Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Aika epätodennäköiseltä näyttää Rane2:n linkittämässä Kauppalehden jutussa ajatuksiaan esittelevän tohtori David Evansin ennusteen toteutuminen. Itse en ainakaan sen puolesta löisi vetoa. Mitä mieltä muut ovat?
Nyt se on vahvistettu – 2016 oli historian lämpimin vuosi
https://yle.fi/uutiset/3-9400644
Pääoman syönti ei ole kestävää toimintaa. Asian voi tietysti myös kuitata vihreiden pelotteluna ja samalla painaa oma pää syvälle pensaaseen.
Ihmiskunta ottaa velkaa, kun kuluttaa enemmän kuin maapallo tuottaa. Sen korjaamiseksi pitää puuston käyttöä lisätä ja siksi myös puuston kasvua.
Poistuman ja uudistumisen tuleekin olla vähintään tasapainossa. Puun kysynnän kasvuun varauduttaessa on talousmetsien puuston kasvua lisättävä rajusti samalla, kun huolehditaan monimuotoisuuden ja lajien elinympäristöjen säilyttämisestä. Muuten ei tämä pallo tule selviytymään. Kaikkihan muistavat, että nykyään vuotuinen tuotanto on käytetty loppukesän tai alkusyksyn kohdalla ja loput vuodesta eletään velaksi. Ja sellainen velanotto, jota ei voi maksaa takaisin, on vähintään kyseenalaista puuhaa.
Höttöpuusta paljon puhutaan, muttei oteta kantaa siihen, mikä on riittävän hyvä. Talon runkotolpissa, jossa ei käytetä lujuusluokiteltua puuta, höttöpuu on aivan yhtä hyvä kuin tiheäsyinenkin. Eli jos käyttäjä ei saa lisäarvoa tiheydestä, onko laatu silloin parempaa? Mielestäni ei ole. Siksi laadusta puhuttaessa pitää olla tarkkana määritelmien kanssa ja väite pikakasvatuksen negatiivisesta vaikutuksesta puun laatuun on kyseenalainen (kuten moni muukin Itä-Suomen viheropistosta peräisin olevista jutuista).
Kun valitetaan, että tukit menee samalla hinnalla laadusta riippumatta, moniko sitten on valmis maksamaan rautakaupassa laadukkaammasta puusta nykyistä enemmän? Siellä on saatavissa jo nyt useampaa eri laatua olevaa lujuusluokiteltua puuta, mutta harva siihen päätyy, jos luokittelematon riittää. Eli onko höttöpuu sittenkin höttöä vain puheissa?
Juurikääpä on aina ajankohtainen keskusteluaihe. Ehkä kuitenkin pidetään se oman otsikon alla:
SLL:n juttu on tietysti kallellaan yhteen suuntaan, mutta yhdestä asiasta olen samaa mieltä: ”Metsätalouden tehostaminen on myös ainoa keino saada jäljellä olevat vanhat metsät säilytettyä hakkuilta.”
Määritelkää ensin laatu. Onko se puuaineksen tiheyttä vai onko se oksattomuutta. Nopeakasvuinen puu, jossa oksat on harvassa, on moneen tarpeeseen aivan riittävän hyvää. Ei ikkunanpokiin tai vuorilautoihin mene kuin pieni osa tuotannosta.
Planterin ajatukseen kuusen nopeasta kasvattamisesta ennen juurikäävän lahottamista en usko. Kasvun nopeutuessa myös juurikääpä leviää nopeammin, joten lopputulos voi aivan hyvin olla +- 0.
Tekniikasta sen enempää tiedä, mutta talvella jään päältä on hyvä noita perata, jos vain vettä sen verran on, että tasainen pohja sinne syntyy.
Tarkoititko Jees pari sivua aiemmin, että Touaregissa ei ollut penkinlämmittimiä?
Edelleenkään en kyllä käsitä, mistä on peräisin monien tieto siitä, että Jessen Pösö olisi jotenkin huono auto. Mallihan on ollut markkinoilla vasta vähän aikaa, joten tilastoa ei ole ja moni taistelee etenkin saksalaisten vikojen kanssa.
Niin kauan kuin tavoitteet on kestämättömissä luvuissa, kaikenlainen kikkailu uusilla järjestelmillä tai yksittäisten porukoiden selittely hirvien loppumisella on täysin joutavaa ja vastuutonta puuhastelua. Miksei tämä yhteiskunta näin yksinkertaista asiaa voi ymmärtää?