansa muukin asia.
Pete: ” Paras tapa suojella vanhoja yksityismetsiä on huolehtia jämptisti metsähygieniasta, tästä olen aivan vakuuttunut. Lahopuuta voi ja pitää jättää sitten muista puulajeista. Ja tottakai ne kuivahtaneet kuusenrungot kannattaa jättää metsään, niillä ei ole enää mihinkään kiire kun kirjanpainaja on ne jo jättänyt. Päinvastoin ne toimivat kirjanpainajan vihollisten pesäpuina.”
Tuo edellyttääkin tiettyjä asioita ja silti asia on hoidettava hallitusti. Jotta kuusia voidaan jättää kuivumaan, pitää perusta olla kunnossa. Ja jotta lahopuuta voidaan muista lajeista tuottaa, pitää niitä ensin kasvattaa. Mutta kertarytinä lahopuuston tuottamisessa on huono menetelmä.
Pete: ”Suomalaisin metsiin mahtuu aivan hyvin useiden hehtaareiden ”puupeltoja” sinne tänne. Suomen olosuhteissa ei millään päästä oikeasti monotoniseen metsäkuvaan. Kuvion reuna on lähes aina 100m päässä. Lisäksi metsänhoidon varsin vaatimaton taso varmistaa osaltaan monimuotoisuuden.”
Puupeltoja mahtuu, koska mahtuuhan tänne viljapeltoja ja rakennettua ympäristöäkin. Mutta jos metsien stressin sietokykyä pohditaan, joudutaan ottamaan kantaa siihen, mihin kannattaa pyrkiä.
Monotoniseen metsänkuvaan ei täällä päästä. Se on kuitenkin eri asia kuin sellainen monimuotoisuus, jossa luonnolliset systeemit toimivat. Tavanomainen 1-2 hehtaarin vanha kuusikko, jota ympäröi hoidettu T2 mäntytaimikko, kemeraa odotteleva rästipusikko ja 03 kuusikko, en uskoa tarjoavan edellytyksiä tasapainoa ylläpitävään monimuotoisuuteen. Monimuotoista tuossa on tosiaan vain kuva.
Pete: ”Minulla ei ole yhdenkään palstan naapurina metsänomistajaa joka hoitaisi metsiään ”puupeltoina”. Mielestäni omat ”puupeltoni” eivät ole uhka omille tai naapurien metsille. Eivätkä ne edes ole mitään puupeltoja. En esimerkiksi torju aluskasvillisuutta kemiallisesti kasvavan metsän alta niin kuin vaikkapa USA:ssa tehdään. Ei meillä ”puupeltoja” ole. ”Puupelto” on vain iskusana ja propagandaa.”
On samantekevää, miten puupelto määritellään. Kuitenkin meillä tyypillinen hoidettu talousmetsä, jossa puusto on pääsääntöisesti tasarakenteista, ei edusta monimuotoisuudeltaan kovin korkeaa tasoa.
Pete: ”Sekapuuston tuhonkestävyydestäkään suomalaisissa olosuhteissa ei ole ainakaan omalle kohdalle osunut yhtään tutkimusta. Enemmän on liikkeellä mutua ja sitä maalaisjärkeä.”
Minäkään en tiedä yhtään tutkimusta aiheesta. Monissa asioissa mutua silti kannattaa kuunnella. Vaikka Kiinan massiiviset monokulttuurien metsätuhot perustuvat aivan eri mittakaavan asioihin kuin mitä meillä esiintyy, mekanismi on selvä ja ihan perusasioita biologiassa. Siksi asia on syytä ottaa huomioon suomalaisessa metsätaloudessa nyt, kun isompaa ongelmaa ei ole. Vaikeudet lisääntyvät eksponentiaalisesti, jos ongelmia alkaa esiintyä.
Monimuotoisuuden huomioiminen ei vaadi isompia uhrauksia sillä tasolla, kuin itse ajattelen sitä talousmetsässä voitavan soveltaa. Tukkikokoinen yksittäinen runko säilyy maassa ehjänä vuosikaudet, joten mikään kiire ei näillä asioilla ole toisin kuin Metsähallituksen ennallistamisprojekteissa tuntuu olevan. Samoin taimivaiheen 20-30% sekapuusto ei kannattavuutta vaaranna, kunhan ei päästä lehtipuustoa liiaksi etukasvuiseksi. Ensiharvennuksessahan voidaan säätää lajien suhteita haluttuun suuntaan ja päätehakkuuvaiheessa 10% osuus antaa positiivisen vaikutelman metsän olemukseen vaarantamatta taloutta. Havupuita voi sekoittaa paljon tasaisemmassakin suhteessa. Vastaavia esimerkkejä on helppo luetella vaikka kuinka paljon. Tärkeintä kuitenkin on, ettei monimuotoisuuspuheita perusteta hoitamattomuuteen tai pienipiirteisyyteen.
Puun takaa: ”Metsälain uudistaminen lähti liikkeelle Sirkka-Liisa Anttilan ollessa maa-ja metsätalousministerinä.
Hän reagoi turhankin herkästi yleiseksi mielipiteeksi verhottuun lobbaukseen lain muuttamiseksi.
Asiaa edesauttoi, ettei ministerin metsätietämys ollut hänen vahvimpia osa-alueitaan.
Nyt tilanne on toinen, ja lakiesitystä on alettu tarkastella paremmalta tietämyspohjalta.”Ihan noin asia ei mennyt. Anttila käynnisti perusteellisen lain uudistamisprosessin, koska sai perustuslain edellyttämien muutosten teon yhteydessä valtavasti palautetta lain muutostarpeesta. Palaute syntyi siitä, että perustuslain edellyttämien muutosten lisäksi haluttiin korostaa puun tuotannon kasvun määrää ilman, että huomioitiin toiminnan taloudellisia vaikutuksia. Anttilan tai kenenkään muunkaan ministerin osaaminen ei tosiaan riittänyt asian arvioimiseen, mutta siksihän meillä onkin käytössä tapa, jossa laki valmistellaan laajapohjaisesti. Anttila käynnistikin selvityksen siitä, mihin suuntaan lakia pitäisi muuttaa. Hän asetti työryhmän, jonka raportti (Metsänkäsitelymenetelmien monipuolistaminen) löytyy mmm:n sivuilta. Raportissa kuvataan nykytilaa mm. seuraavasti: ”Säädösten muuttaminen on tarpeen, jottei metsänomistajia pakoteta yli-investointeihin tai tuottovaatimukseen nähden liian suureen sidottuun pääomaan, joka heikentää kannattavuutta. On selvää, että metsänomistajan pääoman tuottotavoite pitäisikin ottaa yhdeksi keskeiseksi kriteeriksi metsänkäsittelyn vaihtoehtojen valintaan.”
Tuli vaalit, kepu sai turpaansa ja ministeriksi tuli Jari Koskinen. Hän asetti uuden työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella metsälainsäädäntöön tehtäviä muutoksia. Koskisen työryhmä on siis saanut aikaan lakiehdotuksen, jota kritisoit voimakkaasti ja jota muillakin ollut mahdollisuus tarkastella. Anttilan kaudella saatiin vain memo-muistio, jossa annettiin suuntaviivat tulevaisuudelle. Tuo muistio sai lähes yksimielisen tuen niin mtk:n, teollisuuden kuin ympäristöjärjestöjen taholta.
