Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Eli samalla kulmalla Suomea ajellaan noin yleisesti ottaen. Tuskin peurakannat niin paikallisia ovat, että tästä selitystä löytyisi.
Kolaritilastot ovat yleensä ollut luotettava lähde, mutta kun omat havainnot peurojen määristä ei tue kolamäärien kehitystä, uskon edelleen petojen vaikutukseen.
”Peuroista on tavallisille ihmisille ja vakuutusyhtiöille huomattavasti enemmän harmia kuin susista. Työkaveri otti viime viikolla yhteen peuran kanssa ja siellä Audi lepää useamman viikon korjaamolla. Tuttavapiiristä taitaa jo valtaosa ajanut ainakin yhden peurakolarin. Osa useampia. Kertoo sekin jotain kannasta.”
En halua verrata susista ja peuroista aiheutuvaa haittaa. Molempia on liikaa ja molempia pitää vähentää.
Muutaman vuoden takaiset peurakolarit ei kyllä kerro yhtään tämän hetken tilanteesta. Tuskin valtaosa tuttavistasi peurakolaria sentään on kuluneen metsästyskauden jälkeen ajanut.
Missä ajelet, kun omat havainnot Varsinais-Suomesta ovat aivan erilaisia? Suuret laumat ovat harvinaisia, vaikka niitäkin joskus näkee. Ilmeisesti pedot ovat ajaneet tällöin laumoja yhteen.
Sudet vaikuttavat peurojen liikkeisiin, mikä voi vaikeuttaa metsästystä. Ruokinnalla saattaa olla pitkään tyhjää, kun peurat ovat siirtyneet muualle. Uskon kyllä lumettomuudenkin vaikeuttaneen metsästystä Näkeehän sen lintulaudallakin, ettei kävijöitä ole, kun luonnostakin löytyy ravintoa. Toisaalta lumettomuus tekee pimeässä kyttäämisestä mahdotonta, kun näkyvyyttä ei ole. Hämärä alkaa talvella neljältä ja pimeä viideltä, joten aika monta käyttökelpoista tuntia illasta jää metsästyksessä hyödyntämättä. Poikkeusluvalla valonvahvistimien tai keinovalon avulla metsästää vain pieni osa. Sekin varmaan vaikeuttaa lumettoman ajan metsästystä, että ruokintapaikalla laukauksen jälkeen verijälkiä ei jää, eikä peuraa ilman koiraa välttämättä löydä. Uskon, että vähentää kiinnostusta metsästykseen.
Lupia on myönnetty niin paljon, ettei käyttöaste ole kiinnostava luku. Maisemaa katsoessa kuitenkin huomaa, että peurat ovat vähentyneet. Kolarien määrään en keksi muuta selitystä kuin kasvaneen petokannan, joka pitää peurat liikkeessä.
Sama käsitys minulla, peura ja kauris on varmaan houkuttelevampi saalis kuin hirvi, jossa saalistajan loukkaantumisriski on suurempi.
Susien määrä ja susikannan tiheys on kaksi eri asiaa.
Jos susien määrä kasvaa, samoin käy hirvien määrälle. Metsästäjien tavoitekanta nousee vastaavasti.
Viime kesänä kun hehtaarin omt-aukon viljelin, kiinnitin huomiota maalajien vaihteluun ja maaperän kosteuteen. Muutaman metrin kumpareet olivat hiekkaista maalajia, kun alavammat paikat savea. Jo keväällä oli kuiva kausi ja hiekkaiset kohdat rutikuivia. Savimaat selvästi kosteita. Saati sitten, kun päällä on 300 m3 puustoa haihduttamassa.
Perinteisesti ala olisi ilman muuta istutettu kuuselle, mutta jatkossa ei ole mitään syytä tällaiseen. Ilman muuta kannattaa valita puulajit tarkemmin. Sekaistutus antaa tietysti pelivaraa myöhemmin puulajivalinnalle, mutta sekaistutusta/viljelyä (pidetään kylvö työkalupakissa mukana) käyttäen voi pienipiirteistä vaihteluakin tehdä kuivempien kohtien osalta. Olihan tämänkin aukon aikaistetun hakkuun syytä pystyyn kuivaneet kuuset.
Luontainen koivikko on aina epävarmaa, joten kylvin koivut mättäisiin ja kuviorajoille laitoin varjoisampiin paikkoihin kuusta. OMT. Kuivemmille kumpareille istutin mäntyä. Hehtaarin kuvio, joten aika pienipiirteistä tuosta tuli, vaikkei varsinaisesti sekaviljelyä ollutkaan.
Tänä vuonna ensimmäinen tarkastus, miten lähtee kasvuun. Ja Tricon ruiskutus 2 x kesässä koko alalle.
Dna tarjoaa 19,99 e 200 megan liittymää + 50 e lahjakortti Prismaan.
Tein poikkeuksen kahdessa suhteessa. Rikkuri soitti, joten vaihdoin liittymäni (2 kpl) 7 €/kk halvempaan. Saa nähdä, kuuluuko jatkossakin yhtä hyvin.