Käyttäjän isaskar keturi kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 521 - 530 (kaikkiaan 1,068)
  • isaskar keturi

    Sitä en tiedä, kuinka paljon omaisuuden ylläpito vie rahaa ja poikkeaako se siitä, jos olisivat vuokralla. Taitavat kyllä myynti-ilmoitusten perusteella pyrkiä mahdollisuuksien mukaan eroon noiden omistuksesta. Silti omaisuuden vastikkeeton luovutus ei yleisen taloustiedon mukaan ole hyvä kauppa luovuttajalle, ellei ne sitten sattumalta ole iän, kunnon tai sijainnin vuoksi arvottomia.

    isaskar keturi

    ”Jos näin on, että Rane omistaa metsänsä itse eikä Metsähallitus, niin silloinhan olisi järkevää siirtää ne juuri Metsähallitukselle. Ranen on turha käyttää resurssejaan metsänhoitoon.” Jännää miten tällä palstalla yleensä kiihkoillaan metsänkasvun sosisalisoinnista, mutta taitaa olla ajattelu kuten sosialismissa yleensä: ”toisten omaisuus on yhteistä, mutta minun on minun”

    isaskar keturi

    Onhan Metsäkeskuksella kiinteistöjä ja muuta omaisuutta. AJ, sepä se – voiko lakkauttaa, jäisi nähtäväksi. Lainsäädäntöä muuttamalla voi varmasti ottaa julkiset hallintotehtävät pois ja lopettaa rahoituksen. Mitä jäisi Y-tunnuksen ja kiinteistöjen lisäksi jäljelle, onkin mielenkiintoista nähdä, jos tämä etenee.

    isaskar keturi

    Oheisesta VM:n ohjeesta voi aika selvästi lukea, että vaikka mmm käyttää ohjausvaltaa valtionavun käyttämisestä ja tehtävistä on säädetty lailla, juridisesti Metsäkeskus ei ole valtion omistama.

    Organisaatiomuodon valinta valtiolla – rahastot, julkisoikeudelliset laitokset ja säätiöt (vm.fi)

    isaskar keturi

    <p>Jos ministeriön suunnitelma Metsäkeskuksen omaisuuden siirtämisestä valtion virastoon toteutuisi, nähtäisiin itsenäisen Suomen mahdollisesti ensimmäinen sosialisointi. Nimittäin valtio ei omista Metsäkeskusta, vaan se on itsenäinen laitos ja omistaa itse itsensä. Olisihan se koomista, kun oikeistohallitus sosialisoisi yksityisomaisuutta. </p>

    isaskar keturi

    jees h-valta, mitähän tapahtuu vai tapahtuuko asiassa mitään, jos ministeriön ehdotus luonnonvaravirastosta toteutuu. Siinähän metsähallinto (metsäkeskus) ja riistahallinto laitetaan (riistakeskus) samaan virastoon. Voisikohan kokonaiskoordinaatio parantua? Tosin olisihan siihen mahdollisuus nytkin, kun molemmat on mmm:n ohjauksessa.

    isaskar keturi

    Ulkoilu- ja matkailureittien (kelkkareitit yms.) osaltahan tehdään aina se virhe, että ne tehdään vanhoihin metsiin. Sitten alkaa kauhea haloo, kun metsiä aletaan hoitaa. Pitäisi viedä ulkoilureitit taimikkoja pitkin, niin jo siinä 4 metrin pituudessa väki alkaisi vaatimaan niiden hoitoa, kun ei näe mihinkään. Näin mentäisiin mukavasti 50-80 vuotta harvennellen, kun kulkijat valittaa tukkoon kasvaneesta maisemasta. 80 vuoden päästä on sitten eri isännät ja murheet.

    isaskar keturi

    Katopa nyt Kalle, missä ja millä eväin ne vauraat ihmiset tässä maailmassa on? Kyllä se vauraus on tyhjän päälle rakennettu kaikilla maailman rikkaimmilla hölmöjen höynäytykseen perustuen, eli digitaaliseen mielikuvitusmaailmaan.

    isaskar keturi

    Millään tavoin Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, ja miten se on toteutettu, ei voi pitää rationaalisena muutoin kuin näin saadaan vankiloihin uutta tilaa, eikä tarvitse itse teloittaa vankeja.

    Kun Suomessa aikanaan muka vähän tosissaan jotkut pohtivat Karjalan saamista takaisin (ostamalla tms.), niin loppupäätelmä taisi olla, ettei kannata ottaa, vaikka ilmaiseksi saisi – jälleenrakentaminen ja haltuunotto veisi Suomen vararikkoon. Nyt Venäjä rusikoi Ukrainan maan tasalle. Mitä ihmettä ne tekevät tuhotulla maalla, jossa katkeroituneita ihmisiä??? Siis jo lopulta onnistuisivat. Ja kun eivät onnistu, niin mitä tällä harjoituksella saavutettiin?

    isaskar keturi

    Paksut kannot voi olla myös merkki oikein tehdystä harvennuksesta. Naapuri kävi haukkumassa minun mailla tehdyn harvennuksen ”Taas on parhaat puut viety, kun kannot on paksumpia kuin jääneiden tyvet.” Olisi kannattanut käydä paikalla ennen harvennusta. Harventaja oli ihan oikein poistanut kaikki 2-3 haaraiset kuuset, joissa luonnollisestikin paksu tyvi. Oli sellainen 70 luvun alussa niillä Etelä-Ruotsin kokeilutaimilla istutettu, joka kasvoi niin hyvin, että puolessa puista oli vähintään kaksi latvaan jo kolmen metrin pituudessa.

Esillä 10 vastausta, 521 - 530 (kaikkiaan 1,068)