Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Tulevaisuuden keksintöihin on hankala suhtautua järkevästi. Tuskin 20 vuotta sitten monikaan uskoi, mitkä asiat esim. kännykällä nykyään on arkea. Siten tuollaisen laitteen kehittäminen on periaattessa mahdollista. Toisaalta taimikon varhaisperkuussa on vaikea nähdä, mitä lisäarvoa zeppeliini työhön toisi, kun kustannustehokkuuden parantaminen on päällimmäinen tavoite. Eri asia olisi se, jos tällä korvattaisiin kaivinkoneita tai muuta järeää kalustoa ja sen ajouria. Zeppeliiniä ohjaa kuitenkin ihminen, joten samantekevää kai on, vaikka se ohjaisi raivuria.
Itse vierastan ajatusta siitä, että tehdään hieno laite ja sitten pohditaan sille sopivaa käyttöä. Pitäisi pohtia ratkaisuja niihin ongelmiin, joita meillä on ja tältä pohjalta etsiä tarkoituksenmukaisia menetelmiä.
Sanooko tutkittu ja tieteellistyyppinen päättely, että kuusimetsille koittaa loppu? Itse veikkaan, että hirvien takia väärillä kasvupaikoilla kasvatettavat ja lahosta kärsivät kuuset ovat niitä, jotka tulevat kärsimään. Pitää vain ymmärtää, mistä tuhot johtuu. Ilmastonmuutoksesta vai jo lähtökohtaisesti heikoista edellytyksistä pärjätä vaihtelevissa oloissa.
Kun juuri päästiin sanomasta, että pyökit yms. tulokkaat valtaa Suomen metsät, näissä keleissä on hyvä kokeilla niiden soveltuvuutta.
Huoli ylitarjonnasta on aiheellinen, mutta itse ajattelen asiaa kahta kautta. Kuten edellä totesin, uusiutuvan raaka-aineen käytön on lisäännyttävä ja uusiutumattomien vähennyttävä. Tällöin katse kohdistuu puuhun. Uskon, että puun käyttö lisääntyy lähivuosikymmeninä merkittävästi. Ja koska muutokset metsissä etenee samaa tahtia tuon kehityksen kanssa, ei ylituotanto ole nykyistä tilannetta pahempi ongelma.
Toisaalta ajattelen niin, että puuntuottajat tai metsätalouden harjoittajat joutuvat kilpailemaan keskenään aivan kuten muutkin myyjät kilpailevat toisiaan vastaan. Hyvin hoidetun metsän puista saa parempaa hintaa kuin huonosta. Se kannustaa hoitamaan metsää paremmin kuin naapuri.
Kolmas ulottuvuus asiassa on se, että teollisuus tarvitsee varmuuden raaka-aineen saatavuudesta. Silloin metsätalouden harjoittaja ei kannata yksilönä miettiä naapurin myyntiaikeita. Tärkeämpää on se, että tavaraa riittää ja ostajat ovat sen varaan investointeja tekemään.
Vastaukseni kysymyksiin:
Yhteiskunnan rahojen käyttö puun tuotannon tukemiseen tulee vähenemään. Se on hyvä asia, vaikka lyhyellä tähtäimellä typerältä saattaakin vaikuttaa. Kokonaan tukia tuskin voidaan lopettaa, koska osa investoinneista kohdistuu yksityisen metsätalouden harjoittajan näkökulmasta katsottuna liian pitkälle ajalle.
Metsänomistajalta on erittäin viisasta vaatia päätehakkuun jälkeistä uudistamista. Ilman tätä osa metsistä ränsistyisi pahoin ja tuollaisen alan kuntoon laittaminen on kallista. Sillä, että metsät on tänne jääkauden jälkeen 12000 vuoden aikana itsestään kasvaneet, ei pidä itseään hämätä. Päätehakkuulle pitää päästä etelän rehevällä maalla nykytiedon mukaan 40-60 vuodessa.
Hehtaarikohtaisen tuotoksen kasvattaminen on em. syistä johtuen välttämätöntä. Samalla alennetaan korjuukuluja, kun rääseiköistä poiminta ei edusta teollisen toiminnan mukaista mallia puhumattakaan siitä, miten ihan normaalikin tuotanto pitää tulevaisuudessa tehostua. Ajassa taaksepäin katsomalla selviää tämän merkitys. Vaikka tämän päivän menetelmät vaikuttaisivatkin tehokkailta, samalta ne vaikutti vuonna 1985. Vaan eivät ole enää.
Puun tuotannon määrän kasvatusta edellyttää myös suojelutavoitteiden määrän turvaaminen, koska se on sidottu pinta-alaan.
Siihen en osaa vastausta antaa, kuinka paljon nopeuttamiseen kannattaa sijoittaa. Tämän päivän oletuksin laskentaa tehdään ja niillä mennään, koska ihan tavanomaiset toimenpiteet vaikuttavat kannattavilta. Tällä hetkellä valitettavan monissa tapauksissa tuotantoketju katkeaa jossain kasvatuksen vaiheessa, mikä romahduttaa investoinnin eli keinollisen metsänuudistamisen kannattavuuden.
Kuutiot eivät ole ilmestyneet metsiimme tyhjästä, vaan ovat pitkäjänteisen työn tulosta. Tätä ei saa unohtaa, koska tilanteet yhteiskunnassa muuttuu nopeammin kuin metsät. Ja muistammehan sen, että tällä hetkellä asiat pyörii suurelta osin uusiutumattomien luonnonvarojen ympärillä, mikä ei ole missään tapauksessa kestävä malli. Puu on niin suomalaisten kuin kenties koko maapallonkin merkittävin uusiutuva raaka-aine, joten suhteuttamalla sen käytettävissä olevaa määrää ja uusiutumattomien käytön määrää, saadaan selville potentiaaliin suuruusluokka. Tällä hetkellähän maailman luonnonvarojen käyttö ylittää kestävän käytön määrän joskus loppukesän tai alkusyksyn aikoihin. Loppuvuosi eletään velaksi.
Puun takaa jo avasi todellisuutta suomalaisten lukujen takana, samoin tavallaan Rane. Lisään vielä, että osa kasvusta selittyy ylitiheillä nuorilla metsillä, jotka vaativat toimenpiteitä kasvun realisoitumiseksi jalostusarvoksi ja edelleen bkt:ksi. Lisäksi kuutiot pitää saada kilpailukykyiseen hintaan tehtaalle. Näistä syistä johtuen ei ole pienintäkään syytä tyytyväisyyteen ja alkaa löysätä tuotantoa.
Kannattaa etsiä käsiinsä Kari Mielikäisen pakina Hannu Hanhien maa. Tuon julkaisun ajankohtana n. 6-7 vuotta sitten ei monikaan pitänyt puun tuotannon määrän kasvattamista keskeisenä tavoitteena, pikeminkin päinvastoin. Hakkuumäärien oleessa jatkuvasti vuotuista kasvua alempana oli muut seikat tärkeämpiä.
Tuon jälkeen kvartaalista on tuskin kuukautta kulunut, miten mahtaa olla muuttunut yleinen mielipideilmasto.
Puun kasvua on mahdollista kasvattaa ja sen eteen koko ajan työtä teen ja toivon sen olevan Suomessa vallitseva näkemys.
Laadun ja määrän suhteesta ajattelen niin, että määrää kannattaa kasvattaa. Ensinnäkään se ei välttämättä ole pois laadusta. Toisekseen, vaikka laadukkaan tukin osuus putoaisikin, kasvun lisääntyessä riittävän laadukkaan puun määräkin voi kasvaa. Sillä on merkitystä, ei eri laatujen osuuksilla. Ajatelkaa vaikka kuusikon päätehakkuuta, jossa toinen on harsinnan jäljiltä elpynyt 300 m3/ha tilaan ja toinen on pitkäjänteisen kasvatuksen seurauksena tuottanut 500 m3. Harvennusvaiheen määrät tuohon tietenkin päälle.
Poikkeuksena edelliseen ehkä vain juurikääpä on selkeä uhka määrälle ja laadulle. Siinä suhteessa on yhteiskunnalla paljon työtä tehtävänä.
Mielenkiintoista on muuten se, miten nopeasti metsäalalla muoti vaihtelee. Ei tarvitse mennä montaa vuotta taaksepäin, kun jk-miehet äänekkäästi puolustivat menetelmää taloudellisella tuloksella ja muistivat mainita suomalaisen puun ylituotantotilanteen. Jaksollinen kasvatus oli näiden mielestä jo lainsäädännöstä alkaen pielessä, kun siinä tavoite on määrän kasvattaminen ilman talouden reaaliteettien huomioimista. Tällä hetkellä ei juuri missään näy moitteita puun kasvun määrän lisäyspyrkimyksistä, vaikka jaksollisen kasvatuksen menetelmillä siihen pyritäänkin.
Saman tapainen käytäntö on minulla kuin AC:llä pisteytyksissä. Joko 1 tai 5 pistettä eli kommentti on hyvä tai huono. Silloin kun osa kommentista on hyvää ja osa huonoa, jätän yleensä pisteyttämättä. Mielummin kommentoin sitä.
En kuitenkaan suhtaudu pisteisiin kovin vakavasti. Keskiarvohan ei kerro mitään yleisestä mielipiteestä. Pisteiden määrän ja jakauman ilmoittaminen olisi paljon informatiivisempi juttu, mutta palstauudistuksen hankaluudet muistaen toiveet tällaisesta palstan viihdearvoa parantavan järjestelmän rakentamisesta on syytä haudata ja antaa lehden keskittyä siihen, mikä on tärkeää.
Lainauksia Ylen jutusta: ”Koiraharrastukselta alkaa pikkuhiljaa hävitä pohja, jos sudenkaatolupia ei tule lisää. Ei tässä kohta uskalla viedä koiraansa minnekään. Tilanne on karannut täysin käsistä Suomessa susipolitiikan takia.
…
Kokeneen metsästäjän mielessä on käynyt on sekin, että hän laittaisi metsästyskorttinsa naulaan pariksi kolmeksi vuodeksi.
– Katsottaisiin, mitä sitten tapahtuu. Metsästäjiä on Suomessa 300 000 ja voisimme näyttää joukkovoimamme tässä asiassa, kun kukaan ei metsästäisi mitään.”Ymmärrän koiranomistajien huolen, enkä toivo tilanteen kehittyvän tuohon suuntaan. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että samaan aikaan metsästäjät vähättelevät hirvistä ihmiselle koituvia vahinkoja. Vuosittain tapahtuu 1500 kolaria, joista n. 10% johtaa henkilövahinkoon, on kuitenkin ihan eri suuruusluokan ongelma, kuin muutaman koiran menetys. Laskennalliset kustannukset vuoden 2014 kolareista on Liikenneviraston mukaan 57 miljoonaa euroa. Varmaan siis kompromissi olisi löydettävissä niin susi- kuin hirvikannankin suuruuteen, jos asiaa haluttaisiin käsitellä tasapuolisesti koonaisuutena.
