Käyttäjän Jalmari Kolu kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 251 - 260 (kaikkiaan 442)
  • Jalmari Kolu

    Lainaus omasta kirjoituksestani :”
    Parasta olisi uusia koko palsta nykyaikaiseen muottiin.

    Voisin pari euroa vuodessa käyttöoikeudesta maksaakin.

    Tämän palstan suurin ongelma vanhanaikaisuuden lisäksi on muutaman nimimerkin keskinäinen väittely ja jopa trollaus. Keskustelut kestävät harvoin asiallisena.”

    Tätä palstaa lukee moninainen lukijakunta. On ammattilaisia, koulutettuja, aktiivisia metsänomistajia jne. Ja myös niitä joille koko metsäaihe on vieras.

    Jos tästä voisi saada nykyaikaisen foorumi-tyyppisen keskustelupalstan niin luettavuus paranisi paljon ja  myös foorumin ulkoasu voisi houkutella myös ns. uusia jäseniä mukaan. Pelkästään se että keskusteluiden aiheet rönsyilevät samassa ketjussa ensiharvennuksen laadusta ajokoneen ketjuvarustukseen ja Kemera-lainsäädäntöön ja siitä väitellään muutaman henkilön voimin parikymmentä viestiä ilman mitään moderointia.

    Hakutoimintoa ei ole. Tagien mukaan ei tahdo aina löytää hakemaansa. Tai jos löytää niin taas väitellään aiheesta josta ei ole mitään puhuttukaan.

    Nykyinen jatkuva viestiketjumalli on sekava. Jos aikoo pysyä keskustelussa ns. ajan tasalla on aina katsottava että vastaa viimeiseen viestiin. Muuten keskusteluketju sekoittuu entisestään lisää.

    </div>
    </div>

    Jalmari Kolu

    Tilanne alkaa muuttua. Energiaranka karsittuna ostajasta riippuen 30-44 euroa m3. Vastaava tarjous kuidusta 44 euroa m3. Ja siis energiarangan saanto 5% parempi mitä kuiduksi tehtynä. Ja tarjous siis 100m3 erästä, joka on varsin pieni.

    Uskallan veikata sen puolestä että nyt kannattaa odotella. Tämä markkina lähtee kiitoon.

    Jalmari Kolu

    Tai jos siirrytään kiloihin kaikessa puutavaran mittauksessa ?

    Olisi mukavaa kertoa Esson baarilla että ”minun metsästä hakkasivat 100 000 kiloa kuusta ja samaan kauppaan tien varresta 5000 kg energiapuuta.

    Ei tarvitsisi miettiä monimutkaisia asioita. Kiloja vaan paljon, niin hyvä tulis 🙂

    Jalmari Kolu

    No joissakin osissa maata voi olla haasteellista tuo 15cm tavoite. Mutta olemme 100% samaa mieltä siitä että enskat hakataan liian pieninä. Mutta uskon että teolliset puunostajat alkavat reagoida asiaan. Jos ei muuten niin runkohinnoittelulla, mikä on mielestäni hiukan väärä tie. Myyjän pitäisi tietää myydessä mitä saa, eikä vasta sitten kun pino on jo hakkurissa.

    Jalmari Kolu

    Jäin pohtimaan: Tuon ohjeen mukaan: https://metsateho.fi/wp-content/uploads/2015/03/Kasvatettavan_puuston_maaritys_Etela-Suomi.pdf

    Taulukko https://aijaa.com/yvqotE

    Eli jäävän puuston runkoluku läpimittaluokassa 13cm kuivahkon kankaan männikkö. Pitäisi jäädä 18-23 kpl puita 11m puoliympyrään. Kertoimella 52,6 sallittu vaihteluväli olisi 946-1209 runkoa/ha. Tilanteessa jossa todellinen jäävän puuston läpimitta onkin vaikka 11,5-12 cm, niin tuolla menetelmällä menee varmasti ppa alle lakirajan. Tai runkoja pitäisi jättää yli 1400 kpl/ha.

    Oma hento käsitykseni asiasta olisi että tuota ohjeistusta voisi hiukan kiristää. Eli alarajasuositus tuossa läpimittaluokassa esim. juuri tuolla kasvupaikalla nostettaisiin min 20 runkoa. Eli 1052 olisi suositus alarajatiheydeksi nykyisen 950 sijaan. Palattaisiin hiukan 70-luvulle mutta tulokset paranisivat. Ja alan maine samalla.

    En usko että olisi mahdoton asia koneiden kannattavuuden kannaltakaan ja tuskin valtakunnan puuhuoltokaan kovin vaarantuisi.

    Jalmari Kolu

    Jätkä: Miksi tuo pitäisi mitata 8m säteellä? Siis miksi  pyrit kertoimeen 50? Vai vaan tasaisempi otos? Tuon mukaan 11m puomilla mitattuna pitäisi olla todella luotettava ja mitä isompaa läpimittaluokkaa mitataan jäävän puuston  toleranssi pienenee.

     

    Jalmari Kolu

    ”Liian varovainen metsänkäsittely lisää merkittävästi korjuukustannuksia. Tästä olen saanut aikanaan hyvin perustellun oppitunnin. On väärin harventaa liikaa ,mutta sama pätee myös toiseen suuntaan.”

    Joskus nuorempana kohelona tein ensiharvennuksen itse hiukan yli-ikäiseen männikköön. Moottorisaha ja traktorissa sillipuntari ja reki. Ja tottakai jokainen puu haettiin ilman uria pois. Kertymä muistaakseni jotain 28m3/ha, eli liian vähän. Kakkosharvennuksen jälkeen tuttu motokuski ihmetteli kertymää, joka oli hiukan keskivertoa parempi. Ei ollut edes itse tajunnut että teki ajourat kuviolle ensimmäistä kertaa.

    Jalmari Kolu

    https://aijaa.com/PrhTZM

    Ja verrata voi mittaamalla 4m kepillä ympyrän ja laskea siinä olevat puut. Puiden lukumäärä kerrotaan luvulla 200.

    Jalmari Kolu

    Ammattitaitoinen hakkuukoneen kuljettaja teki minulle kuusikon Eh:n runkolukumenetelmään tukeutuen ja kävimme keskustelun asiasta. Olin tyhmä jääräpää ja pyysin että jättää runkoluvun taulukon ylärajalle, eli Omt kuusikko, Etelä-Suomi, jäävän puuston läpimitta 13cm. Taulukko antaa luvun 1400 enintään, vähintään 1100. No tuolla pyynnölläni seuraava harvennus aikaistui kolmella vuodella. Eli metsä jäi tiheäksi. Ei voi moittia. Mutta relaskoopilla mitaten saimme molemmat saman tuloksen, koska puusto oli jo tarpeeksi järeää. Ppa 19 harvennuksen jälkeen, eli liian varovainen harvennus.

    Jalmari Kolu

    ”Miten relaskoopilla lasketaan runkoluku, runkoja kpl /ha?”

    Muunnetaan taulukon avulla. Löytyy Hyvän metsänhoidon suositukset maastotaulukko-kirjasesta.

    Oma käsitykseni relaskoopista mittavälineenä: Toimii varsin luotettavasti yli 13cm rinnankorkeusläpimittaisilla puilla. Pienemmät pitäisi mitata runkolukuun tukeutuen.

    Perustelen asiaa mm. Laserkeilausdatalla. Ppa alle suositusten läpimitassa 11cm, mutta runkoluvun ja latvuksen tuoreen osan perusteella harvennustarve. Otetaan esimerkki em. mainitusta taulukosta :

    Ppa:la painotettu keskiläpimitta 12, jolloin aritmeettinen vaikka 10,5 cm. Tarkastellaan taulukon antamaan runkolukua, saadaan 1722 joka vastaa Ppa-lukemaa 16. Relaskooppi antaa 14. Toinen esimerkki Ppa:la painotettu keskiläpimitta 13 cm ja aritmeettinen silloin 11,5 cm. Runkoluvulla 1796 Ppa:n pitäisi olla 20. Relaskooppi antaa 18.

    Eli jos mitataan relaskoopilla pitäisi aina kalibroida rajapuu. Eli varmistaa että mittaajan silmä näkee tilanteen oikein. Mittausvirhe on aina käyttäjän luoma.

Esillä 10 vastausta, 251 - 260 (kaikkiaan 442)