Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Erottaakohan droonin lämpökamera hirven ja peuran?
”Voidaan muuttaa lakia ja ottaa droonit koiran sijaan etsimään elukat?”
Miten hirvi saadaan passimiehen eteen droonilla? Jos joku yrittää hiipiä, hirvi menee menojansa ennen kuin metsästäjä ehtii lähellekään ampumaetäisyyttä.
En nyt edelleenkään ymmärrä, mitä Nostokoukku yrität sanoa. Totesin, että havaintojen perässä hirviä jahdataan. Näin tehtiin eli mitä sanoin väärin?
Missä nyt mahtaa olla ne 2000-luvun taitteen rauhanliikkeet, joiden mielestä riidat ratkotaan neuvottelemalla.
Juurihan tuossa sanoin, että siellä metsästetään, mistä on havaintoja hirvistä. Teillä oli ja siksi sinne menitte. Hirvien perässä, ette taimikkoa suojelemaan.
Taitaa olla nukkumaanmenoaika, kun taas alkaa vanha jeesustelu metsästämättömyydellä. Johan jo kerran siihen vastasin, että jossitella voidaan suuntaan jos toiseenkin. Jos meillä ei olisi tehty metsästysrikoksista valtakunnan suurinta syntiä, hirvikanta olisi 20 000 ja salametsästys voimissaan.
Nostokoukun taimikosta oli hirvihavaintoja, ette te muuten sinne olisi menneet tyhjää pyytämään.
Porukka metsästää siellä, mistä on saatu edellispäivänä ja jahtipäivän aamuna havaintoja. Se, että sanon palstan perällä olevan varjelua vaativa taimikko, ei ohjaa porukan liikkeitä.
Tavoitekanta ratkaisee, se määritellään puhumalla ja kirjoittamalla. Jos metsästäjien mielestä ollaan tavoitteessa, jää luvat käyttämättä.
”Naarasosuus nousee automaattisesti sen jälkeen kun käy ilmi, että hirvihavainnot vähenevät ja vasatuotto laskee liiaksi. Tässä on se takalauta ,johon välillä törmätään ja kannan annetaan sen seurauksena kasvaa.”
Juuri näin, koska tavoitekanta on se mikä homman määrittelee. Ei se, ollaanko minä ja Visakallo hirviporukassa.
Nyt kun tästä ollaan samaa mieltä ja kollegasikin komppaa, voidaan toivottavasti jatkossa muistaa tämä peruste keskusteluissa ja luopua hirviporukkaan liittymiseen liittyvistä heitoista.
Hyvä, ettei tällä kertaa hirvikannan pienuus uhannutkaan metsästysaktiivisuutta. Hirviä on niin paljon ja lisääntyvät niin tehokkaasti, että kannan kurissa pito on hankalaa. Varmaan sama ongelma kuin supikoiralla.
Hirvikantaa ei edelleenkään leikata sillä, että osallistun metsästykseen. Kannan koko päätetään, kun sovitaan tavoitteista. Sen mukaan mitoitetaan kaatoluvat. Hämmästyttävää, että keltanokan pitää tästä vuosikymmeniä mukana olleita muistuttaa.