Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 9,621 - 9,630 (kaikkiaan 12,176)
  • Gla Gla

    Motoristi kuoli hirvikolarissa Ähtärissä

    Moottoripyörällä liikkeelle ollut keski-ikäinen mies on kuollut hirvikolarissa Ähtärissä. Onnettomuus sattui keskiviikkona illalla noin kymmenen aikaan.

    Poliisin mukaan mies oli ajanut Virtaintietä kohti Ähtäriä, kun hirvi oli noussut ajoradalle ja motoristi oli törmännyt eläimeen.

    Turmapaikka on noin 11 kilometriä Ähtäristä Peränteen kohdalla.

    Onnettomuudessa kuollut oli kotoisin Ähtärin seudulta.

    http://yle.fi/uutiset/motoristi_kuoli
    _hirvikolarissa_ahtarissa/8861394

    Gla Gla

    Kyllä jossain on vikaa, kun hirvien määrä ilmoitetaan kahden desimaalin tarkkuudella.

    Gla Gla

    ”Avolavojen ostajakunta on viime vuosina laajentunut yrittäjistä muuhun väkeen. Autotyypistä ovat nykyään kiinnostuneet myös esimerkiksi liikuntaa harrastavat ihmiset.”

    Tuo ei varmaan päde Suomen markkinoilla, mutta jotenkin tuntuu hölmöltä, että ihmisillä on varaa ostaa nelivetoinen avolava liikuntaharrastuksen takia. Minulla liikuntaharrastus alkaa kotiovelta poislukien talvikauden uiminen, jota pääsen harrastamaan ihan henkilöautollakin päällystettyjä teitä pitkin alle 10 kilsan ajomatkan jälkeen.

    Gla Gla

    Ennen oli mahdollisuus tehdä hienosäätöä kuvioiden suhteen toteutusilmoituksen täytön yhteydessä. Nyt yksiselitteisesti sanotaan, että pinta-ala toteutusilmoituksessa ei voi olla suurempi kuin hakemuksessa. On siis jatkossa syytä laittaa hakemukseen sellainen määrä hehtaareita, että varmaan riittää. Nimim. turhan nuukasti hakemusvaiheessa kuvionsa merkannut.

    Gla Gla

    ”Sähköisessä asioinnissa tulee huhtikuun lopussa metsänomistajalle mahdollisuus tehdä taimikon varhaishoidon ja nuoren metsän hoidon Kemera-hakemus.”

    Rahoitushakemus, toteutusilmoitusta ei ilmeisesti voi siellä tehdä.

    Gla Gla

    Erikoinen on tosiaan nykyinen systeemi, jossa tukien maksu voidaan sormia napsauttamalla lopettaa. Muita yritystukia, kuten tuulivoimatukia, ei voida lopettaa, koska siinä annettaisiin luva Suomesta epäluotettavana ympäristönä harjoittaa taloudellista toimintaa.

    Toisaalta, kun loppuvuodesta jätettyyn rahoitushakemukseen ei ole päätöstä tullut, vaikka työt on tehty, jotain muutakin ongelmaa koko systeemissä on. Paperinpyöritystä koko homma, kuten sairaaloissakin, jossa puolet työajasta menee tällaiseen. Harmi, jos ongelma koitetaan ratkaista keskeyttämällä prosessi.

    Gla Gla

    Voi olla, että olen kysynyt sinulta Jees ennenkin, mutta kun en muista, kysyn uudestaan: Mikä saa sinut katselemaan seuraavaa autoa, vaikka nykyinen on ollut sinulla vasta vähän aikaa?

    Itse kun autoni aikanaan ostin, ajattelin ajaa sillä 10 v tai 200 tkm. Nyt on molemmat rajat ylitetty jo aikaa sitten, eikä yhtään tee mieli vaihtaa. Muutaman vuoden kuluessa se on kyllä edessä, halusin tai en.

    Gla Gla

    Jees: ”Ja näkyvyys liikenteessä aivan eri kuin tavishenkilöpiilillä.”

    Niin, näkyvyys eteenpäin on hyvä, kun on keskivertoautoa korkeampi. Vastaavasti näkyvyys noista 145 cm korkuisista henkilöautoista on heikompi katumaasturin takana eli liikenteen kannalta näkyvyys ei yhtään parane. Ja sitten tietysti kun katumaasturin ikkunalinja on korkealla, näkyvyys taaksepäin esim. peruutettaessa on heikko, kun taakse jää pikkulapsen mentävä katve.

    Gla Gla

    En minäkään ole monestakaan paukahtaneesta volkkarista. Heti tulee mieleeni vain yksi, jonka vaihteisto paukahti kaksi kertaa. Jos kuitenkin kirjoittaa googleen ”tsi ongelmat” tai ”dsg ongelmat”, alkaa tarinaa löytyä. Tuollainen määrä tuskin satua on. Se on sääli, kun konsernilla on muuten todella houkuttelevia malleja useita.

    Gla Gla

    Mhy:n kautta hoidettuna ei hankintanökkösissä ainakaan minulla ole ongelmaa ollut koskaan. Rahat on tilillä muutama viikko siitä, kun puut on ajettu tienvarteen ja siinä samointein mitattu. Ajokoneen lasku tulee joskus pari kuukautta myöhemmin.

Esillä 10 vastausta, 9,621 - 9,630 (kaikkiaan 12,176)