Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 11,491 - 11,500 (kaikkiaan 11,666)
  • Gla Gla

    Sori, tietysti noinpäin.

    Gla Gla

    VTV:n raportin liitettä 1 katsomalla näkyy selvästi, mistä pääasiassa kustannukset johtuvat. Liikennevahingot (keskiarvo 130 miljoonaa) edustavat kustannuksista (keskiarvo 151 miljoonaa) n. 86%. Liikenteen puolelta tiedämme, että hirvivahingot korreloivat suhteellisen hyvin hirvikannan mukaan, joten hirvikantaa vähentämällä vahinkosummakin vähenee. Arvioitaessa potentiaalia vaikuttaa asialla valtiontalouteeen, ei pelissä ole tältä osin 130 miljoonaa, vaan vähemmän. Tämä johtuu siitä, että hirvikannan ajaminen sukupuuton partaalle ei ole realistinen vaihtoehto. Minun käsitykseni asiantuntijoiden arvioimasta kestävästä minimikannasta on 40000-60000 yksilön suuruusluokassa, eli 30-50% nykyisestä alemmas.

    VTV:n raportti on tehty ennätyssuuren kannan perusteella, josta ollaan nyt tultu alas n. 40%. Tuosta voi haarukoida säästöjen suuruutta muistaen myös sen, että raportissa käsitellään sekä valtiontaloudellisia, että yhteiskuntataloudellisia asioita. Syytä on myös muistaa, että tänä vuonna valtio velkaantuu 7 Mrd €. Kun on laskenut tämän hetken tilanteen mukaisen vahinkosumman, voi jakaa 7 Mrd tuolla summalla ja kertoa luvun sadalla. Näin saadaan selville hirven merkitys valtiontalouden budjettivajeelle.

    Gla Gla

    Kommenttini viestiketjun alkupuolella 2-3 cm rungoista oli turhan hätäinen ja liian vaatimattomaan kokemukseen perustuva. Myöhemmin (8.9.12) kirjoitin tähän viestiketjuun, että oikealla tekniikalla ranteen vahvuiset rungot katkeaa nätisti. Ja kyseessähän on nimenomaan Härmän Taonnan veitsi. Raivaa en ole kokeillut, mutta tuskin se merkittävästi härmäläisestä poikkeaa.

    Kokonaan oma juttunsa on se, milloin kannattaa valita raivausveitsi ja milloin raivaussaha. Saksia ei ole tullut edes mieleen käyttää muuhun kuin oksien karsintaan.

    Gla Gla

    Niin, toivottavasti maltat laittaa sen kuvan palstalle.

    Gla Gla

    Edelleen olen sitä mieltä, että ilmastomuutosspekulaatioiden perusteella ei puulajivalinta tehdä.

    Gla Gla

    Taneli: ”Täällä Länsi-Suomessakin on laajoja alueita joilta marjat jäisivät poimimatta, jos ulkomaisia poimijoita ei olisi.”

    Vaikka ihmiset ei kaikkia marjoja poimikaan, joku muu niitä kuitenkin poimii.

    Gla Gla

    Google hakusanalla Kurkijoki toi pääasiassa vain itärajan taakse jääneeseen kylään liittyviä sivustoja, mutta ei mitään raivausveitseen liittyvää.

    Voitko laurihääri ottaa kuvan veitsestäsi ja lähettää sen lukijoiden kuviin?

    Gla Gla

    Yhtään väheksymättä hirvien metsätaloudelle ja muille toimialoille aiheuttamaa ongelmaa, en yhdistäisi muutamassa vuodessa kuralle mennyttä valtiontaloutta hirviin.

    Vaikka hirvien aiheuttamat laskennalliset vahingot ovatkin miljardiluokkaa, ei nämä päädy valtion budjettiin sellaisenaan missään tilanteessa. Valtiontalouden ongelmien ratkaisemista hirvipolitiikalla en toivo metsäpuolelta esitettävän. Se söisi metsäalan toimijoiden uskottavuutta ja siten hankaloittaisi hirviasian käsittelyä jatkossa.

    Gla Gla

    Kyse taitaa olla Saana Kataja-Ahon vuosi sitten julkaistusta väitöskirjasta.

    https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2011/11/tiedote-2011-11-10-08-56-06-972517

    Tosin vesistövaikutukset eivät olleet tässä tutkimuksessa keskeinen asia: ”Saana Kataja-aho selvitti, miten kuusivaltaisen metsän avohakkuun jälkeinen kantojen korjuu vaikuttaa metsämaaperään sekä kasvillisuuden ja istutettujen kuusentaimien kehitykseen ensimmäisinä vuosina korjuun jälkeen.”

    Ravinteistakin vain typpi on mainittu. Sen huuhtoutumisriskin todetaan kasvaneen verrattuna muokkaamattomaan. Mihin huuhtoutumat päätyvät, siitä ei ole mainintaa. Ja koska jälleen itse väitöskirja on julkaistu vain englanniksi, en minä ainakaan pysty aihetta tarkemmin selvittämään.

    Gla Gla

    Tuossa edellä itselläni menikin vuosimeno ja hankintameno sekaisin. Olen siis samaa mieltä Leevin kanssa siitä, miten kustannuksia käsitellään. Verottajan ohjeessa ollaan samoilla linjoilla: ”Metsän hankintamenoon lisätään metsän osuus kiinteistökauppaan välittömästi liittyneistä muista menoista (varainsiirtovero, lainhuudatus- ja lohkomiskulut sekä muut kaupasta aiheutuneet suoranaiset kulut).”

    Eiköhän muut kaupasta aiheutuneet kulut nimenomaan ole esim. kauppaan liittyviä matkakuluja.

    Voisiko Hannu Jauhiainen kommentoida tätä asiaa?

Esillä 10 vastausta, 11,491 - 11,500 (kaikkiaan 11,666)