Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Olen lukenut viime aikoina uutisten kommenttipalstoja karhun metsästyksestä ja näin laajentanut näkemystäni luontoväen ajatusten ansiosta.
Jos hyväksytään kriittiset näkemykset kuuluisan karhujahdin somekuvasta, oletko jostain kirjoittamastani eri mieltä?
Samaa mieltä. Seuratoiminnan ulkopuolella olevat helposti kuvittelevat, että kaikki olemassa oleva on taivaasta tipahtanutta itsestään selvyyttä. Todellisuudessa puitteet syntyy talkootyönä, jonka hoitaa parrasvaloista sivussa usein pieni ja tiivis porukka. Ympärilleen nämä tarvitsevat vaihtelevan määrän porukkaa työrukkasiksi, jotka osallistuvat kun joku on tehtävät valmiiksi miettinyt. Kuvaan kuuluu vielä se porukka, joka keskittyy tekemisen sijaan arvosteluun. Kuulinpa kaveristakin, joka jätti talkoot väliin, mutta meni niiden päättymisen jälkeen kunnostetulle radalle ampumaan. Kyllä kelpaa.
Kaupallinen toiminta vaatii toisenlaista lähestymistapaa. Esimakua siitä saa, kun lukee Metsästys kalastus lehden 1-2021 artikkelin Saari suurille pukeille sivulta 6. Ei liene vaikea ymmärtää, miten peurakantoja tuolla hoidetaan ja onko se puuntuottajan etu. Toki voi jättää vuokrasopimukset tekemättä, mutta eipä viereen välttämättä toista lupa-aluetta kuitenkaan saa kasattua. Ja vaikka saisikin, miten yhteistyö tällaisen naapurina käytännössä toimii, kun toisen tavoitteena on leikata kantaa, toisella kasvattaa. Alueen tavoitteellinen hirvikantakin on 5-6 ja nyt on huoli, kun ollaan alle 5. Hirvet on kadonneet.
Aivan tolkutonta egoilua ja kehuskelua, 13 000 kuvaa ja vielä kilpailemassa siitä, kenellä on paras. Kalusto viimeisintä tekniikkaa ja sitten ollaan olevinaan niin eräihmistä että. Monella on lisäksi oma nettisivusto, jossa pullistellaan onnistumisilla. Eihän eläinten oikeuksistakaan välitetä tuon taivaallista, kun lupaa kysymättä kuvat julkaistaan eläimet esineellistäen. Tuossakin voittajakuvassa mässäillään korennon viimeisillä hetkillä.
Myös Metsälehden pitää lakkauttaa Lukijoiden kuvat. Ei ole sopivaa laittaa someen kuvia varsinkaan onnistuneista kohteista. Ollaan muka kovia puuntuottajia, osa jopa ajaa katumaasturilla taimikkoa raivaamaan.
http://www.vuodenluontokuva.fi/vlk/
Tuskin kasvaa leppä varjossa 30 vuodessa siihen mittaan, että kannattaa istuttaa. Lisäksi koneellisessa hakkuussa motokuski ei osaa varoa leppiä.
Ylipäätään polttopuiden kasvatusta en ymmärrä. Itselläni on jatkuvasti jotain perattavaa, josta polttopuuta tulee muutenkin enemmän kuin tarpeeksi.
Kohteessa ilmeisesti isompi puusto on kuusivaltaista. Sinne ei kannata istuttaa edes kuusta. Kasvu jää onnettoman heikoksi. Kasvata vaan kuuset isoiksi ja sitten päätehakkuu. Pitäisi olla vähintään 1000 m2 reikä, jolloin sen keskellä muutama taimi mahtuisi kasvamaan tyydyttävästi. 90% reiän alasta ei kasva. 0,3 ha aukossakin puolet pinta-alasta kasvaa huonosti.
”Gla, ei kai siinä mitään jos joku vuorineuvos kaataisi 13 piikkisen sonnin maillasi? Eikös se kuitenkin ole pääasia, että hirvi poistetaan muonavahvuudesta ja syönti yksilön osalta loppuu ja kokonaisuutena aluetta pidetään tavoitekannassa?”
Alueen käyttöön liittyy muutakin. Paikallisilla on tietty kunnioitus, kun pienellä paikkakunnalla tiedetään kaikkien asiat ja vastikkeeton vuokraus on kiinni ongelmien vähäisyydestä. Ulkopuolisilla, jotka maksavat ja odottavat saavansa rahalle vastinetta, suhtautuminen asioihin on erilaista. Lisäksi sen mitä esim. kalastukseen vertaan, jossa mennään minne veneen keula näyttää ja jossa itsellä ei ole mitään siteitä alueeseen, se helposti heijastuu myös käytökseen.
Kaupallinen metsästys ei perustu hirvikannan leikkaukseen, vaan hyvään saalisvarmuuteen. Jos tuohon mennään, kantaa pyritään nostamaan, jotta vuorineuvos saa työhuoneen seinälle 13-piikkisen sarvet.
En tiedä, mitä maanomistajana ajattelisin, jos Helsingin toimitusjohtajat ja kenraalit tulisivat omille maille metsästämään.
Ja vaikka hirviporukkaa ei omista löytyisikään, peuraa ja kaurista siellä riittää. Kauris taitaa olla jo nyt, peurakin tulossa hyvää vauhtia. Ei tarvita koiraa.
Minusta tuntuu, että metsästyksessä on paljon menneiden aikojen perinteitä taakkana. Nykyään suurin osa metsästyksestä on suunnitelmallista kannanhoitoa, kuten peurojen vähentämistä, supikoiran kyttäämistä tai poikkeusluvalla ongelmayksilöiden poistoa. Niissä ei ole tarve miltei minkäänlaisiin rajoituksiin, kun tavoitteena on saavuttaa tietty päämäärä eli saada saalista mahdollisimman tehokkaasti. Eri asia on, kun lähdetään perinteisessä mielessä metsästämään nöyränä vaikka jänistä ja katsoen, mitä luonto tällä kertaa antaa.
