Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Ei ympäristöhallinto periaatteessa turha ole, joten lakkauttaminen ei ole perusteltua. Valitettavasti vaan toiminta ei ole tällä hetkellä kaikilta osin riittävän hyvää. Isompi ongelma kuin ympäristöhallinnon olemassaolo meillä taitaa kuitenkin olla tässä:
http://yle.fi/uutiset/suomi
_uppoaa_tuhansiin_lakeihin
_ja_saadoksiin/6683552”Tietähän pystyy tekemään lisää, vaikutus puunhintaan ja metsänhoitokustannuksiin on positiivinen.”
Toisessa vaakakupissa on rakentamiskustannukset. Kannattavuus on noiden summa eli, paljonko kuutioita tien vaikutuspiirissä on ja paljonko tie lyhentää ajomatkaa. Minulla ei ole niin paljon, että tien teko vielä kannattaisi.
Minulla kaikki hakkuut tehdään motolla. Jos jättäisiin osan leimikoista motokäsittelyn ulkopuolelle, menettäisin osan siitä edusta, minkä mahdollisimman suureen kerralla hakattavaan määrään pyrkiminen tarjoaa. Kannattavuus siis heikkenisi, kun kuutiohintaa alentaisi lavettikustannukset. Pisimmillään ajomatka tiestä on n. 700-800 m, mutta rahaa niistäkin hakkuista ainakin toistaiseksi on tullut. Ei siis ole syytä sulkea käsittelyn ulkopuolelle yhtään kuviota ainakaan näillä ehdoilla. Ja tiedä, vaikka jonain päivänä saisin hankittua palstan perukalta naapuritilan itselleni. Tällöin tien teko alkaisi olla perusteltua, ja siinä tapauksessa kuvion hoitamattomuuden merkitys korostuisi.
Uutiset: ”Tuholle altteimpia ovat vanhat kuusikot, lämpimät metsänreunat ja kuivien kasvupaikkojen metsät.”
Tässä yhteydessä on jälleen syytä muistaa, että meillä on käytännössä pakotettu uudistamaan paljon männylle sopivia alueita kuuselle erään toisen tuholaisen aiheuttamien vahinkojen välttämiseksi. Nyt valtion laitos kehoittaa metsänomistajia tarkistamaan etenkin noita korkean riskin kuusikoiden kuntoa.
Metsätuholakityöryhmässä ei oteta kantaa hirvituhojen ehkäisyyn, koska meillä on jo olemassa laki hirvituhojen korvaamisesta.
Sitten yksi tutkija sanoo, että kiertoaikaa pitäisi ilmastosyistä pidentää. Toinen sanoo, että juurikäävän riski kasvaa kuusen ikääntyessä. Kolmas tutkija sanoo, että kirjanpainajat suosivat iäkkäitä kuusia. Ja yksi laitos ns. ennallistaa metsiä, vaikka metsä ennallistuisi ihan itsestäänkin, kun ojat jätetään perkaamatta yms. toimenpiteet tekemättä.
Onko metsäalalla kokonaisuus kenenkään näpeissä?
Metsänvartija: ”Mitatut tulokset koneellisesta korjuusta harvennushakkuissa kertovat karua kieltään.
Samaan lopputulokseen olen päätynyt itsekin.
Luonnonmukaiseen metsänhoitoon ei monitoimikoneet kuulu.”
Vaurioita syntyy aina enemmän tai vähemmän, se on selvä. Mutta tilastosta luettu keskiarvo ei paljon auta, jos tavoitteena on pohtia oman metsän hoidon menetelmiä. Korjuun olosuhteisiin voi vaikuttaa ja siten myös lopputulokseen. Keskiarvo sisältää puolestaan karmeimmatkin ryteiköt, eikä niillä ole mitään tekemistä asiallisen metsätalouden kanssa. Jos siis korjuu omassa metsässä toistuvasti epäonnistuu, syy tuskin on monitoimikoneessa.
Minua ei kiinnosta, mikä luokitellaan luonnonmukaiseksi metsänhoidoksi. Kyseessähän on täysin teoreettinen termi, eikä siten milään tavalla olennainen asia. Merkitystä on sellaisilla asioilla, kuten että metsällä on edellytykset hyvään tuottoon ja terveenä säilymiseen.
J. Kankaan puheet pitäisi tutkia tarkemmin, jotta niistä voisi sanoa jotain. Kun tietää, että kustannuksia voidaan kirjata mihin tahansa, 33 miljoonan muodostumisen perusteet vaatisi hiukan selvitystä. Poliittisesti tyylikäs tapa on sanoa niiden johtuvan monimuotoisuuden vaalimisesta.
Googlen avulla löytyi tieto siitä, että lahopuun määrä vaihtelee suuresti riippuen siitä, tarkastellaanko etelän- vai pohjoisen alueita, kuten myös metsän iästä. Luonnollisesti myös metsän käyttötarkoituksella on suuri merkitys.
http://www.metla.fi/tiedotteet/
2009/2009-03-31-vmi-lahopuu.htmOn epätodennäköistä, että tuosta on rakennettu vertailukelpoinen yhtälö lahopuiden määrän suhteen akselille metsähallitus vs yksityiset. Toistaiseksi jätän siis juhlapuheet omaan arvoonsa.
Jessen kysymykseen liittyen olisi syytä myös olla selvillä siitä, millaisella lahopuuston määrällä riski ötökkätuhoista on todellinen. Metsätuholakityöryhmässä ei aiheesta yksimielisyyteen päästy, joten minä en edes yritä arvuutella asiaa. Noudatan kuitenkin varovaisuusperiaatetta. Käytännössä homma menee niin, että jaksotan hakkuut säännöllisiin väleihin, jolloin seuraavassa hakkuussa voidaan mahdollisista kaatuneista ainakin osa korjata pois. Pienipiirteisessä metsässä leimikko muodostuu useammasta kuviosta ja normaalitilanteessa kaatuneita puita ei lähdetä muualta korjaamaan. Tuolla systeemillä metsään jää vain yksittäisiä runkoja ötököitä ilahduttamaan. Lahopuun määrää on vaikeata arvioida, mutta veikkaan sen olevan reilusti alle etelän talousmetsien keskiarvon. Kaikkein vihreimmille totean puolustukseksi, että haapaa kasvaa tällä hetkellä n. 4 m3/ha, joista suurimpien ympäri ei kädet yllä. Määrää en erityisesti pyri vähentämään, kuten en muunkaan lehtipuun määrää. Hakkuita tuo vaatii, jotta haapa ei valtaa pääpuulajeilta liikaa alaa. Suuntauksena onkin kappalemäärän lievä alentaminen, mutta keskimääräisen järeyden kasvattaminen. Onneksi ei juurikaan ole mäntymaita.
