Käyttäjän Gla kirjoittamat vastaukset
-
Matti Kärkkäinen otti Metsieni kirjassa kantaa metsämiehen autoon. Näkemykset olivat linjassa kanssani, ajan kultaamat muistot Kuplan ja Saabin ominaisuuksista saivat kiitosta. Nykyautojen matalat muovihelmat moitteita. Osansa tuohon tekee myös nykyautojen pyörien sijainti, jossa etäisyydet toisiinsa ovat isompia kuin ennen. Maavarahan ei yksin määrittele käyttökelpoisuutta, akseli- ja raidevälikin vaikuttaa maastokelpoisuuteen. Mutta kun keskustelu kääntyi turvallisuuteen ja nyt hämmästellään kuskien asennetta, sen osalta voisi muutaman perusasian laittaa paikoilleen. Asenne ei koskaan tule olemaan täydellinen tai edes riittävän hyvä, joten kehityksen suunta on se, mikä kiinnostaa. Ollaanko täällä yleisesti sitä mieltä, että nykyautojen hienot ominaisuudet ovat heikentäneet asennetta ja siksi entistä huonommin otetaan olosuhteet ja tilanne huomioon? Onko esimerkiksi rekkamiehellä alan ammattilaisena perusteltua näkemystä aiheesta?
Suorittava porras: ”Valtakunnan tasolla metsävahingot ovat vähentyneet dramaattisesti vuoden aikana . Hirvikolareiden lievä lisääntyminen puolestaan saattaa kieliä vain siitä , että hirvi joutuu kaverin löytääkseen liikkumaan paljon enemmän ja on näin useammin alttiina kolareille.”
Metsävahinkojen tarkastelujakson pituus ei ole yksi vuosi toisin kuin hirvikolareiden kohdalla. Lisäksi metsävahinkojen tilastoinnin tarkkuus on ihan eri tasolla kuin hirvikolareiden.
2000-luvun alusta eli riistahallinnon munauksen konkretisoitumisen huipentumasta laskien vahinkojen määrä niin liikenteessä kuin metsissäkin on vähentynyt. Kysymys kuuluukin, onko tilanne nyt riittävän hyvä vai pitäisikö vahinkojen määrää saada edelleen alennettua.
Käsi pystyyn, kuka on tyytyväinen siihen, että vuosittain tapahtuu 1500 kolaria ja määrä on ollut kolmen vuoden ajan kasvussa. Jos syytä tyytyväisyyteen ei ole, mikä olisi ensisijainen toimenpide tilanteen korjaamiseen? Voisiko esim. suorittava porras vastata?
Ammatti Raivooja: ”Ensinnäkin, kuinka moni nukkuva sitten on käyttänyt ja kuullut metsään.fiistä voin vain arvailla. Se, että on tietoinen omista mahdollisuuksista oman talouden parantamiseen ja saa metsätaloudellista opastusta, että ylipäätään ymmärtää mitä siellä lukee, ei minusta ole niin negatiivinen asia.”
Yhden omistajan näkemys on tietysti kovin suppea, kun arvioidaan järjestelmää. Minun kohdallani kuitenkin suositukset ovat niin pahasti pielessä, että ilman omistajan selkeää näkemystä asioista suositusten noudattaminen todennäköisesti vähentäisi kiinnostusta puukauppaan kuin lisäisi sitä. Nuoret koivikot saisivat kasvaa rauhassa ylitiheiksi, varttuneet kuusikot lahota pystyyn, varhaisperkuut tulisi myöhässä jne. Tuolla tavoin jos mentäisiin vaikka 5-10 vuotta, käsissä olisikin todellinen suuri savotta ainakin, jos tavoitteena olisi talousmetsä.
Pitkässä juoksussa eli 50-luvulta tarkastelu aloitettuna ajonopeudet ovat nouseet. Jos kuitenkin aletaan tarkastella asiaa 70-luvun alusta, vapaiden nopeuksien viimeisinä aikoina pääteiden ajonopeudet olivat samaa suuruusluokkaa kuin tällä hetkellä. Rajoitusten käyttö pudotti nopeuksia, mutta siitä ne hiljalleen nousivat niin, että 90-luvun alussa oltiin samalla tasolla. Sen jälkeen ei nopeudet enää ole nousseet. Sen sijaan turvallisuudesta tuli noihin aikoihin merkittävä myyntivaltti kaikilla valmistajilla, jonka takia autojen yleinen turvallisuuskehitys nopeutui selvästi. Kesti kuitenkin aikansa, ennenkuin se alkoi näkyä liikenteessä. Jos keski-ikä on 10 vuotta, 90-luvun alussa keskimäärin ajettiin 80-luvun alun kalustolla. Jos siis autojen ominaisuuksien ulosmittausta tarkastellaan viimeisen neljännesvuosisadan ajalta, mielestäni ominaisuuksien paranemista ei ole ulosmitattu. Tällä hetkellä ainoa vuosittain merkittävästi positiiviseen suuntaan kehittyvä asia on autokanta kuolemien määrän lisäksi, joten itse en ainakaan osaa asiaa muulla tekijällä selittää. Ohittajia on aina tuolla ajanjaksolla ollut, eikä 25 vuotta sitten sen enempää matkaa kelin takia siirretty kuin tälläkään hetkellä. Ennen samat ajot hoidettiin samoilla ajonopeuksilla ilman ajonhallintajärjestelmiä ja neljän tähden kolariturvallisuuden omaavaa koria. Tai oikeastaan nykyään liikennesuorite on 25% isompi kuin 90-luvun alussa, mutta kuolleiden määrä alle puolet siitä.
Mikä tai mitkä Tanelin mielestä ovat merkittävimmät viime vuosien turvallisuuskehityksen selittävät tekijät, jos autojen ominaisuudet on ulosmitattu?
Sikäli olet oikeassa, että kuolemaan johtaneista kolareista merkittävän osan aiheuttaa ne, joilla ei ole kykyä kuljettaa autoa. Näitä ovat rattijuopot/huumekuskit tai yleensä iän puolesta muuten vain puutteellisen ajokyvyn omaavat. Oma lukunsa on itsemurhan tekijät. Jos nuo raakataan pois, jäljelle jää vajaa puolet nykyisestä määrästä moottoriajoneuvolla tilastoon päätyneistä.
Väsymys on tekijä, jonka arvellaan vaikuttaan noin kolmasosassa tapauksista, mutta sitähän on mahdotonta pitävästi osoittaa. Tämä muistutuksena. Kolariin ei tarvita nukahtamista, kuskin suorituskyvyn heikentyminen riittää.
Onnettomuuden syiden pohtimisessa täytyy muistaa, että yleensä kolari on pitkän tapahtumaketjun seurausta, jossa yhdenkin tekijän poistaminen saattaa estää kolarin.
Taneli: ”Valitettavasti vain tähän asti turvallisuuden lisääntyminen on yleensä ulosmitattu pois suuremmilla nopeuksilla ja olosuhteista piittaamattomuudella.”
Ajatko itse lujempaa, kun nykyään autossasi on ajonhallintajärjestelmä ja lukkiutumattomat jarrut? Jos et aja, mistä päättelet muiden ajavan?
Meillä on autolla ajetut kuoleman johtaneet kolarit vähentyneet jatkuvasti ja merkittävä osa tuossa on ollut autojen parantuneella turvallisuudella. Ajonopeudet ovat Tiehallinnon/Liikenneviraston mittausten mukaan pääteillä säilyneet ennallaan.
Oli melkein sula ajoura etelässä, mutta ei se keliä paljon parantanut. Märkä savensekainen maa tukkii renkaan kuviot. Ketjuilla tosiaan siitäkin selvisi ilman ongelmia ihan tavallisella kaksivetoisella henkilöautolla, kärry perässä. Pyhävaatteissa ei kuitenkaan kannata yrittää, kun hihansuut saattaa vähän kuraantua ahtaissa lokasuojissa. Sikäli katumaasturi olisi parempi, vaikka sitten etuvetoisena.
Reima Ranta: ”Tämä poukkoileva metsäpolitiikka on yksi merkittävimmistä uhkista, jonka vuoksi joudun suhtautumaan varauksella paljaaseen maahan tehtyihin investointeihin.”
Poukkoilevuus on tosiaan huono juttu, mutta se on osa metsätalouden toimintaympäristöä. Ne jotka sopeutuvat, pärjäävät ja niiden kohtalon, jotka eivät sopeudu, voi lukea luonnonhistoriasta. Kysymys kuuluukin, miten pitäisi toimia. Sinä painotat riskiä, joka syntyy kalliista tuotantomenetelmistä. Totesit kuitenkin, kuinka maailma on muuttunut 50-100 vuodessa. Muitakin vaihtoehtoja siis on. Oma kristallipalloni kertoo, että uusiutuvien raaka-aineiden merkitys tulee kasvamaan, samoin suojelun määrä. Johan wwf esitti, että Suomessa ei hakkuiden määrää pidä nykyisestä kasvattaa. Sinänsä hilpeä kommentti vihreältä porukalta, mutta minulle tuo viestii sitä, että pinta-alat jakautuu tulevaisuudessa selkeämmin. Missä tuotetaan puuta, pitää tuottaa tehokkaasti, muualla painotetaan enemmän muita arvoja. Lisäksi jos jonkinlainen puunpakkomyyntivero meille tulee, täytyy ostajia kiinnostavia leimikoita olla tarjolla. Kovin kevyillä uudistamismenetelmillä niitä ei välttämättä synny tai ainakin kiertoaika pitenee eli hakkuita tehdään harvemmin ja sen seurauksena iloisesti maksellaan verot omasta pussista.
Monta puolta on siis tässä asiassa. Vaan kukapa osaa oikein ennustaa.
Hyvä havainto mettämieheltä. Tapion suosituksissa 2006 ala-, ylä- ja laatuharvennus ovat kaikki vaihtoehtoina eli edustavat vallitsevaa menetelmää. Pihkatappi kuitenkin puhui harsinnasta tuottavimpana menetelmänä, mutta siinä ei ole tarkoitus poimia juuri tukin mitat täyttäviä runkoja. Mielikäinen on laskenut yläharvennuksen joissain tapauksissa kilpailukykyiseksi menetelmäksi, mutta ei harsintaa.
