Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Vaikka eilen jätinkin Pukkalan laskelmien muuttujilla spekuloimisen, voisihan tarkastelun tehdä omista lähtökohdista uusiksi. Oletuksena ei pidä olla ennätyskasvun tavoittelu, koska onnistumisen todennäköisyys on liian pieni. Kuulostaako seuraava ketju realistiselta?
Mt, lämpösumma n. 1250:
0 v, laikkumätästys + istutus kuuselle n. 1800 kpl 2 vuotisilla taimilla
n. 3 v, varhaisperkaus
n. 8 v, perkaus/harvennus
n. 30 v, ensiharvennus 70 m3, josta tukkia 10%
n. 45 v, harvennus n. 110 m3, josta tukkia 40%
n. 60 v, päätehakkuu 400 m3, josta tukkia 80%Luontainen vaihtoehto:
0 v, ei tehdä mitään
n. 5 v, varhaisperkaus
n. 10 v, perkaus/harvennus
n. 30 v, päätehakkuu 200 m3 energia/kuitupuutaVaikka miten lukuja pyörittelee, jälkimmäisessä vaihtoehdossa toteuma tuntuu huomattavasti riskipitoisemmalta, eikä tuosta ainakaan isompi kuutiomäärä tunnu todennäköiseltä. Istutusvaihtoehto antaa huomattavasti paremmat mahdollisuudet kasvattaa kuutiomäärää.
Käytännössä molemmissa vaihtoehdoissa, mutta etenkin jälkimmäisessä joitain toimenpiteitä, kuten ennakkoraivausta, tulee vastaan. Jätin ne kuitenkin laskelmasta pois, jottei ihan näennäistarkkuudella pelata. Ja osittainhan ne ovat molemissa samoja, joten laskelmasta ne voidaan supistaa pois. Huomioon pitäisi ottaa myös se, millainen tilanne ennen päätehakkuuta oli ja mitä se vaikuttaa seuraavan sukupolven käsittelyyn. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä yksinkertaistaa ja olettaa kuvio ihan tavanomaiseksi, suht terveeksi talousmetsäksi.
Jees: ”…yli viiden sentin puut tekee moto. Mielestäni siihen kokoluokkaan kemerat kyllä vielä istuu.”
Miksi?
Edellä linkittämässäni jutussa Tahvonen kirjoittaa minusta hienosti:
”Vuonna 2012 KEMERAtukea käytettiin 84 miljoonaa euroa puuntuotannon tukeen ja 7 miljoonaa euroa luonnonhoitoon. KEMERA-tukea käytetään metsänomistajien metsänhoito- ja metsänparannustöihin silloin kun ne ovat yksityistaloudellisesti kannattamattomia. Puuntuotannossa yksityistaloudellinen kannattamattomuus on kuitenkin sama asia kuin kansantaloudellinen kannattamattomuus. Puuntuotanto voidaan toteuttaa kannattavasti ilman julkisia tukia ja sen tukemiselle verovaroista ei ole taloudellisia perusteluja. Markkinat eivät tue luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Tämän takia olisi perusteltua lisätä tukea luonnonhoitoon ja lopettaa puuntuotannon tukeminen julkisin verovaroin.”
Sivulla 89 Pukkala näkee mörköjä tilanteissa, joissa syntyy ongelmia uudistamisvelvollisuuden suhteen. Jos 30 sentin taimia ei aukkoon ole 7 vuodessa luontaisesti syntynyt lain vaatimaa määrää, ei puusto kohtuullisessa ajassa kehity, eikä menetelmä ole valittu oikein. Toisaalta luottaa täytyy siihen, ettei valvovat viranomaiset vaadi täydentämään 20 sentin taimilla kohtia, joissa kasvaa 20 sentin taimia. Itse en usko, että tuollainen pykälien nojalla tapahtuva simputtaminen olisi merkittävä ongelma. Koko jutun pointti tuleekin esille muutamassa kohdassa: ”Mitään dramaattista ei tapahdu, vaikka lakirajat eivät aivan täyty. Sen vuoksi seuraamustenkaan ei tarvitsisi olla dramaattisia.”
Kaiken tämän vastapainoksi suosittelen lukemaan samasta lehdestä (Metsätieteen aikakauslehti 1/2013) Tahvosen artikkelin:
http://www.metla.fi/
aikakauskirja/full/ff13
/ff131097.pdfSivulla 97 käsitellään kannattavuutta siihen tyyliin, josta varmaan syntyy keskustelua.
Muuttujia on monia ja kuten totesin, niitä voi pyöritellä loputtomiin päätymättä oikeaan tulokseen. Mielestäni oleellisempaa on kuitenkin ajatus siitä, voisiko metsää kasvattaa jollain muulla tavalla kuin perinteisellä muokkaus + kuusen istutus-ketjulla. Jos joku yksin tuon laskelman perusteella tekee päätöksen uudistamistavasta, sellainen kaveri joutaakin maksaa oppirahansa. Edelleen on syytä pitää mielessä Pukkalan johtopäätös: ”Luvut osoittavat, että hieskoivikon tai jopa lepikon kasvatus saattaa joissakin tapauksissa olla varteenotettava vaihtoehto istutuskuusikolle.”
Saattaa joissain tapauksissa olla. Olen tasan samaa mieltä.
Artikkelin lukemista kannattaa jatkaa eteenpäin. Minusta Pukkala suhtautuu ylipäätään turhan optimistisesti luontaisten menetelmien mahdollisuuksiin, mikä on ymmärrettävää muistaen hänen taustansa Erkki Lähteen joukoissa. Heinittyminen ja tuulituhot mainitaan vain sivumennen, mutta niihin sisältyvää riskiä ei laskelmissa minusta riittävästi huomioida. Samoin sellaiset asiat kuten juurikääpä ja hirvet sivuutetaan, vaikka usein ne jollain tavalla vaikuttaa päätöksiin. Kiinnostavaa on se, että Pukkala listaa sivulla 88 ne ongelmat, joihin jk-menetelmää suosiva kasvattaja törmää. Ratkaisuna Pukkala esittää pienaukkoja + reunametsien rajuja hakkuita. Noilla on käytännössä oma vaikutuksensa metsän hoidon talouteen sekä riskeihin. Vaikutus, jota en omissa metsissäni halua nähdä. Pukkala kuitenkin taisi antaa selityksen sille, miksi tulevassa laissa pienaukot on rajattu uudistamisvelvollisuuden ulkopuolelle.
Mielenkiintoista, kuinka Suorittava on laiminlyönyt oikea-aikaiset hoitotarpeet ja nyt metsistään luopumisen jälkeen jaksaa taivastella hoitamattomia kohteita.
Mutta Pukkalan artikkeliin. Minusta kuusen ja koivun luvut ovat sikäli ok, että esimerkiksi Jessen varovaisella 13 euron hinnalla laskien pitäisi koivun tuottaa 30 vuodessa n. 170 m3 puuta. Tähän verrattuna kuusikon tuotto ei ole alakanttiin.
En tiedä, miksi kuusikko peratataan vasta 7 vuoden iässä. Ehkä siksi ensiharvennus tulee ajankohtaiseksi 40 vuoden iässä. Koivun hoitoketjuun pitäisi ehdottomasti lisätä vähintään yksi perkaus/harvennus, mutta todennäköisesti kuusikollekaan ei yksi kerta riitä ainakaan silloin, kun työ tehdään ajoissa. Toisaalta kustannus tuskin karkaa merkittävämmästi isommaksi kuin kerran liian myöhään tehtynä. Noilla voisi spekuloida loputtomiin ja toteutuman tietää vasta jälkeenpäin, joten ei niistä enempää.
Pohtia voisi sitä, syntyykö täystiheä lehtipuuvesakko päätehakkuualalle itsestään. Usein muokkaus edesauttaa tätä kehitystä, mutta laskelmissa ei muokkausta ole tehty. Usein heinikko tai hidaskasvuinen pihlaja valtaa alaa, joten muun puuston synty/kasvu hidastuu. Johan jossain luontaisen uudistumisen tutkimuksessa todettiin, että koealoista n. 40% oli tyhjiä tai vajaita. Siksi koivun luontainen uudistaminen on riskialtista puuhaa. Yleensä tuloksena on aukkoinen taimikko, jota ei edes hieskoivu paikkaa.
Tässä keskustelussa on ilmeisesti kyse tästä artikkelista:
http://www.metla.fi/
aikakauskirja/full/ff13
/ff131085.pdfTäytyy lukea tarkkaan, koska asia on varsin kiinnostava. Nopealla selaamisella yksi asia osui silmiin: ”Luvut osoittavat, että hieskoivikon tai jopa lepikon kasvatus saattaa joissakin tapauksissa olla varteenotettava vaihtoehto istutuskuusikolle.”
Onkohan nyt siis otsikossa lievää liioittelun makua?
Onkohan Pukkalan laskelmat perustuneet Hannkaisen oppeihin:
”Se taimimäärä, joka käytetään hehtaarin lavean alan istuttamiseen
täysin tiheäksi metsäksi, vaihtelee puulajin ja taimien suuruuden mukaan 12,500.sta 5000:teen, jolloin edellisessä tapauksessa taimien välimatkat rivissä ovat 0,80 metriä ja rivien välimatkat 1 metri, jälkimmäisessä tapauksessa taasen samat välimatkat 1 ja 2 metriä.”Vaikka monessa asiassa 110 vuoden takainen tietämys on edelleen pätevää, pientä hienosäätöäkin on tehty.
”Jos siis kasvatettavasta lepästä voidaan saada vain energiaa, jonka hinta ilman tukia on vaikka 5 €/m3, ei se paljon metsänomistajaa ilahduta.”
Energiapuun hinta ainakin tällä hetkellä vaihtele suuresti eri puolilla maatamme, joten asialla on ratkaiseva merkitys kannattavuuslaskelmissa. Lounaisessa ja läntisessä Suomessa ollaan käytännössä tasoissa kuitupuun kanssa ilman tukia, kunhan leimikko on hoidettu ja rungot kuitupuun kokoluokkaa eli korjuulla on vähintään kohtuulliset edellytykset. Tuolla hintatasolla alkaa jo lepät, hieskoivut ja haavat ilahduttaa. Varsinkin silloin, kun uudistaminen perinteisesti kasvatettaville puulajeille on jossain määrin epäonnistunut.
Alkuperäiseen aiheeseen liittyen tekisin itse perkauksen raivausveitsellä. Sillä ei katko kuusentaimia, mutta vattu on helppo niittää. Viikatekin voisi olla hyvä, mutta terä ei oikein tykkää vatuista tai lehtipuun vesakosta. Hiirenvirnaa ei onneksi kohdalle ole sellaisia määriä sattunut, että isompaa riesaa olisi tullut, mutta varmaan sitä joutuu varren ympäriltä välillä repimään.
Viime kesänä varhausperkausta tehdessäni jäin pohtimaan syitä taimien kasvun eroihin. Monissa paikoissa vattupuskan sisään jääneet taimet kasvoivat hyvin, kun taas vieressä vapaasti kasvaneet olivat noita jäljessä. Yksi mahdollisuus on maaperän pienipiirteinen vaihtelu. Kun taimet kasvaa hyvin, vattu + muukin vesakko kasvaa ja päinvastoin. En ole kiinnittänyt huomiota risujen ja vatun yhteyteen, mutta tuokin voisi mahdollisesti tukea ajatusta. Missä on risuja, siihen on oksien neulaset karisseet.
