Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Taiteella tekijä haluaa kertoa ajatuksiaan ja yrittää saada katsojat pohtimaan hänen viestiään. Katsojat tekevätkin parhaansa. Tulee mieleen eräs analyysi Juice Leskisen sanoituksista. Kun Juicelta kysyttiin mielipidettä analyysistä, totesi sanoitusten tekijä, ettei hän tuollaisia asioita ollut miettinyt.
Eikö taide ole täydellisesti epäonnistunut, jos se rakentuu väärille perustuksille? Suru avohakkuista pitäisi nyt kohdistaa taiteilijoille todennäköisesti ylivoimaisen vaikeaan ja monisyiseen aiheeseen. Kun itse olen hakannut lahon kuusikon kl 03 vaiheessa, metsätalouden suhteen maallikko taiteilija-ohikulkija tuskin voi syytä hakkuulle tunnistaa. Jos tunnistaa, mikä mahtaisi olla surun ja luovuuden tuottama reaktio tästä? Kuinka syvälle 4Q-analyysissä päästäisiin, jotta taiteella voitaisiin käsitellä juurisyyhyn liittyviä aiheita.
Näitä pohtiessa voi vain hämmästellä sitä intoa, millä kevytnimimerkit haluavat olla osa tätä harhailua ja sitä täällä noin näyttävästi korostaa.
Jovain: ”Jos männikön alta nouseva kuusikko luokitellaan jaksottaiseksi metsänhoidoksi. Sen mukaan myös muut alta nousevat metsät, taimistot ovat jaksottaista metsänhoitoa. On ristiriidassa luontaisen metsänhoidon kanssa.”
Parempi tosiaan pysyä erossa luokituksista. Jaksottainen ei ota kantaa siihen, onko se luontaista vai keinollista.
Lehdessä olleessa jutussa Saksan kuusituhoista on lopuusa Riikilän kommentti kiertoaikojen jatkamisen riskeistä.
Perinteisissa tasarakenteisissa kuusikoissa kiertoaikojen pidentäminen on varmasti riski. Kiertoaikaa voidaan silti jatkaa juuri kaksijaksoisella kasvatuksella. Oleellistahan on avohakkuun taajuus, puuston iän ei tarvitse olla verrannollinen avohakkuun toistumiseen.
Luontaisten kuusien kasvatus todennäköisesti on hyvä asia myös perimän kannalta. Paljon on istutettu ja edelleen istutetaan kuusta, mikä tuo alueille laajaa geenipohjaa. Kun tämä sekoittuu luontaisessa uudistumisessa, ei ainakaan voi syyttää geneettisen monimuotoisuuden kaventumisesta.
Visakallo: ”Silloin kun kuuset ovat männikön alikasvoksena, useimmiten jommat kummat ovat väärällä maapohjalla. Useammin kuitenkin kuuset.”
Tilanne voi muuttua nopeasti uusien taimikoiden osalta. Kuusen kasvatus alkaa olla riskipeliä kuivuuden ja kuumuuden takia. Hirvituhojen takia männyn maille ja kuivanpuoleisille mustikkatyypin kasvupaikoilla en ennusta kovin lupaavaa tulevaisuutta kuusille. Itse olen laittanut mt-pohjallekin mäntyä, kun juurikääpäkohteessa on pitänyt puulajia vaihtaa. On helpompi torjua sorkkaeläimiltä kuin koivu. Täytyy vaan varautua kasvattamaan tiheässä, tarvittaessa vesakon avulla ja aloittaa pystykarsinta mahdollisimman aikaisin. Myöhemmin näkee, tuleeko kuusen alikasvosta. Juurikääpäkuviolla tietysti raivataan pois.
Koivujen seassa männyt kasvaa jopa omt:llä hyvin, kunhan pysyvät sopivasti, muttei liikaa koivujen kurittamina. Siellä on sopiva paikka alikasvoskuusillekin.
Yhdessä jaksossa kasvaa myös kuusen ja männyn sekoitusta. Toki kuusi ainakin vielä on aavistuksen jäljessä, mutta ehkä se ei kuusta niin haittaa. Männyllä riskinä tietysti oksaantua. Tällaiseen sekametsään en alikasvosta tavoittele.
Noinhan se menee, mutta artikkelissa kerrotaan, että kuusikon myötä siirrytään jatkuvapeitteiseen kasvatukseen. Todellisuudessahan kasvatus on koko ajan jaksollista, eikä mitään siirtymää mihinkään ole. Osan aikaa puusto kasvaa erirakenteisena.
Tällaista väärinkäsitysten viljelyä ei saisi esiintyä.
Ensimmäinen kohta, joka ihmetyttää, on tämä:
Etenkin turvemaille sopiva menetelmä on siirtyä kuusialikasvoksen avulla jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen.
Eikö kuusikko oli kaikkein huonoin lähtökohta jatkuvapeitteiselle kasvatukselle? Luontainen kuusikko on erirakenteista, joten männikön alle kasvaa erirakenteinen kuusikko, jota voi harventaa joko ylhäältä tai alhaalta.
Uutisen alla on VJJ kommentoinutkin seuraavaa:
Jos kuusikosta haluaa kasvattaa seuraavan puusukupolven, tulisi kuusia olla mäntyjen alla suhteellisen tasaisesti 1 600–2 000 kappaletta hehtaarilla. Jos kuuset aiotaan päätehakata samaan aikaan mäntyjen kanssa, on Niemistön mukaan kuuselle sopiva runkoluku 800–1 000 kappaletta hehtaarilla.
Aivan liikaa. Onhan päällä lisäksi järeä männikkö, joten ei tuollaisessa runkoluvussa ole mitään järkeä. Toki 1600-2000 voi olla hyvä lähtökohta, koska raivauksessa katoaa suuri osa. Mutta koska perinteistä ensiharvennusta ei alikasvoskuusikkoon tarvitse tehdä, paljon vähempi määrä taimia riittää. Kunhan ovat jakautuneet niin, että niitä voi kasvattaa. Ei siis liian lähellä mäntyjä tai toisiaan. Harvuus myös helpottaa ylispuiden poistoa.
Joiltain osin olen täydentänyt koivikkoa istutuskuusilla, askelmitalla n. 4 m välein olen taimia laittanut.
Lopuksi vielä tämä:
Niemistö on havainnut, että alikasvos vaikuttaa mäntyjen järeytymiseen negatiivisesti.
”Ilman kuusialikasvosta kasvaneet koealat ovat tuottaneet mäntytukkia enemmän kuin koealat, joilla on kasvanut tiheästi alikasvoskuusia.”
Kokonaistuotos alikasvosta kasvavilla kokeilla oli kuitenkin 22 vuoden aikana noin 25 kuutiota suurempi kuin ilman alikasvosta kasvaneilla.
”Alikasvoskuuset tuottivat puuta noin 50 kuutiota, mutta mäntyjen kasvu väheni vastaavasti 25 kuutiota hehtaarilla.”
Varmasti haittaa järeytymistä, jos kuusia on 2000. Toisaalta artikkelissa lasketaan vain kuutioita, muttei taimikon perustamiskustannuksia ja sen vaikutusta talouteen. Metsätaloudestahan on kyse, ei kuutioista.
Minusta alikasvos kasvatetaan ylispuiden jälkeen suoraan tai yhden harvennuksen kautta päätehakkuuseen.
Mahtaako keraaminen pönttö olla linnuille sopiva eli pääseekö poikaset ulos pöntöstä vai onko liian liukas? Ainakin orsi ulkopuolella on huono juttu, videolla näkyy syy siihen.
Pöntön reikä on tosiaan aivan liian suuri, sinitiaiselle 28 mm on sopiva. Tuo näyttää kottaraiselle sopivalta, mutta pönttö on sille piian pieni.
Loppuiko tuulimyllyjen luvitus tähän susien takia:
