Käyttäjän Jalmari Kolu kirjoittamat vastaukset
-
On varmaan aluekohtainen kysymys.Lähimmän jalostuslaitoksen sijainti ratkaisee.
Ja jos koivukuitua nyt sattuisi olemaan, niin aika hyvä noste. Toisin kuin männyn jatkuva ylitarjonta.
Jalmari Kolu 29.12.2022, 16:50Kemera näkyy olevan käytetty 2013. Tuskin tuo ostomiehen unelmakohde ensiharvennuksena on. Mutta tarjotaan parin vuoden päästä.
Jalmari Kolu 29.12.2022, 13:49No hyvä että porukka ottaa kantaa. Palataan kuviolle:
Metsävaratiedon mukaan:
-Kasvupaikka Ptkg. EI PIDÄ PAIKKAANSA. Kasvupaikka on Mt ja kivennäismaa. Tuosta kertoo myös kova vesonta. Kuvio on sahattu puhtaaksi raivurilla 2021 kesällä. Ja hieskoivun ja pihlajan vesa nyt metristä.
-ikä 23v, syntytapa luontainen. Pitää paikkansa. Unto-myrsky kaatoi suuren osan siemenpuista kesällä 2002. Viimeiseet pystyyn jääneet juonnettiin pois vasta talvella 2007.
-d1,3 11cm
-Valtapituus 9,5m. Keskipituus luokkaa 8m.
-Rl 1890 /ha ( Todellisuudessa 2000-2100)
-Ppa 12 ( Ei tarkistettu)
-Pinta-alaa 4ha
Se mikä oli itselläni ajatus että Eh kahden vuoden päästä. Latvusto alkaa olla 40 % rajoilla ja runkotilavuus on vielä säälittävän pieni, mutta kuvio kohtuullinen hakkuukoneelle ja kantava maasto. Kasvutappiota tulee, mutta parempi mielestäni harventaa hiukan ajoissaa kun viisi vuotta liian myöhään. Tosin taitaa vielä kerran tarvita Huskvarnaa jotta saa hyvän näkyvyyden. Vesominen on hurjaa.
Jos nuo hoitotoimet olisi tehty ajallaan ja riittävällä voimakkuudella niin tuossa olisi läpimittaa luokkaa 13cm ja ehkä keskipituuttakin metri, puolitoista enemmän.
En ole puunostaja. Mutta ajattelisin ehdottomasti että jos tuollaista tarjotaan niin läpileimikon kävely ja kesällä.
Jalmari Kolu 28.12.2022, 17:59”Tuolloin kävi kristallinkirkkaasti selväksi ,että ajourat on tehtävä alusta-alkaen riittävän leveiksi koko korjuukiertoa ajatellen . On myös huomioitava , että puusto kasvaa reilusti paksuutta enskan jälkeen ja puille on jätettävä myös riittävä kasvuvara. Juurenniskat ovat vaarassa jo seuraavalla kierroksella ,jos kasvuvara puuttuu.”
Noin se menee. Ja tätä on kerrottu kaikkialla, mutta aina löytyy niitä jotka eivät usko.
Jalmari Kolu 28.12.2022, 17:504% metsäpinta-alasta hakkuiden ulkopuolella. Merkitystä lähimaisemassa ja lähes luonnontilaisen kaltainen.
-Sekapuuston suosiminen, vaikeaa koska aiempi omistaja hoitanut kovalla 60-luvun otteella. Ottaa vielä muutaman vuoden ennenkuin saa yhden puun perimällä jalostetut kuusikot pois kierrosta. Samaten aiempi polvi hävittänyt kaiken ison haavan, raidan ja pihlajan. Samaten leppä on harvinaisuus,koska polttopuun tarve ollut kovaa.Mutta koitetaan lisätä jokaista.
-Riistatiheiköt. 0,5 ha kuvio yritetty uudistaa 20v sitten kuuselle. Kasvupaikkana pintakasvillisuuden mukaan Mt ja ilmeisesti kuntan alla peruskallio. Eli ei kunnon kasvua. Kuuset tällä hetkellä 1m-1,5m pitkiä ja olkoot käsittelemättä eli riistametsänä menee 4ha luontaisesti koivulle uudistetun Mt:n keskellä.
-Lahopuutaa koivusta ja haavasta pystyyn kaulaamalla.
Nyt otin pari tähtikirjaajan kuivattamaa kuusta polttopuuksi. Jos olisi tuuli ehtinyt kaataa niin saavat olla siellä.
Jalmari Kolu 28.12.2022, 17:05”Ei laskennallinen ajourien pinta-ala kerro totuutta menetetystä pinta-alasta puun tuotoksen osalta. Asia on juu noin, kuin sikari edellä kommentoi. Jos ensiharvennuksessa tehdään kapea ajoura, niin seuraavassa reunan isommat hyvin kasvavat joudutaan kaatamaan. Joskus ovat pahimmillaan juuristoltaan vaurioituneita, lahovikaisiakin etenkin kuuset. Sitten uralla onkin ylileveyttä helposti .”
Tuttava kokeili. Teki omassa metsässä kuusikon ensiharvennuksella omalla hakkuukoneella 2,5-3m urat joista juuri maataloustraktorilla sai pölkyt pois.
7 vuoden päästä toinen harvennus ja lahovikaista puuta uranvarret täynnä, lisäksi urat piti levittää 6m leveyteen että ajokone sopi tulemaan.
Jalmari Kolu 26.12.2022, 09:04Kiitos. Tämä oli hyvä korjaus.
Jalmari Kolu 25.12.2022, 23:53”Pienin kuitupuu minkä olen Seppäsen nähnyt tekevän videollaan oli 7,5 litraa. Alle 10 litraisia tulee melkein joka videolla.”
Männyn pikkutukillahan se menee niin että 9,5cm latvalla tilavuutta on n. 10 litraa metri.
Ja 13,5cm latvalla 19 litraa metri. Eli puolet tuosta on 6,25cm x 2,7metriä pitkänä olisi 25,65l.. Eli metrillä puuta 9,5l.
Eli ei ainakaan tehtaalle asti noita kärsi mennä. Jos tulee otanta niin laadutetaan alamittana. Mutta tietysti nostaa hiukan kertymää. Ja siis hiukan. Pitäisi Optin näyttää jo punaista jos oikein kalibroitu.
Jalmari Kolu 25.12.2022, 22:09Mietin että jos tuo on ostomiehen tutkima kuvio niin kokoa luulisi olevan aika paljon tai sitten muuta lajia samaan hakkuuseen reilusti. Kertymää tuossa ei liene yli 30 m3/ha.
Jalmari Kolu 25.12.2022, 21:58Samaa mieltä. Silloin kun joutuu harimaan runkoja joista ei tule tai tulee vain se 28 litran minimikuitu niin kone on väärällä leimikolla.