Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Visakallo
: ”Voin tarvittaessa esitellä teille kohteita, joihin ei ole tullut markkinakelpoista puuta kymmeniin vuosiin.”Riskiä voi ajatella monella tavalla. Reiman näkökulmasta riski on lähellä nollaa olevan investointikustannuksen osoittautuminen kannattamattomaksi eli kun mitään ei ole investoitu, ei vahinkoakaan aiheudu millään kohtuullisella korolla. Tuottoa tulee jos on tullakseen ja vihreiden laskelmissahan sitä tietyillä menetelmillä tulee.
Jos sen sijaan tonnin uudistusinvestointi menee pieleen, 4% korolla vahinko on jo kohtalaisen iso. Asia ei kuitenkaan ole mielestäni näin yksiselitteinen. Itse ajattelen tuon lisäksi myös riskin todennäköisyyttä ja siinä olen samaa mieltä Visakallon kanssa eli ainakin täällä etelän rehevillä mailla kevyempi uudistamismenetelmä osoittautuu kovin herkästi varsin työlääksi hoitaa tai vaihtoehtoisesti tuloksena on arvoltaan nollaa oleva heinittyt aro tai pusikko. Siellä edes harvat luontaiset kuuset ei itsestään tukkipuuksi kehity, niin paljon lenkoja runkoja kilpailun puristuksesa niistä tulee. Ilman erittäin työlästä metsittämistä tuo on käytännössä pois metsätalouden käytöstä ja se ei ainakaan minulle ole vaihtoehto. Kun tilat ovat täällä pieniä, eikä meistä monikaan ole Matti Kärkkäisen tavoin onnistunut naapureitaan ostamaan ja hakkuissa täytyy kuvioita yhdistaa järkevän kokonaisuuden kauppaamisen kannalta, tilan rapistuminen ei luo edellytyksiä metsätalouden harjoittamiseen jatkossa.
Puuki: ”Hänen mielipiteensä mukaan puun käyttöä ei saisi lisätä, koska hiilensitoutuminen vaarantuu…”
Noita puun käytön lisäämisen vihreitä vastustajia, joiden mielestä puun käyttöä pitäisi kohdentaa pidempiaikaisiin kohteisiin, en vaan tajua. Mistä saadaan raaka-aineet tuotteille, joihin voidaan käyttää puuta, vaikka sitten lyhytaikaista käyttöä varten? Tähän saakka on paljon käytössä fossiilisia materiaaleja ja niiden korvaaminen puulla pitäisi olla asia, jota ei kenenkään pitäisi kyseenalaistaa. Toki käyttämättä jättäminen on hieno tavoite, mutta ei kovin realistinen.
Toisessa ketjussa viitattiin Ylen ohjelmaan, jossa kaksi jaksolliseen kasvatukseen negatiivisesti suhtautuvaa keskustelivat. Kun tässä ollaan saman suuntaisilla ajatuksilla liikkeellä, en voi olla toistamatta kantaani: Monimuotoisuusasiat ja terveyshyödyt pitää ottaa vakavasti, mutta metsätalouden edellytykset huomioiden. Se tapahtuu luomalla olosuhteet, jossa tehokas puun tuotato on mahdollista. Tällöin pinta-alaa riittää enemmän suojeltavaksi, kun tarvittava puumäärä saadaan vähemmiltä hehtaareilta. Lisäksi talousmetsien luontoarvot paranee. Metsänhoitomenetelmissähän sinänsä ei suurempia muutoksia tarvitse tehdä.
Syystä, jota en tajua, tämä on luontoväelle kovin vieras ajatus. Mielummin taistellaan huonojen kompromissien kanssa.
Eli jokainen tekee itse omien mahdollisuuksien rajoissa. Hakkuut rajautuvat yleensä pois, pienehköjä ensiharvennuksia tms. lukuunottamatta. Ei tämä muuta mitenkään asetelmaa jaksollisen ja jatkuvan kasvatustavan suhteen. Erona on enintään ehkä se, että metsuria ei kannata metsään tuoda, ellei kyse ole hyvin selkeä työmaa. Rästikohteiden hoito, pienipiirteinen nyppiminen yms. jutut kannattaa hoitaa itse, jottei kassavirta karkaa käsistä. Ja realismia on sekin, että yrittäjän ei tuntipalkkaa kannata laskea. Tietysti tavoitteena pitää olla tuntipalkoille pääsy, mutta hyvin usein se jää haaveeksi.
Planterin mainitsema laki on hyvä yhtenäisten vahinkojen osalta. Silloin, kun syötyjen puiden määrä alkaa vaikuttaa tukkiprosenttiin, puhutaan mielestäni vahingoittuneesta alasta.
Toisaalta vahinkoa aiheutuu myös silloin, kun uudistamisvaiheessa tai taimikon harvennuksessa puulajivalinta kohdistuu uhkan tai toteutuneen vahingon takia kuuseen, vaikka koivu tai mänty olisi parempi valinta.
Näätä: ”Mutta koska tuolla markkinoilla on jatkuvasti myytävänä metsäpalstoja, joissa esim. 10-vuotiasta taimikkoa myydään alle maan arvon sekä taimikon perustamis- ja hoitokustannusten, on uudistaminen aina mietittävä tapauskohtaisesti.”
Seuraan vain täällä etelässä lähistön myytäviä palstoja ja hyvin harvoin on tarjolla tiloja, jotka ovat kuvioiltaan niin yhtenäisiä, että tietynlaiselle puustolle voi tuolla tarkkudella laskea markkinahinnan. Siksi kovasti ihmettelen käsitystä taimikoiden hinnoittelusta. Etenkin taimikon hinnassa laskentakorko vaikuttaa ratkaisevasti hintaan, emmekä tiedä, miten kauppoihin johtaneissa tarjouksissa eri ikäiset kuviot on hinnoiteltu.
Toinen asia on oman tilan yhden kuvion käsittely. Itse en jätä sitä heinittymään, vaikka myytävänä olisikin uudistamiskuluja halvempaa taimikkoa. Ensinnäkin tuo taimikko pitäisi saada ostettua ja sehän ei tarjouskilpailussa ole ollenkaan varmaa. Toisekseen useista kuvioista muodostuvan tilan yhden kuvion käsittelystä tinkiminen johtaa herkästi tilan rapistumiseen ja jatkossa kauppahintojen laskuun sekä hoitokulujen kasvuun.
Kirjaviisaus ei siis metsäekonomiassa välttämättä päde. Kuten ei sekään, että kyseenalaistaisi nykyisen suuren mottimäärän ja pienen tuoton suhteen takia tietyn menetelmän. Mottien määrä ei ole ainoa muuttuja entisiin aikoihin verrattuna. Sen sijaan mottimäärän lasku aiheuttaisi kovia haasteita tuottavuudelle.
Luontainen uudistumien ei ole loogista. Joskus taimia tulee, joskus taas ei. Etukäteen tuloksen ennustaminen ei aina onnistu. Mutta annetaan asian olla. Tässäkin asiassa puoli vuotta hautumisaikaa tekee tehtävänsä ja mieli muuttuu, kunhan ei liikaa painosteta. Muuten täytyy periaatteen vuoksi vastustaa, ettei joutuisi itselleen tunnustamaan omaa ajattelemattomuuttaan.
Minusta riski on olemassa.
Jessen tavasta olla käsittelemättä koivulle uudistettavaa alaa olikin juttua jo jossain yhteydessä, mutta toistetaan tässä. Minusta se on typerintä, mitä päätehakkuussa voi tehdä. Koivikon alle saattaa kasvaa luontainen kuusikko, jolloin tuo alikasvos saa tartunnan ja ennen päätehakkuuta kenties suhteellisen terve maaperäkin on täysin saastunut. Kun koivikon ensiharvennuksen lähestyessä alkaa miettiä raivauksia, tuskin on päällimmäisenä ajatuksena enää alan käsittelyhistoria varsinkin, jos palsta vaihtaa omistajaa.
