Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Tuskin montaakaan hirvieläintä tarvii ampua, niin on pakastin ääriään myöten täynnä. Eikä tarvi olla huolissaan kantojen koosta.
Täkäläisessä lehdessä oli jokin aika sitten kirjoitus siitä, kuinka metsät hakataan raiskioiksi.
Kirjoittaja oli ajellut uudehkoa moottoritietä, eikä ollut nähnyt juuri yhtään vanhaa metsää ja oli siitä kovin huolissaan. Kirjoittaja ei ollut perehtynyt metsiä koskeviin tilastoihin.
Varmaan puulajillakin on oma osuutensa sienien kasvuun. Itse kuitenkin suuntaan sellaisiin paikkoihin, jossa valon määrä on kohdillaan. Tiheästä kuusikosta löytyy korkeintaan orakkaita ja harvan/nuoren koivikon alta sienet tukahduttavaa ruohoa.
Mikä olisi ollut Arton ajonopeus näissä olosuhteissa, jotta osumaa ei olisi tullut? Nopeusrajoitus 100 km/h.
http://www.mtv.fi/lifestyle/
autot/artikkeli/video-raju-
hirvikolari-kolmostiella-kuva
materiaali-voi-jarkyttaa-
herkimpia/5966228Ainakin verottajan mielestä hankintakauppa ja toimitus- tai tienvarsikauppa ovat eri asioita.
Anton vähättelee. Ylen mukaan ”porovahingoista korvataan noin 2,6 miljoonaa euroa vuosittain ja ajoneuvojen osalta 15–20 miljoonaa euroa.”
Autoilijat maksavat korvaussumien lisäksi vakuutusyhtiön kiinteät kulut ja voitot. Liikennevakuutusten osalta näin joskus tilaston, jonka mukaan korvatut summat oli noin puolet siitä, mitä vakuutusyhtiöille maksettiin.
Eu:sta tuli sellaista postia, että metsänomistajankin kannattaa miettiä, laittaako rahat autoon vai tiestöön.
http://yle.fi/uutiset/paasto
vahennysten_urakka_ei_
ole_toivoton__henkiloauto
ilun_vahentaminen_on_
vaistamatonta/9039870Mutta kun paljon puuta käyttävät firmat tekee sopimukset urakoitsijoiden kanssa, niissä ei taatusti löysää ole. Palstan konemiehet varmaan voivat tämän vahvistaa. Jos sen sijaan urakoitsijat alkaisi käydä kaikkien myyjien kanssa erikseen kauppaa jokaisesta leimikosta, kuluisi tuottavaan työhön tarvittava aika ihan johonkin muuhun kuin tuottavaan työhön. Toki mhy:llä olisi tässä tilanteessa loistava sauma toimia linkkinä urakoitsijoiden ja puun myyjien välillä. Minulle se olisi ok, mutta monille muille vaikea asia.
Miten ostajat hallitsisivat varastonsa, kun etenkin talvella korjuukelit ovat mitä sattuu, eikä puuvirtojen hallinta olisi sillä tavalla enää ostajien näpeissä kuin nyt? Siinä tulisi hätä monen talvileimikon myyjällä, kun sopimuksen mukaan puut pitää olla tienvarressa 1.3, mutta routaa ei ole ja taivaalta sataa vettä.
Riitta Alestalon kolumni 2/2016 ”Tolkun loikka kaavoitukseen” osuu hyvin tuohon tilanteeseen.
En ole varautunut hakkuiden häirintään, enkä tiedä, miten siihen voisin varautua. Nuoren metsän hoidossa ei ehkä kannata tehdä metsänkäyttöilmoitusta, jos ehdot ei täyty. Mutta en sellaista tähänkään saakka ole tehnyt. Turhaa paperin pyörittämistä, kun sen käsittelyssä on muutenkin ruuhkaa enemmän kuin tarpeeksi.
Sinänsä on erikoista, että Eu:n mielestä Suomi tuottaa niin luotettavaa metsävaratietoa, että se pitäisi sakon uhalla julkaista. Kutenkaan tuollaisen tiedon tuottajaa ei kelpuuteta hiilensidonnan arviointiin. Suomi, joka ei ole hakannut metsiänsä paljaaksi, kuten monet muut maat ja siten ylläpitää valtavaa hiilivarastoa, maksaa sakkoa kasvavasta puumäärästään huolimatta, kun alueita otetaan muuhun käyttöön.