Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Jos ollaan etelän moreenisella mt-kankaalla, jossa periaatteessa voi kasvattaa niin kuusta, mäntyä kuin rauduskoivuakin, luontaisesti pitäisi saada aikaan n. 1500 suunnilleen saman ikäistä runkoa tasaisesti jakautuneena koko alalle niin, että ensiharvennusvaiheessa niistä saisi poistumaltaan hakkuukelpoisen leimikon ja harvennuksen jälkeen saadaan laadultaan tyydyttävä puusto. Vaatimus ns. ilmaista luontaista uudistamista kohtaan on näinkin kova siksi, että kokemukseni mukaan taimikkovaiheessa tarvitaan istutukseen verrattuna huomattavasti enemmän taimikon hoitoa, joten kustannukset nousevat lähelle istutustaimikon kustannuksia. Näin siksi, että hitaan kasvun takia varhaisvaiheen hoidon määrä on suurempi ja homma työläämpää, kun taimia pelastetaan selkeästi erottuvien mättäiden sijaan sekalaisesta heinikosta. Jäljelle jää kuitenkin selkeä ero puuston kasvunopeudessa ja laadussa luontaisen menetelmän tappioksi.
Jos tuollaisen aukon ympärillä on varttunut metsä, joka toimii siemenpuustona, 5-10 m levyinen vyöhyke kasvaa todella heikosti. Tämän takia käytännössä nollakasvuisen reunametsän osuus on aukon alasta n. puolet. Kannattavuutta ei siis pelasta edes keskiosalle syntynyt mallikas taimikko. Toki jos jollain sivulla on aukko, taimikko, pelto, tie tms. vapaata tilaa, edellytykset hiukan paranevat, mutta siltikään en tällaista menetelmää näe onnistumisen todennäköisyydeltään riittävän suurena. Käytännössä luontainen taimikko on aukkoinen eli taimikonharvennuksen jälkeen runkoluku jää vaatimattomaksi ja aikanaan tukkiprosentti surkeaksi. Edes sen varaan en tuollaista laske, että päälle kasvaa ensiharvennusvaiheessa poistettava sekalainen lehtipuuvaltainen puusto ja sen poiston jälkeen alla on kuusitaimikko. Lähes joka viikko joku voittaa lotossa, mutta itse koitan toteuttaa hallitumpia ratkaisuja.
RR: ”Metsissä se tarkoittaa:
a) Kasvutekijöiden ymmärtämistä ja mittaamista.”
Tässäpä vaikeus piileekin. Menetelmien suhteen ei intohimoja tarvita, ymmärrys onnistumisen mahdollisuuksista ja menetelmällä saavutettavasta kasvusta tietyn hoitoketjun eli kustannusten seurauksena riittää. Ja siitähän tässä keskustelussa on kyse, ei talouden teoriasta. Pitääkö jk-menetelmää tukevassa kirjallisuudessa esitetyt arviot paikkaansa vai johtaako kasvatus taantuvaan puustoon ja heinittymiseen.
Harrastelijan viittaus kalastukseen on hyvä, vaikka meneekin otsikon aiheesta ohitse. Saaristomerellä on todettu kalastuksen seurauksena tapahtunut perimän muutos. Saaliiksi halutaan suuria kaloja ja niitä myös pyydystetään. Tämä on täysin päinvastainen ilmiö luontaisen ravintoverkon toimintaan verrattuna, jossa heikoimmat yksilöt joutuvat petojen suuhun.
”Voidaan sanoa, että metsän uudistuminen vanhemman metsän alle ja pienaukkoihin on enemmänkin hyvien sattumusten summa kuin automaattinen tapahtuma.”
Juuri näin! Joskus uudistuminen tapahtuu turhankin hyvin, joskus taas hyvin heikosti. Ensin mainittu on tietysti pienempi ongelma kuin jälkimmäinen, mutta mielestäni keskimäärin tuloksena ei ole sellainen taimikko, jota omassa metsässä haluan kasvattaa. Vaikka Reima Ranta usein onkin korostanut keinollisen uudistamisen kustannusten aiheuttavan suuren riskin metsätaloudelle, ääritapaukset poislukien jk:n uudistumisen onnistumisen todennäköisyys aiheuttaa mielestäni vielä suuremman riskin.
Kuten jokin aika sitten kirjoitin, heinittyneen kuvion luontaisten kuusien perkaaminen oli masentava kokemus ja antaa syytä epäillä, että jk-menetelmä tuottaisi laadultaan hyvää tukkia. Heinikossa kasvavista taimista tulee varsin usein lenkoja, mikä alentaa tukkiprosenttia nopeasti. Sekin lisää riskiä, vaikka puusto lukumäärän suhteen olisikin riittävä.
En tiedä, kenen kommenttiin kuusettumisesta Ammatti Raivooja viittaa, kun tässä keskustelussa vain Ammatti Raivooja on kuusettumisesta puhunut. Täten on vaikea myös ottaa kantaa siihen, onko väitteet kuusettumisongelmasta liioiteltuja.
Toisaalla Ammatti Raivooja sanoit arvostavasi käytännön ammattilaisten näkemyksiä enemmän kuin tutkijoiden. Nyt kuitenkin itse vedät johtopäätöksiä kuusettumisongelmasta sellaisten tilastojen perusteella, jotka eivät anna riittävästi lähtötietoja kuusettumisongelman arviointiin.
Tee tarkastelu uudestaan, kun otat huomioon mt- ja sitä rehevämpien maiden uudistamisen. Millainen tulee uudistamisen jakaumaksi? Laajenna myös tarkastelu kattamaan koko eteläistä Suomea yhden maakunnan sijaan. Tarkastele myös kuusta kuusen perään istuttamisen seurauksia.
Koivun ja muiden lehtipuiden määrä on kieltämättä kasvanut Suomessa viime vuosina ainakin suhteellisesti ja kenties myös absoluuttisesti nopeammin kuin kuusen määrä. Mutta koska tiedämme, että hoitorästit ovat merkittävässä roolissa Suomen puuston määrän kasvussa ja itsekin totesit koivun määrän selittyvän ainakin osittain hoitorästeillä, kannattaako tuohon olla tyytyväinen? Taloudellisesti tilanteesta aiheutuu vahinkoa, koska hoitorästit edustavat yleensä tappiollista metsätaloutta. Myöskään luonnon monimuotoisuus ei välttämättä parane kasvattamalla metsiä ylitiheinä, ellei puhuta huomattavan pitkistä aikajänteistä ja sellaisia tilastotietoja meillä ei ole käytössä. Toki perkaaminen puhtaaksi monokulttuuriksi on sekin huono juttu, mutta se ei ole ainoa vaihtoehto hoitamattomuudelle. Täytyy myös muistaa, että laho kuusikko ei tervehdy sekametsän kasvatuksen seurauksena. Se tervehtyy vain kasvattamalla jotain muuta puulajia kuin kuusta seuraavien vuosikymmenien ajan.
Listataan ensin vahingot karkealla tasolla:
– liikenneonnettomuuksien inhimilliset ja taloudelliset vahingot
– taimikkovahingot
– juurikäävän leviäminen
– päätehakkuun jälkeisen puulajivalinnan yksipuolistuminen rehevillä maillaNoista vain osa päätyy hirvivahinkotilastoihin. Koska todellinen vahinkojen määrä on sekä rahallisesti, että inhimillisesti ottaen laskettuna valtava (anna parempi määritelmä esim. liikenneonnettomuuden uhreista, jos tuo kuvaa sitä mielestäsi huonosti), mikä olisi sopiva määrä ns. ruikutukselle ? Sanoithan, että vahinkojen määrä on aika vähäinen ruikutuksen määrään verrattuna. Vaikka et haluakaan ottaa kantaa hirvien määrään, pyydän silti sinua ottamaan sihen kantaa, koska otit jo kantaa ruikutuksen määrään ja totesit, ettei toteutuneet vahingot ole hyvä asia.
Tietääkseni tällä palstalla keskustelee aktiivisesti kaksi Lounais-Suomen ja Satakunnan alueella metsää omistavaa henkilöä. Jos peilataan tietyn alueen vahinkoja, pitää huomioida vain samalta alueelta tulevat kommentit. Ovatko ne epäsuhteessa hirvistä aiheutuneisiin vahinkoihin?
Minun ei tarvitse jossitella vahinkojen hakemisella, koska tililleni maksettu korvaussumma sisältyy mainitsemiisi tilastoihin ja toisen palstapersoonan metsätaloudessa aitausten hoito on merkittävässä roolissa.
H-vallan kriitikko: ”Aika vähäistä se vahingon teko taloudellisesti näyttäisi olevan, ainakin siihen ”ruikutuksen” määrään verrattuna, mitä täällä palstoilla esiintyy.”
Koivun ja männyn kasvatuksen edellytyksistä, luonnon monimuotoisuuden sekä ylipäätään talousmetsien terveydestä huolta kantavien mielipiteiden nimeäminen ruikuttamiseksi ansaitsisi mielestäni tämän keskusteluketjun kuoliaaksi vaikenemisen. Laitan kuitenkin linkin parin kuukauden takaiseen uutiseen:
Hirvikolarit lisääntyneet rajusti – hirvien määrä kasvaa laihojen vuosien jälkeen
http://yle.fi/uutiset/hirvi
kolarit_lisaantyneet_rajusti
__hirvien_maara_kasvaa
_laihojen_vuosien_jalkeen
/7644320– Hirvien aiheuttamat liikennevahingot ovat selvä merkki hirvikantojen kasvusta, Lahden Seudun Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Mikko Simola toteaa.
Onko H-vallan kriitikko sitä mieltä, että kun vuosittain tapahtuu yli 1500 hirvikolaria ja määrä on ollut jo neljä vuotta kasvussa, tilanne on hyvä, eikä tarvetta suunnan muutokselle ole? Muista, että vastatessasi tähän kysymykseen otat kantaa myös niiden sadan onnettomuudessa vuosittain loukkaantuneen ja muutaman onnettomuudessa kuolleen (tuorein tapaus lienee 2-vuotias lapsi) kohtaloon.
