Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
”Jos nyt onkin joistakin puulajeista ylitarjontaa, niin tilanne voi jatkossa muuttua täysin päinvastaiseksi.”
Näin on. Lisäksi kysyntä muuttuu nopeammin kuin puun kasvu. Ei liity metsätalouteen, mutta Varsinais-Suomessa ollaan ihmeissään, kun telakalle ja autotehtaalle pitäisi löytää tekijöitä. Hetki sitten oltiin täysin päinvastaisissa tunnelmissa. Metsätaloutta piristää Naantalin voimala, joka valmistuu kohtapuolin. Puuta tullaan hankkimaan n. 100 km säteeltä.
Omistaja on uudistamisvelvollinen, ei aukon tekijä. Olisihan omituista, jos tilakaupan jälkeen uudistamisvelvollisuus jäisi vanhalle omistajalle.
En minua lohduta tippaakaan, jos minun puut syödään ja siksi naapuri myy omansa 60 euron kuutiohinnalla teollisuudelle. Kyllä tällöin vahinko on aiheutunut minulle ja siitä korvaus maksetaan.
AR: ”Selitätkö vielä GLA, että kun enemmistö metsänomistajista on tyytyväisiä hirvikannan kokoon niin eikö nykyinen kanta ole se mikä tyydyttää melkein kaikkia?”
Kerrotko ensin, miten tuo tulos on saatu. Onko passiivisilla ja aktiivisilla omistajilla sama painoarvo? Entä hehtaareilla? Entä vähentäisikö hirvikannan puolitus tyytyväisyyttä asiaan vai olisiko tällöin hirvikanta suuremman joukon mielestä sopiva? Kuka kyselyn on tehnyt ja kenen toimenksiannosta? Onko vastattu kyllä tai ei vai onko asiaa arvioitu esim asteikolla 1-5?
Minua kiinnostaa hirven vaikutukset eri asioihin. Niin luontoarvot, metsätalous kuin liikenneturvallisuuskin puoltaa kannan alentamista. Vain metsästysharrastus vastustaa kannan alentamista. Minä arvioin asiaa tätä taustaa vastaan, en runsaasti epävarmuustekijöitä sisältävän huutoäänestyksen tuloksen perusteella.
Timppa: ”Olisiko jälki samanlainen, jos olisi harvennettu? Miksi kuitenkin jotkut taimet säästyivät? Tällaisesta kohteesta kannattaisi tehdä maaperäanalyysi, niin saattaisi jotain selvitä.”
Ei olisi. Tuho olisi ollut täydellinen. Hirvituhoja nimenomaan neuvotaan vähentämään viivästyttämällä harvennusta.
Maaperäanalyysin tekoon kehoittaminen ei tosiaan auta hirvituhojen ehkäisyssä. Sillä voi ainoastaan ohjata huomiota pois hirvituhoista samalla, kun vahingon kärsijä joutuu analyysinkin maksamaan. Vai luuletko, että analyysin kulut menee hirvituhokorvausvaatimuksessa läpi?
Timppa: ”Noista kuorien jyrsinnöistä olen kyllä edelleen sitä mieltä, että kyse lienee jostain puutoksesta, jota pyrkivät paikkaamaan. ”
Ihan sama, mistä on kyse. Kun elukoita on liikaa, ne aiheuttavat liikaa vahinkoa. Jos kyse on puutoksesta, joka aiheutuu sopivien taimikoiden vähyydestä, siihenkin tilanteeseen auttaa hirvien määrän vähentäminen.
Suorittava: ”Jos harrastusta ei olisi , olisivat vahingot moninkertaiset .”
Turhaa spekulointia. Yhtä hyvin voidaan arvuutella sillä, että valta olisi viisaammissa käsissä, jos harrastuksella ei olisi yhtä vahvaa asemaa kuin tällä hetkellä.
Suorittava: ”Hirvi on hallinnut tilannetta jo 30 vuotta . Ihminen on vain tehnyt sen mitä on pystynyt kannan hallitsemiseksi vaihtelevalla menestyksellä.”
Tuokin on ns. muunnteltua totuutta. Metsästäjillä on selkeä päämäärä pitää hirvieläinkannat korkeampana kuin sidosryhmien mielestä pitäisi. Vain ja ainoastaan tästä on kyse.
Suorittava: ”…voidaanhan jahtihommia vähän vähentää , kun punanutut herättävät niin paljon mielipahaa. Katsotaan sitten , mihin syyttävä sormi osoittaa.”
Tuo olisikin kiinnostava liike. Metsästyslain 26§ mukaan kanta ei saa aiheuttaa kohtuutonta vahinkoa. Suoraan ei sanota, kuka vastaa siitä, että kaatolupia käytetään riittävästi. Todennäköisesti tuollaisen tempauksen jälkeen riistahallinnon valta alkaisi murentua.
Timppa: ” Vaikea uskoa, että hirvillä olisi jotain osuutta juurikäävän leviämiseen. Olisiko yksinkertainen selitys, että kuusikoita kasvatetaan usein aika vanhoiksi, mikä tietysti väistämättä lisää juurikääpää varsinkin, jos kasvupaikka on liian kostea. ”
Siihen ei pidä syyllistyä, että ajattelisi jollekin asialle olevan vain yhden syyn. Varmasti syitä on monia. Itsellänikin on hirvien ja varsinkin peurojen tekemiä polkuja. Kun vielä kosteassa omt-kuusikkossa on maan pinta ilmeisesti kuivatuksen myötä painunut ja juuret aivan pinnassa, riski niiden vaurioitumisesta sorkkien takia on todellinen.
Toisen mekanismin kautta hirvillä on selkeä yhteys juurikäävän leviämiseen. Kun päätehakatun kuusikon tilalle istutetaan koivun sijasta kuusta, juurikäävän määrä 1,5-kertaistuu seuraavassa puusukupolvessa. Kohtuullisella hirvikannalla koivun suosio olisi korkeampi ja tällöin maaperä alkaisi tervehtyä sairastumisen pahenemisen sijaan.
AR: ”Ensinnäkin hirvituhot luo kotimaista työtä mikä on hyvä juttu”
Joku jo epäili sinun provoilevan. Nyt olen samaa mieltä.
Kotimainen työ on hyvä juttu vain silloin, kun se on tuottavaa.
AR: ”GLA ei suinkaan ollut etsimässä ratkaisua kyseiseen asiaan vaan oli sitä mieltä, että metsiensä hoitamattomat etsänomistajat voivat olla jatkossakin hoitamatta metsiään ja näin turvaamassa monimuotoisuutta.”
Tämä on jokaisen omistajan perusoikeus, eikä se mene edes hukkaan. Monimuotoisuus on mielestäni tärkeämpi asia, kuin suurin osa porukasta ymmärtää. Mutta silti talousmetsissä pitää olla mahdollisuus tuottaa puuta tehokkaasti ja taloudellisesti luontoarvot huomioiden. Ei tässä ole mitään ristiriitaa.
AR: ”Sitten kun 1/3 Pohjois-Savossa on hoitamatta ja kovasti lehtipuuta puskee niin tämä monimuotoisuus ei riitäkään ja nyt takki kääntyy, että ratkaisuja pitäisi etsiä.”
Tuo tarkoittaa sitä, että nykytilanteessa, jossa monimuotoisuus kaventuu jatkuvasti, 2/3 talousmetsistä edellyttää toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi. Lisäksi 1/3 metsistä ei suinkaan ole museoitu, vaan noihin kuuluvia tiloja esim. omistajan vaihdoksen myötä saattaa minä päivänä hyvänsä päätyä aktiiviseen talouskäyttöön.
AR: ”Tarina muuttuu kokoajan mutta selkeä ajatus taustalla on aina, että omaetu eli hirven omapalsta on se ydin.”
Tarina ei muutu, mutta siinä on useita ulottuvuuksia. Kysy vaan, jos et ymmärrä jotain asiaa.
AR: ”Mä vaan nauran Pohjois-Savolle kun luen juttuja e. kitkentä koneista. Itse olen huomannut miten tärkeää on kasvattaa kuusentaimikossa kuusia haittaamatonta koivua niin koivun istutuksetkin onnistuu, aina.”
Ehkä se sinulla onnistuu, itse olen todennut kuusen ja männyn kasvatuksen hirviä ja peuroja kiinnostavaksi. Tälläkin hetkellä yhdellä n. 50/50 istutetulla alalla suurin osa männyistä on syöty.
Juurikääpäisellä alueella koivun istuttaminen sekapuustoksi ei maaperää puhdista. Sen sijaan kuusen kasvatus varmistaa sen, että juurikääpä säilyy kuviolla seuraavatkin vuosikymmenet, kun koivikossa 30-40 vuoden aikana ala olisi puhdistunut. Samoin kuusikossa sekapuusto kuusikon jälkeen ei tuo maaperän elinvoimaa ylläpitävää pioneeripuiden vaihdetta, vaan ainoastaan lieventää kuusettumisen vaikutuksia.
AR: ”Okei jos hirvi syö mäntyjä jäljelle jää vaikka 800 järeää kuitua ja pihljaa, hieskoivua ja haapaakuviolle niin lienee selvä, että ongelmat ovat keksittyjä.”
Mutta kun syönniltä ei jää jäljelle edes päätehakkuuseen riittävää määrää, saati kakkosharvennukseen riittävää määrää tukkia, ongelma ei ole keksitty. Muitakin syitä on, mutta sinähän et niistä piittaa. Tilatason liiketulosta tärkeämpää sinulle näyttää kapeakatseisesti olevan, että teollisuus saa tällä hetkellä poimittua tarvitsemansa puumäärän kasaan.
AR: ”Jos meillä on ylituotantoa ja ylitarjontaa männystä niin ylitarjonnan ja ylituotannon mielekkyyden kyseenalaistaminen on nyt äärikommunismiä?”
Ei ylituotannon kyseenalaistaminen, vaan keinosi markkinatilanteen hallitsemiseen.
Meillä käytetään maapalloa tuhoavia uusiutumattomia luonnonvaroja ja sinä puhut uusiutuvien kotimaisten luonnonvarojen ylituotannosta. Minusta vastuullinen tapa olisi etsiä ratkaisua siihen, miten uusiutuvia kotimaisia luonnonvaroja voitaisiin tuottaa ja käyttää mahdollisimman paljon.
Kommunismia on se, että metsätalouden tuotantokoneistossa tapahtuvat vahingot eivät ole vahinkoa, koska tällä hetkellä teollisuus saa tarvitsemansa raaka-aineet kuitenkin. Tuottajat tosin joutuvat investoimaan tuotantoonsa enemmän kuin olisi tarpeen, jotta tuo määrä raaka-ainetta saadaan tuotettua. Ylituotantokin on suhteelline käsite, koska teollisuus ostaa sieltä, mistä kilpailukykyisimmällä hinnalla tavaran saavat. Huonot leimikot eivät ole yhtä kysyttyjä kuin hyvät. Kiinnostuksen nollaraja asettuu aina johonkin.
Minulta hirvet ovat syöneet niin koivua kuin mäntyäkin. Olen joutunut raivaamaan muutaman vuoden ikäiset taimet pois, muokkaamaan ja istuttamaan alan uudestaan. Tämä on se vahinko, mikä hirvistä aiheutuu. Kenenkään edun mukaista ei ole tehdä työtä kahteen kertaan, kun samat paukut voisi käyttää tuottavaankin työhön. Sinä puhut ylituotannosta, mutta kun nyt tällaista tehdään ja ensimäinen kaupallinen hakkuu on 20 vuoden päässä, on sinun täysin turha puhua mistään ylituotannosta. Kukaan ei nyt tiedä markkinatilannetta 2030-luvulla.
AR: ”Ikävä kyllä mäntyä ei tarvitse kasvattaa enempää hirvikannan kustannuksella.”
Samaa mieltä. Pidetään hirvikanta kestävällä tasolla, niin kenenkään ei tarvitse luopua mistään, mutta voittajia ovat suomalainen luonto, metsätalous ja sen vaikutukset kansantalouteen sekä liikenneturvallisuus.
AR:niin näkemystä voi ymmärtää, jos omaa äärimmäisen kommunistisen ajattelutavan. Siinä ei yksityinen liiketalous tai ympäristöasiat paljon paina. Siksi itse en ymmärrä.
Hirvet ovat siellä, missä on syötävää eli taimikossa. Peitteisellä kuviolla ei valopuut alikasvoksena viihdy, joten ei siellä puuston uusiutumistakaan tapahdu. En siis pidä peitteistä kasvatusta keinona torjua vahinkoja.