Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Peten ja AC:n kinaan siitä, nitistääkö hirvi haavan vai ei, totean, ettei hirvi haapaa tietenkään kokonaan hävitä. Valtaosa rungoista pensastuu ja järeäksi kasvavien yksilöiden määrä putoaa murto-osaan verrattuna siitä, mikä olisi kohtuullisella hirvikannalla. Ja nimenomaan järeät puuthan ovat luonnon kannalta kaikkein tärkeimpiä. Talousmetsistä haapa raivataan pääosin pois, mutta Suomessa on valtava määrä hoitamatonta metsää ja niissä hirven merkitys näkyy haavan vähentymisenä.
Itselläni on käynnissä muutaman hehtaarin kuusikon perkuu, jossa ei yhtään haapaa ole kasvanut yli 2 metriseksi. Joku voisi ilahtua tällaisesta raivausavusta, mutta satunnaiset luontaiset männytkin on syöty järjestään, kokonaisuutena laidunnuksen merkitys menee pahasti miinukselle. Selvää on, että kun tuollaista jälkeä syntyy, kiinnostus lehtipuiden (ja männyn) kasvatusta kohtaan heikkenee.
Yritin ottaa tuosta kuvaa tänne lähetettäväksi, mutta en saanut yksityiskohtia riittävän hyvin näkyviin, joten kuvaa ei ole tulossa. Jäin siinä miettimään, että miten jatkuvan kasvatuksen avullakaan muiden lajien kuin kuusen kasvatus onnistuu, kun varjossa olevat taimet syödään ensimmäisenä. No, sitä menetelmää en yritä, joten asialla ei sinänsä ole väliä.
Mutta nyt täytyy päättää, onko tutkimuksen tulos pätevä vai ei eli mitä lehtipuiden ja havupuiden kasvatus vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen. Sen jälkeen päätetään, voidaanko vastuutonta riistapolitiikkaa syyttää potentiaalisen ilmastonmuutoksen torjunnan terrorisoimisesta vai onko se ainoastaan metsätalouden ja luonnon monimuotoisuuden kannalta vahingollista.
RR: ”Kuitupuun merkitys on nytkin metsänomistajalle epäoleellinen.”
Niputetaan tuohon hinnaltaan samaa suuruusluokkaa oleva energiapuu. Olen täysin eri mieltä sitä, että noiden merkitys on epäoleellinen. Nuo nopeuttavat kassavirran käynnistymistä ja vaikka eurojen määrä onkin pieni, tarkastelun sitominen aikaan muuttaa tilannetta selvästi. Kiertoajalla osuus tuloista on kymmenien prosenttien suuruusluokkaa, mikä ei mielestäni ole epäoleellista. Tuollaista osuutta on vaikea muulla toiminnalla paikata.
Näin ainakin etelässä, pohjoisen tilanteeseen en ota kantaa.
Samaa mieltä. Korjuukustannusten aleneminen on hyvä asia. Kun leimikot on hoidettuja, etenkin nuorten metsien kohdalla runkojen järeys automaattisesti kasvaa. Poikkeuksena ehkä jotkin tiheässä kasvatetut energiapuumetsät. Itse kuitenkin katson asiaa vielä kauempaa.
Tällä hetkellä maailmassa käytetään valtava määrä uusiutumattomia raaka-aineita. Lapsikin tajuaa (vaikka monilla aikuisilla onkin vaikeuksia), ettei niin voi loputtomiin jatkaa. Kun kartoitamme mahdollisuuksia uusiutumattomien raaka-aineiden korvaamiseen, puu on selkeä ykkösvaihtoehto. Tätä taustaa vasten olemme kaukana ylituotantotilanteesta. Nykyään maailma osaa muuttua ällistyttävän nopeasti ja siksi veikkaan puun käyttökohteiden lisääntyvän nopeasti. Seuraavien parin vuosikymmenen aikana se näkyy myös puun kysynnässä. Kaksi pientä esimerkkiä (tekstiiliteollisuus ja polttoaineet) mahdollisuuksista olemme saaneet lukea uusimmasta ja toiseksi uusimmasta Metsälehdestä. Yksi edellytys tälle kehitykselle toki on, että kilpailukykyistä tarjontaa on riittävästi. Onhan puu materiaalina usein haastajan roolissa ja tällä hetkellä se tarvitsee yhteiskunnan tukea. Koska luontoarvoistakin on pakko huolehtia, suojeluun tarvitaan merkittävä määrä pinta-alaa. Sekin lisää painetta talousmetsien tuotannon tehostamiseen.
RR: ”Jo silloin ministeriössä oli menossa projekti, jonka tavoitteena oli metsätilojen järkeistäminen, eli tilakoon suurentaminen. Mitään ei ole saatu aikaan, vaikka tarve olisi HUUTAVA! ”
Keskiarvo ei ole hyvä luku tämän asian tarkasteluun. Yli 100 ha tilakokonaisuuksien määrä on kasvanut ja sehän on ollut tavoitteenakin. On kyllä totta, että yhteiskunnan sääntelyn muutosten takia tuohon kehitykseen ei ole päädytty. Mutta kuten puun tarjonnan edistäminen, tässäkin asiassa mielestäni perimisen helpottaminen ei ole ensisijainen tapa kasvattaa tilakokoa, vaikka nuo asiat usein samassa yhteydessä mainitaankin. Käsittääkseni vapailta markkinoilta ostetut tilat pääsääntöisesti päätyvät sellaisten käsiin, jotka metsää ennestäänkin omistavat eli heillä kauppojen myötä tilakoko kasvaa. Perijät sen sijaan saattavat olla uusia omistajia ja ongelmaksi homma muodostuu vain silloin, kun yhtenäisiä tiloja pilkotaan tai ne päätyy passiivisille omistajille. Toisaalta uusien omistajien asemaakaan ei pitäisi vaikeuttaa, onhan meistä jokainen jostain aloittanut ja sehän on jatkuvuuden edellytys.
RR: ”Puusta on Suomessa mittava ylituotanto.
…
Tätä taustaa vasten puun liikkumisesta huolen kantaminen kuulostaa omituiselta.
..
Kenen etua tällaiset puheet palvelevat? Ei ainakaan metsänomistajan etua.”Taustalla on ilman muuta teollisuuden onnistunut aivopesu, koska samasta aiheesta puhutaan samaan sävyyn pöydän molemmin puolin. Itse olen esittänyt saman kysymyksen kuin sinä, mutta kukaan ei ole vastausta osannut antaa. Tosin uusimassa Metsälehdessä oli jo viitteitä siitä, että samaan ilmiöön ollaan kiinnittämässä huomiota muuallakin kuin keskustelupalstalla. Ja ainahan asian voi kääntää niin, että kilpailukykyisistä leimikoista (=säännöllisesti hoidetuista, kenties jopa kesäkorjuukelpoisista metsistä hyvien tieyhteyksien varrella) on pula. Kukapa olisi kiinnostunut rästiin jääneen ensiharvennuksen tekemisestä kaukana tiestä. Tilastoissa noissa kasvavat kuutiot ei erotu millään tavalla oikeissa talousmetsissä kasvavista kuutioista.
Lumppi: ” Perintö- ja lahjaverotuksessa on käytössä sukupolvenvaihdoshuojennus joka koskee kaikkea elinkeinotoimintaa.”
Ei siirry vuokra-asunto tai mikään muukaan pääomatulojen parissa oleva omaisuus huojennetulla menettelyllä, vaikka monelle noiden kanssa pelaaminen on elinkeino. Lisäksi elinkeino voi muodostua monesta palasesta, joista osa on metsää, osa asuntojen/mökkien vuokrausta ja osa arvopapereita.
Itse en ole ymmärtänyt puheita sukupolvenvaihdoksen helpottamisesta eli perimisen halventamisesta. Kuten Kisin kuvasta ”Kaikki nurin” huomataan, tilakauppa saa puun liikkeelle. Harva meistä käyttää rahaa siihen, että saa joutilasta metsää. Siksi yhteiskunnan tavoitteena ei pitäisi olla yhden omistajaryhmän suosiminen, vaan ihmisten asettaminen keskenään tasaveroiseen asemaan. Vanhojen ihmisten metsien päätyminen vapaille markkinoille edistää taatusti metsätaloutta vähintään yhtä paljon kuin niiden periminen. Olennaista on vain se, ettei tiloja pilkota. Se, miten tämä pitäisi hoitaa ilman monimutkaisen ja byrokratiaa lisäävän sääntelyn määrän kasvattamista, sitä en osaa sanoa.
Minunkaan mielestä ei pidä asettaa mitään mielivaltaisesti valittuun numeroon perustuvaa rajaa sille, kuka saa toimia puuntuottajana. Näin ei toimita muussakaan yritystoiminnassa. Tunnen useamman tervaskannon, joka pyörittää menestyksekkäästi firmaansa, vaikka kollegat ovat olleet eläkkeellä pian 10 vuotta. Oma isänikin on vastaava esimerkki metsäpuolelta, toki huomattavasti pienemmässä mittakaavassa. Yli 80-vuotiaanakin ote metsien hoitoon on säilynyt.
Metsäalan ongelma ei siis ole ikä, vaan passiivisuus iästä riippumatta. Siihen olisi tarpeen etsiä lääkkeitä. Johan meillä osa porukasta tuudittautuu siihen uskoon, että metsien kasvu on hyvällä mallilla, kun hakkuissa poistuma on kasvua selvästi pienempää. Todellisuudessa lukujen takana on valtava määrä hoitorästejä, joiden seurauksena kuutiomääräinen kasvu on hurjaa, mutta arvokasvu varsin vaatimatonta. Tällaisten kuvioiden kunnostaminen ei edusta tavoitteellista metsätaloutta, vaan tulipalon sammuttamista. Toki tässä tilanteessa varsin tarpeellista toimintaa sekin.
”Minkälaisen riskin otamme pyrkimällä yhden puulajin metsiin?”
Sellaisen riskin, minkä hallinta ei ole minun näpeissäni eli en pysty sitä kannattavuuslaskelmiin numeroiksi muuttamaan. Siksi en pyri yhden puulajin metsiin. Pyrin siihen, että pääpuulajeja on kaksi. Lisäksi muiden lajien yksilöitä koitan jättää kohtuullisen määrän. Koivikon alta vapautettaan kuusikkoon en saa millään jäämään kahdesta lajista muodostuvaa metsää, tällöin leppien, haapojen ja raitojen rooli kasvaa. Toisaalta koivikon alle syntynyt luontainen kuusikko on yleensä niin epätasainen, että ylispuita jää seuraavankin harvennuksen jälkeen jonkin verran ja yhdessä muiden lehtipuiden kanssa uskon tuloksen olevan talousmetsäksi kohtalaisen monimuotoinen. Näin siis nuorissa metsissä, joiden tulevaisuuteen päätöksilläni on ratkaiseva merkitys. Varttuneemmat, päätehakkuuseen valmisteltavat kuviot hoidan ihan perinteisen kaavan mukaan, jossa monimuotoisuus on käytännössä jättöpuiden varassa.
En usko, että tällä menettelyllä taloudellinen tulos heikkenee yhden puulajin metsien kasvattamiseen verrattuna. Näin siis tilatasolla ajateltuna, koska useimmat kuviot ovat kooltaan vain n. 1-2 ha, joten viereiset kuviotkin tuovat vaihtelua ja estävät isompien tuhojen syntymistä. Monimuotoisuuden ohella pyrkimys on myös kuviokoon kasvattamiseen. Kun se tehdään em. menettelyllä, uskon sen parantavan myös monimuotoisuutta. Tämä siksi, että tiettyyn ympäristöön sopeutuneet eliöt vaativat riittävän suuren elinkelpoisen alueen. Tilkkutäkkimäistä, kuviotasolla monokulttuurista talousmetsää en pidä tavoiteltavana tilanteena edes monimuotoisuutta ajatellen.
