Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Minulta ei kysytty, mutta pian selviää, mitä Prisman hyllyiltä löytyy ja mitä meillä pääsiäisenä syödään. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun olisi ostettu sitä mitä saa eikä sitä mitä haluaa. Tällaista tämä arkirealismi ainakin meillä on. Sen keskellä mille tahansa idealismille en jaksa innostua.
”Sopiva maapohja ja sopivan harva koivuylispuusto, niin melkein takuuvarmasti sinne kuusialikasvuston saa vaikka montaa kuusta ei lähistöllä edes ole.”
Mikä lienee mielestäsi sopiva maapohja, mutta yleensä mt ja omt-kankaalla mielestäni melkein takuuvarmasti tuloksena on repaleinen ja laajemmassa mittakaavassa kasvatuskelpoisuudeltaan kyseenalainen kuusikko, jossa ylispuiden korjaajaa odottaa jk-menetelmän ongelmat lahoriskin ja etenkin heikossa markkinatilanteessa vaikeasti kaupattavan kohteen muodossa sekä jatkoa ajatellen kuviokoon kasvattamisen vaikeus.
Lahon määrän seurantakin taimivaiheessa on minusta enemmän kuin epävarmaa, jota pitkät aikajänteet ja tiedon kulun katkeaminen kenties omistajan vaihdosten myötä pahentaa.
Kun tartunta taimeen tulee juuriston kasvaessa kiinni saastuneeseen juureen, on laholla sieltä vielä pitkä matka kasvaa runkopuuhun saakka. Tässä vaiheessa saattaakin kuusi olla jo niin iso, ettei raivaaja enää raski puuta maahan kaataa, vaan se säästetään ensimmäiseen tai myöhempiin harvennuksiin, jopa päätehakkuuseen saakka. Joka tapauksessa ollaan jo tekemisissä niin suurten kantojen kanssa, että taudin poistuminen on hiodastunut merkittävästi. Pahimmillaan on harvennuksissa tehty tilaa lahoille kuusille poistamalla terveitä koivuja.
Timppa: ”Varmaankin antaa kuitenkin ajattelemisen aihetta sellaisille, jotka eivät metsiään kovin hyvin tunne.”
Minun kokemusteni mukaan virhe ei rajoitu pariin prosenttiin, eikä ole systemaattinen suuntaan tai toiseen. Virheet ovat pahimmillaan karmeita. Siksi ajattelemisen aihetta systeemi antaa sekä sen kehittäjille, että sen käyttäjille metsien tuntemisen tasosta riippumatta.
Markkinointikoneisto tietysti käyttää kaikki mahdolliset keinot taloudellisen tuloksen maksimoimiseksi ja eräs niistä on mielikuvamarkkinointi. Suorttavan portaan esimerkki paljastaa sen. Valistunut kuluttaja tiedostaa silti, että luomutuotannon edut eivät liity niinkään tuotteen laatuun, vaan pääasiassa ympäristövaikutuksiin. Tässäkin tietysti näkykulma vaikuttaa lopputulokseen, koska peltopinta-alan laajentuminen tuskin on eduksi ympäristöasioiden suhteen.
Rane esitti hyviä pointteja, joita en maanviljelyksen puutteellisella tuntemisella osaa kommentoida. Metsätaloudessa ei mielestäni ole kyse lotraamisesta muualla kuin Jessen puheissa. Kokonaisuutta tarkasteltaessa ongelmakohteiden pari litraa per hehtaari kiertoajan kuluessa tuskin on sen suuruusluokan asia, että potentiaalia vähentämiseen on. Vaihtoehtona on Jessen ehdottama tapa, jossa glyfosaattilitrojen kulutus korvataan bensalla käyttäen kertoimena sataa.
Timppa: ”Jos siis siirryttäisiin Gla:n tarkoittamaan laajamittaiseen koivun viljelyyn, olettaen tietysti, ettei hirvistä olisi riesaa, niin mitähän siitä sitten seuraisi.”
Hyvä kysymys, johon on mahdotonta vastata. Kukaan meistä ei tiedä, millainen kysyntä eri puulajeilla on 40-60 vuoden kuluttua varsinkaan, kun näkyvissä ei ole merkittäviä muutoksia puulajisuhteissa joka osaltaan saattaisi vaikuttaa myös kysyntää. Jos kehitys jatkuu nykyisen kaltaisena, kuusen osuus saattaa jatkossa kasvaa, kun viime vuosina se on ollut kovin suosittu valinta uudistamisessa. Emme tiedä sitäkään, mihin muuhun se se johtaa kuin juurikäävän yleistymiseen. Huoli kuitenkin on turhaa, koska metsissä mikään iso muutos ei tapahdu hetkessä toisin kuin binäärimaailmassa nollan vaihtuessa ykköseksi.
Laajamittaisen koivun viljelyn vaihtoehtona on myös männyn käyttö ja sekametsät. Ilahduttavaa kuitenkin on huomata, että metsästäjä toteaa hirvistä olevan edelleen riesaa koivun kasvattajille eli se on jatkuvan kasvatuksen tavoin juurikäävälle altistava tekijä. Kuten edellä sanoin, nyt on tekojen aika.
Timppa, Riikilän mainitsemassa kohteessa selvitettiin ensiharvennusikäisen puustoan lahoa. Eipä ole ihme, ettei tilanne ollut yhtä surkea kuin Metsätieteen aikakauslehdessä olleessa artikkelissa mainituissa simulaatioissa, joissa kiinnostus kohdistui päätehakkuuikäiseen puustoon.
Varmasti lahon syiden tutkiminen voisi antaa käyttökelpoista tietoa metsätalouden käyttöön. Olen kuitenkin samaa mieltä pihkatapin kanssa siitä, että painopisteen tulisi olla toiminnassa selvitysten teon sijaan. Me kaikki tiedämme, miten lahoriskiä voidaan pienentää. Silti kuusta kuusen perään on edelleen varsin yleinen kasvatusketju, jonka riskejä jk-profeetat harhaanjohtavasti väheksyvät käyttäen keppihevosena jatksollisessa kasvatuksessa tehtäviä virheitä.
Timppa, linkit löytyvät täältä, tosin AJ:n ansiosta, eikä minun. Itse laitoin samat linkit johonkin toiseen keskusteluun.
Metsalehti/Keskustelut/
Aihe/Viestiketju/?topicId
=945Miksi vain osa puista saa tartunnan ja osa ei, siihen on mahdoton antaa tyhjentävää vastausta. Luonnossa mikään ei ole joko tai-tyyppistä. Artikkeleista saa silti hyvän käsityksen, mikä altistaa laholle ja miten lahon määrä sukupolven vaihtuessa kehittyy.
