Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Ei prosentit ratkaise, vaan kilsat. Useimmat varmaan tankkaa viimeistään, kun bensan varoitusvalo syttyy eli n. 100 km jäljellä. Tankkauspaikkoja on enemmän kuin latauspaikkoja ja tankkaaminen on nopeampaa, joten sähköllä täytyy ennakoida paremmin. Käytäntönä sähköautolla onkin ladata aina kun voi.
Ei 1000 km kerran elämässä ole kriteeri. Se oli suurin päivämatkani. Ja jos sähköauton range on 400 km, kohtuullisessa ajassa sen saa ladattua 80% eli 320 km. Mutta koska edes sinun matkoillasi ei ole latauspisteet 320 km välein, etkä aja akkuasi tyhjäksi, lataat käytännössä max. 200-250 km välein. Talvella 100-150 km välein. Sopii hyvin polkupyörän korvikkeeksi useimpien työmatkoille.
Tolopainen: ”Hubridi on täysin tarpeeton, ei polttomoottoria mihinkään sähköautossa tarvita, yli 400km voi ajaa sähköllä. Sehän kattaa useimmilla viikon ajot.”
Ei tuo ole mikään kriteeri. 400 km riittää, jos latausjärjestelmä toimii ja infra on kattava. Tällä hetkellä moni pärjää, mutta silti monille se ei ole riittävä. Soveltuvuus ei ole mikään enemmistöpäätös, jossa vaativammat käyttäjät joutuu tyytymään keskiarvon tarpeisiin. Lisäksi keskiarvo ei ole mikään tarkasteluperuste. Kukaan ei käytä autoaan 365 keskiarvon mukaisesti, vaan tarpeet vaihtelee. Ominaisuudet pitää riittää kaikkeen tähän. Itselläni suurin päivämatka on ollut 1285 km. Sitä olisi ollut sähköautolla ikävä ajaa.
Jätkä: ”Muutaman vuoden kuluttua meillä on patteriautojen romutusongelma, kun on kalliita romuja pihat täynnä, eikä niistä Romu-Roopet halua maksaa kuin murto-osan patterien metallien arvosta.”
Romutusongelmaa ei ole tulossa. Eu pitää siitä huolen.
Ei. En vertaa kuivaa luonnontilaista avokalliota kaksijaksoiseen rehevään talousmetsään tai toisinpäin.
Ero johtui kasvillisuudesta, joka oli monilajisempaa ja erirakenteista verrattuna tavanomaiseen talousmetsään. Se taas vetää puoleensa eläinlajeja ja varmaan näkymättömiin jääviä pienempiäkin lajeja, kuten hyönteisiä, mikrobeja yms.
Minulle riittää pohdintaan se, että uskon kolmen pääpuulajin olevan jatkossakin teollisuuden käytössä. Koivikkoon voi tuoreella kasvupaikalla kasvattaa kuusta, kuusikkoon mäntyä tai koivua. Pääasia, että kasvupaikka sopii puulajille myös ilmastonmuutoksen uhkakuvat huomioiden, eikä juurikääpätilannetta heikennetä.
Puulajien hintasuhteista ei tiedä kukaan, mutta biologian vaikutusta voi ainakin yrittää arvioida.
Rane: ””Luonto ei muutenkaan arvota metsää kasvun nopeudella, vaan monimuotoisuudella.”
Kuin huomaamatta tämä New Age-uskonnollinen soopa on tullut osaksi metsäkeskustelua.Luonto on ikäänkuin joku mystinen henkiolento jolla on mielipide esimerkiksi ”arvoista” ja jota meidän tavallisten tallaajien tulisi yrittää miellyttää (tai sitten ei hyvä heilu).Luonnon mielipiteen meille kertovat tämän uskonnon ylipapit kuten luontojärjestöjen tiedottajat,luontopanelistitit,Koneen Säätiö ja Ylen luontotoimittajat.”
En minäkään pidä siitä, että esim. Ylen sinänsä hyvissä luonto-ohjelmissa lintuharrastajat puhuu tarkkailemistaan linnuista hän-muodossa (esim. muuttolintuilta) tai eläinten kodista. En kuitenkaan näe ongelmaa kommentissani, koska luonto on mekanismi, joka toimii. Tämän kuvaamiseen tarvitaan subjekti ja verbi.
Isompi ongelma on se, jos joku kuvittelee voivansa määrätä tai hallita luontoa, metsätaloudessa esim. puuston harvennusmalleilla.
”Käytännän esimerkkinä tämä GP:n aktivisti joka pysäytettyään Hyrynsalmella Kukkurin savotan sanoi minulle että tämä metsä on hänen silmiinsä ”puupeltoa”.”
Ei hän väärässä ollut. Pitäisi vaan määritellä, mikä on puupelto, jotta asiasta voitaisiin keskustella. Mutta muokattu, riviin istutettu ja raivattu tasarakenteinen yhden puulajin metsäkin elättää monia lajeja. Valitettavasti vaan vähemmän kuin luonnontilainen metsä. Kävin juuri luonnonsuojelualueella ja huomaahan eron tällainen maallikkokin heti.
Timppa: ”Kyllä luonto arvottaa metsää kasvun nopeudella. Eikö puiden kasvukilpailu ole juuri sitä? Esimerkiksi metsäpalon jälkeen voittajia ovat puut, jotka saivat parhaan lähdön. Tarkoittaa siis, ettei naapuripuut haittaa kasvua.”
Luonnossa lajit kilpailevat, mutta tuloksena ei ole mahdollisimman suurta puuston kasvua. Ihmisen ohjaamana puuston kasvu nousee suuremmaksi kuin luontaisessa tilanteessa, koska naapuripuut otetaan pois haittaamasta. Luonnossa puulajien välillä tulee runsaasti luontaista poistumaa ja toisin kuin talousmetsässä, nämä jäävät metsään ja niitä hyödyntää useita lajeja. Siitä se monimuotoisuus kasvaa.
