Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Tiedän Lähteen suhtautumistavan jaksolliseen kasvatukseen. Se käy hyvin ilmi hänen kirjojensa kuvituksista. Niihin on löydetty pahimmat räkämänniköt yms. epäonnistumiset ja jatkuvan kasvatuksen metsiä kuvitetaan päinvastaisilla esimerkeillä. Joihinkin lukijoihin ja kuulijoihin tällainen taktiikka saattaa purra, itse tyydyn ihmettelemään hänen tarvettaan moittia tuollaisin keinoin jaksollista menetelmää.
Yleensä aukkoon istutetaan yhtä puulajia, mutta mikään jaksolliseen kasvatukseen tai keinolliseen uudistamiseen liittyvä pakko se ei ole eli sillä perusteella mielestäni ei menetelmää voi pitää huonona. Kuten jk-menetelmääkin, yhtä hyvin jaksollista menetelmää voi toteuttaa hyvin tai huonosti. Tällä hetkellä suosituksissa on maininta luontaisella täydennyksellä saatavasta sekapuustosta, joten yhden puulajin metsää ei ole tarkoitus jaksollisessa kasvatuksessa luoda. Itse suosin sekametsiä vielä enemmän eli pyrin uudistamaan kahdella puulajilla, johon luontainen täydennys + jättöpuut tuo osansa lisää. Harvennusten myötä on sitten mahdollisuus säätää puulajisuhteita haluttuun suuntaan ja metsän vastustuskyky kehittyy monipuolisen puulajiston myötä paremmaksi kuin yhden puulajin metsässä. Hyvä tilanne korjuun kannalta on mielestäni kaksi pääpuulajia + satunnainen sekapuusto.
Näätä: ”Nämä nimimerkit nostavat aina esiin Etelä-Suomen metsän ja väittävät, että sinne eivät vaihtoehtoiset mallit päde vaan se on Pohjois-Suomen karujen maiden asiaa.”
Viittaat samaan asiaan varmaan alikasvoskuvan kommentissasi. Itse hyödynnän alikasvosta uudistamisessa, jos sitä on riittävästi. Huomioon täytyy kuitenkin ottaa juurikääpä, mikä on tällä suunnalla suuri ongelma. Koivikon alle kasvaneessa kuusikossa riski lienee kohtalaisen pieni, kunhan maaperä on muuten tervettä ja alikasvos harvennettu ajoissa eli puusto saa kasvaa ilman isompaa stressiä. Turkkina kasvavassa kuusikossa uskon tautien leviämisriskin olevan isompi kuin hoidetussa taimikossa. Juuriyhteydet ja ankara kilpailu valosta ja ravinteista pitää siitä huolen.
Kuvassa on kuitenkin kyse eri asiasta kuin esim. jk-menetelmässä. Alikasvoksen hyödyntäminen on minulla jaksollista kasvatusta ja siihen menen vain, jos alikasvosta on olemassa. Alikasvos on kuusta, jonka alle todennäköisesti uutta alikasvosta tulee epätodennäköisemmin kuin koivikon alle eli jatkuvuus katkeaa siihen. Harvennuksia en tee sillä ajatuksella, että sen jälkeen alikasvosta alkaa tulla, kun sitä Lähteen kirjallisuudessa ja Tahvosen sormiharjoituksissakin tulee.
Visakallo: ”Kysymys ei ole ideologiasta, vaan käytännön elämästä ja omista virheistä oppimisesta.”
Juuri näin. Kun on huomannut, miten epäloogisesti ainakin minun silmin katsottuna luonto metsää uudistaa ja miten työlästä eli kallista epäonnistuneen tuloksen korjaaminen on, vaikuttaa se väkisinkin mielipiteisiin. Lisäksi kyse ei ole pelkästään paperilla lasketusta puumäärästä ja sille oletusta hinnasta. Huonoa leimikkoa voi olla vaikea saada järkevällä sopimuksella kaupaksi, jolloin riesat ei lopu taimivaiheen hoitoon. Toki kauppaamatta jääneen ensiharvennus- tai harsintaleimikon voi vaikka kaataa maahan, sellaista tekee omana työnäkin kohtuullisen nopeasti, mutta 30 m3 puuta maassa on sellainen sotku, mitä en minä omaan metsääni halua. Vaihtoehtoisesti jättää käsittelemättä, mutta minulla ei kasvavia hehtaareita sellaista määrä ole, että niitä olisi varaa jättää metsätalouden ulkopuolelle. Eli koitan välttää tuollaiset jutut, koska ne eivät kerro onnistumisesta.
Kukaan tuskin on väittänyt, että pitäisi toimia vastoin vahvoja perusteita. Kyse on siitä, mihin uskoo ja mihin ei eli toteutuuko kevyemmän uudistamisen oletukset puun määrästä, vai onko tuloksena vieläkin huonompi tulos kuin noiden oletusten perusteella pitäisi. Eli syntyykö sekavaa vähäarvoista puustoa ja heinikkoa taimikon sijaan. Lisäksi näissä keskusteluissa harvoin määritellään olosuhteita. Sinä painotat pohjoisen karuja maita, useimmat meistä toimii etelässä ja pääosin rehevillä mailla. Mutta esim. vt-kankaalla istutukselle on olemassa vallitsevan näkemyksen mukaan varteenotettavia vaihtoehtoja etelässäkin. Ei sitä pidä oman mielikuvituksen tulosten takia yrittää vesittää. Uskon, että uudistamisen kalleudesta puhuttaessa keskustelusta tulee huomattavasti rakentavampaa, kun määrittelet kasvupaikan ja lämpösumman + laskentakoron.
Tapanin myrsky riehui loppuvuodesta 2011. Nyt on sopiva aika tarkastella sen takia syntyneiden pienaukkojen tuloksia. Itselläni on kl 04 omt-kuusikossa yksi, mutta taimettunut se ei ole. Muuten kuvion kosteahkossa pohjassa vaaksan mittaista kuusen tainta kyllä on, mutta heinikko on ainakin toistaiseksi tuossakin kisassa vienyt voiton. En tiedä, mistä vaihtuva taimiaines on nimityksensä saanut, mutta hyvin se tilannetta kuvaa, kun vain hyvin pieni osa noista taimista kasvaa ilman ahkeraa hoitoa vaaksaa pitemmäksi. Aukkojen heinikossa taistelun seurauksena moni kisasta selvinnyt on kuitenkin valmiiksi lenko. Eli sen lisäksi, että ennuste puun määrästä on huono, myös ennuste laadusta on huono.
Muutama aiheeseen liittyvä kuva vuosien varrelta:
Jälkimmäistä kohdetta olen vuodesta 2014 alkaen täydentänyt männyillä, jotka alkavat vähitellen nousta heinikon päälle. Osalta alueesta myyrät on syöneet taimet, joten aukkoja jää vieläkin. Muilta osin tämä ja paikoin ensi vuosikin pitää vielä heinätä, sen jälkeen riittää hirvikarkotteen ruiskutus. Ensimmäisen käsittelyn tein viime syksynä, eikä ainakaan vielä ole syöntiä ollut. Tosin hirviä kiinnostavaan kokoon taimet ovat vasta tulossa. Uutta valokuvaa en vielä ota, koska kuvassa taimet ei vielä heinikosta erotu.
Ensimmäisessä kohteessa on kuivemmalla osalla kuviosta luontaisia mäntyjä alkanut nousta vitelikön yli, suurimmalla osalla alueesta taistelu heinikon kanssa jatkuu. Heinittyminen lienee myös myötävaikuttanut myyrätuhojen syntyä. Kuuset näyttää säästyneen mäntyjä paremmin. Glyfosaattia olen jonkun verran noissa käyttänyt, mutta sekä täydennys-, että luontaisia taimia sisältävässä kohteessa ruiskutus on hankalaa. Ruiskutus pitää tehdä ennen kuin taimet kokonaan hautautuvat heinikkoon eli kasvukaudella kesäkuun aikana. Kuitenkin vierekkäin saattaa olla taimia, joita ei heti huomaa ja tällöinhän glyfosaattia joutuu väärään paikkaan. Yhtään kasvatuskelpoista tainta ei noissa kohteissa ole varaa tuhota.
Että ihan vertailun vuoksi kannattaa katsella kuvia jaksollisen kasvatuksen menetelmin saaduista istutustaimikoista ja nuorista metsistä, joita mm. Visakallo/Puun takaa on paljon palstalle lähettänyt. Toki voin viikonloppuna ottaa kuvan naapurin epäonnistuneesta istutuskuusikosta, mutta eipä sielläkään heinän seassa paljon muuta kasva kuin jokunen hirven ja/tai peuran pensastama lehtipuu.
Näätä: ”Gla, sinä nostat aina esille tuon heinittymisen.”
Koska mielestäni riski tällaiseen on suuri etelässä rehevillä mailla. Tiedän toki kohteita, jossa on syntynyt tiheä vesakko, mutta myös suurelta osin tyhjäksi jääneitä kohteita. Ennustaminenkin on vaikeaa, koska vaihtelua on kuviotasollakin. Samalla tavoin käsitellyllä ja maaperältään samanlaisella alueella voi tyhjäksi jääneet ja täyteen kasvaneet alueet vaihdella. Kyse on siis todennäköisyydestä ja riskistä. Ei siitä, etteikö puuta voisi syntyä.
Koivua moni pitää takuuvarmana luontaisena täydentäjänä, mutta koivun kasvatusta ja käyttöä käsittelevässä kirjassa siteerattujen tutkimusten mukaan istustus on todettu varmimmaksi menetelmäksi saada aikaan täystiheä taimikko.
Omat kokemukseni pienaukkojen avulla saadusta uudistamiskulujen pudottamisesta ovat niin masentavia, etten sitä suosittele kenellekään kokeiltavaksi ainakaan rehevässä kohteessa. Tuloksena on liian suurella todennäköisyydellä heinikkoa, johon ei edes ajan myötä metsää kasva. Sen sijaan kun heinikkoon luontaisen uudistumisen epäonnistumisen jälkeen yrittää istutustaimia kasvattaa, edessä onkin kohtalaisen työläs työmaa. Ainoa hyvä puoli siinä on se, että kyse on pienaukosta. Puolen hehtaarin kuvion kyllä käsittelee, mutta mitään järkeä siinä ei talousmetsäajatuksen pohjalta ole. Ja jos pienaukkoja on esim. 10 kpl, työmäärä onkin jo kohtuuton kenelle tahansa.
Koivikon alle nouseva kuusikko ei ole jk-metsä, vaan kaksijaksoinen, jaksollisen kavastuksen metsä, jonka elinkaari päättyy kuusikon päätehakkuuseen. Kiertoaikaa saadaan toki kuusilla pidennettyä, mutta jatkuvasti peitteelliseksi se ei sillä muutu. Myöskään männikön luontainen uudistaminen ei kuulu jk:n menetelmiin.
Niin, monestihan metsää hankitaan esim. muusta yritystoiminnasta saaduilla rahoilla, kun halutaan laittaa rahat suht turvalliseen kohteeseen. Ja onhan investoinnin takaisinmaksuajat metsässä aivan älyttömiä moneen muuhun yritystoimintaan verrattuna, joten mahtaako löytyä edes montaa metsätaloudenharjoittajaa, joka pystyisi määrittelemään luotettavasti tilatasolla investoinnin eli metsän hankinnan tuloksen.
