Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Hauskaa lämmittelyä Raaka-Aarnelta aprillipäivää odotellessa.
Itseäni kiinnostaa Peten kysymyksen lisäksi myös se, millä nopeudella laho päätehakkuuta lähestyvässä kuusikossa etenee. Jos kasvu on vaikka 6 m3/ha, paljonko tuosta menetetään lahon takia. Eli missä vaiheessa kuvio kannattaa uudistaa. Anneli, sinulla on hyvä tuntuma tutkimustietoon, joten kohdistan tämän kysymyksen erityisesti sinulle.
Peten ajatus lahokartan tekemisestä on ainakin minulle uusi ja siksi kiinnostava. Toisaalta kun itse en kantojen nostosta ole innostunut, tuoreen päätehakkuun jäljiltä lahot kannot erottuu hyvin. Jos ne merkkaa muokkauksen jälkeen vaikka punaisilla kepeillä, siinä on meillä hieno kartta. Heikkoutena on tietysti viimeisen harvennusvaiheen kantojen huomiotta jääminen.
Energiapuun kasvatus kiinnostaa varmasti monia. Rankana tulevaisuudessa(kin) se voi olla hyvä vaihtoehto kuidulle ja miksei olisi hoidetulla kuviolla, kun lajikkeet vähenevät ja ainakin teoriassa kuitua pienemmän latvaläpimitan takia takia kertymä on suurempi. Tällöin voisi istuttaa suht harvaan kuusta ja muuten kasvatettaisiin pääosin ensiharvennuksessa poistettavaa muuta puustoa. Tuossa on kuitenkin ongelmana se, että päätehakkuussa kaadetun kuusen juuret ulottuvat usean metrin säteelle kannosta, joten riskialueelle tulee väkisinkin uusia kuusen taimia. Sairastumisprosentti ei ole 100, mutta merkittävä kuitenkin. Tällöin varmistetaan, että laho säilyy kuviolla jossain määrin ainakin seuraavat 60-80 vuotta.
Vaikka lahopesäkkeen merkkaus kuulostaakin hyvältä ajatukselta, vähän vierastan kuitenkin tuollaista pienipiirteisyyttä. Uudistamisessa vielä pärjää, mutta mitä tapahtuu 10 vuoden kuluttua tehtävässä taimikon harvennuksessa? Onko paikat vielä tiedossa ja onko edes omistajana sama henkilö? Entä millä tavalla raivausta käytännössä tekevä paikat osaa maastossa huomioida, gps ranteessa?
Metsä on niin monimuotoinen kokonaisuus, että jk-puheiden totuuden mukaisuuden tai -vastaisuuden osoittaminen oikeudessa voi olla mahdoton tehtävä. Kirjallisuuskin perustaa väiteensä mittauksiin, joten paha niitä on kiistää. Mutta kuten Metsälehden artikkelissa todettiin, laskemalla saa sellaiset luvut kuin itse haluaa. Lähtöarvot vain valitaan sopivasti.
Toivottavasti tällaisia asioita ei tarvitse oikeudessa tai muissakaan tyhjää pyörittävissä byrokratialaitoksissa käsitellä. Omistaja kuitenkin on se, joka päätökset tekee ja joka luotettaviksi katsomansa tietolähteet valitsee. Jos metsäalan toimijoiden puheita aletaan mitata oikeudessa, loppuu pian aiheesta keskustelu, mikä ei ole kenenkään etu. Esimerkkejä tämänsuuntaista toimintaa harjoittavista paikoista alkaa löytyä, kun pyöritetään karttapalloa myötäpäivään. Meilläkin on kritisoitu yhden totuuden politiikkaa metsäasioissa.
Voihan olla, että ko. Hitachi on ihan käyttökelpoinen saha. Riski valinnan epäonnistumisesta on kuitenkin suuri noissa harvinaisemmissa merkeissä, joten itse ottaisin jonkun 45 cc stihilin, Huskin tai Jonseredin. Nämä luokitellaan usein isäntälinjan sahoiksi tms. määritelmillä. Mökkisahoiksi luokitellut jättäisin väliin. Ellei saha toimi sen muutaman kerran vuodessa kun sitä tarvitsee, ei satasen tai kaksi halvempi hinta lämmitä yhtään. Rautakauppojen sahojen varaosien saatavuuskin voi olla heikompaa kuin sahaliikkeissä myytävien valtamerkkien kohdalla.
Minusta on turhaa verrata avohakkuuta ja jk:ta luonnonmukaisuuden perusteella. Metsissä uudistumista tapahtuu kahdella tavalla. Toinen on avohakkuuta muistuttava tilanne, jossa tapahtuu isompi tuho, kuten metsäpalo tai myrskytuho. Niissäkään ei avohakkuun kaltaista totaalituhoa tapahdu, mutta sillä tasolla kuin metsätalouden tapahtumia voi luonnon tapahtumiin verrata, ovat nämä ehkä toistensa vertailukohtia.
Luonnossa tapahtuu isomman tuhon lisäksi myös pienialaisempaa uudistumista esimerkiksi lehtipuiden kuoltua. Myös myrsky saattaa kaataa yksittäisiä puita tai pieniä ryhmiä. Tätä uudistumismenetelmää jk matkii.
Molemmissa on siis perusteensa, mutta metsätalouden kannalta ei ole merkitystä, millaisia luonnon tapahtumia halutaan matkia. Ratkaisut tehdään muilla perusteilla.
Arto: ”Nyt oli juttu uudessa metsälehdessä, josta kirjoitin 14.01.2013. Eli voi lukea kokonasuudesaan sen metsuri/ kone yhteistyö jutskan”
Aiheeseen palattiin uusimmassa lehdessä. Kaveri, jonka nimeä en nyt muista, kirjoitti siitä hyvän kommentin. Kovin kauas ei mennyt arviot siitä, mitä itse esitin kommentissani 14.1.13.
Lisäys: Kirjoittajana oli vanhempi tutkija Pentti Niemistö Metlasta. Unohdin lehden paperiversion lukijana, että kestotilaajana pääsee näköislehteen.
Eljas Heikkinen taisi todeta artikkelissa ”Kannattavuusvertailut ovat mielivaltaisia” asian ytimen. Teoriassa homman ratkaisee se, mistä tilanteesta laskelmat aloitetaan.
Koska laskelmissa käytetään kiertoajan määrittelyssä ikuisuutta ja muita omistajatasolla teorettisia muuttujia, itse kuitenkin teen ratkaisuni toimenpiteistä laskelmien lisäksi etenkin sillä perusteella, minkä uskon onnistuvan. Erirakenteisuutta metsistäni löytyy, mutta pääosin tasarakenteisen menetelmillä mennään. Poikkeuksena on muutamalla kuviolla yritys hyödyntää alikasvosta kuitenkin niin, että motokuskillakin säilyy mahdollisuudet suoriutua työstään tehokkaasti. Mutta tämä juttuhan todettiin artikkelissakin, joten ei mitään uutta sillä saralla.
Kyse ei ole siitä, että ainakaan minua harmittaisi jonkin omistajan passiivisuus. Kyse on siitä, että jos yhteiskunnan taholta jotain halutaan tehdä, pitäisi sen kohdistua aktiivisten toimijoiden mahdollisuuksien parantamiseen.
Aloittaja esitti aiheellisen kysymyksen siitä, palveleeko sukupolvenvaihdoksen helpottaminen tätä tavoitetta.
