Käyttäjän Jalmari Kolu kirjoittamat vastaukset
-
Aivan. 6,3mm viila, tarvittaessa selän madallus lattaviilalla ja OIKEA haritusrauta.
Esim. noilla viilanohjainen haritusapulovilla saa hampaaseen rutun. Oikea haritusrauta tai pieni jakoavain toimii siten että hammas ei väänny rutulle.
Teroittaminen ei ole monimutkainen asia. Huomasin aikoinaan metsäkoulun oppilaista että niillä joiden perusluonne oli tarkka ja aktiivinen oppivat minkä vaan terän teroittamisen kolmannella kerralla ja samalla syntyi kokemus siitä että tekeminen on mukavaa, kun värkit on kunnolla teroitettu. Ja taas toisille riitti osallistuminen viilaukseen, vaikka terä ei parantunutkaan.
Seurasin taannoin kesäkuussa erään mo:n touhuja. Kehui isoon ääneen että nyt alkaa taimikonhoito ja tulee tehtyäkin. Jaksoi sahata puolisen tuntia halpisraivurilla, sitten totesi että on muuta työtä. Tylsän terän kuuli äänestä ja työstä näki että ei mitään tajua työtekniikasta. Ja saha halpa puutarhaversio, koska kuulemma on riittävän hyvä. Ei kukaan parempaa eikä kalliimpaa tarvitse
Palasi syyskuulla palstalle ja sahaili nyt pari tuntia, terä ei ainakaan ollut parantunut. Totesin että taitaa terä olla tylsä? Joo, pitää ostaa uusi. Saaneeko edes satasella?
Katsoin terää pikaisesti ja a) haritus kadonnut b) hampaiden leikkuusärmät tylsät ja viilattu liian pienellä viilalla ja taisi olla kulmakin mitä sattui..
On olemassa erityyppisiä ihmisiä. Joillekin kelpaa neuvot ja ne otetaan vastaan. Tämä laji on sitä että ei usko ketään ei opi virheistään. Ja tietää silti kaiken paremmin.
No nykyään kyseinen ostaa kaiken taimikonhoito ja ennakoraivaustyön Ensolta.. No tulee ainakin tehtyä, niin kauan kun kirstussa varat riittää.
Scarlett ja 6,3mm viila. Selän viilaus kerran päivässä, harituksen lisäys parin päivän jälkee, jos yleensä tarvetta. On kiihtyvyydeltään mukavampi mitä kovapalaterä, eli noin 100g kevyempi. Palstalla isoa pajua ja tuomea. Kovapalaterä kulkee nyt varalla repussa.
”Jos raivaussahan terä repii kantoa ja tekee repaleista jälkeä, terä on pilalla tai viilaaja ei osaa asiaansa.”
Ja juuri päin vastoin. Riittävä haritus, peltiterän teroitus 6,3mm viilalla ja riittävä kierrosluku tekee repalaisen jäljen, rikkoo kaarnan ja lisää kannon haihduttavaa pinta-alaa. Mitä enemmän kanto tärvääntyy, pienestikin vesonta hidastuu.
Harittamaton ja tylsä terä tekevät liian siistin leikkauksen ja sahaaminen on tuskaa.
<div class=”comment__content bbp-reply-content”>
<div class=”comment__text js-discussion-text”>Kirjoittelin tuollaista 27.12.24
Kotimaiselle terävalmistajalle antamani palaute kehittää 225mm Z24 terä ei ilmeisesti johtanut asian edistymiseen. Perustelin asiaa terän pienemmällä painolla ja tätä kautta sahan kiihtyvyyden paranemisella. Lisäksi eräs raivausahan terän tarkoitus on repiä kanto mahdollisiman huonoon kuntoon tehden repaleista jälkeä. Toisin kuten muut sirkkelin terät.
Sahaan nuo kaksi Kainuun terähuollon kiekkoa loppuun ja sitten jotain muuta tilalle.
No toinen kävi teroituksessa. Palvelu sen puolesta edullista ja nopeaa. Annoin saman palautteen uudestaan, samoin perustein. Jäin vastauksesta käsitykseen että ammattimainen näkökulma ei heitä 100% kiinnosta, koska käyttäjistä suurin osa on amatöörejä.. Ja Z24 kokeilu tuossa halkaisijassa tulisi liian kalliiksi…
Laitoin perinteisen peltiterän paikoilleen hiekkaisia tienvarsipuita varten ja oli aika mukavaa huomata leikkaustehon kasvu, koska peltiterä on huomattavasti kevyempi. Huskvarna 555 lauloi mukavasti 6,3mm viilalla teroitetulla eikä teroituksen taito ollut unohtunut pariin vuoteen.
Jossain tämän foorumin keskustelussa pohdin noiden terien painoerojen vaikutusta sahan kiihtyvyyteen, mutta en löydä tähän hätään kyseistä keskustelua. Molemmille terille on paikkansa. Riskipaikkoihin peltiterä, ei itketä jos menee piloille ja kivettömiin paikkoihin kovapala.
</div>
</div>Metsäala on siitä jännä että tietyllä syklillä toistetaaan tietyt virheet. Milloin väärien kohteiden ojituksia, vääriä puulajivalintoja, monokulttuuria jne.
Itselläni 60-vuotiaita kuusikoita. d 1,3 nyt 24-28 cm ja pituutta 22-24 m. Ppa 26-27. Harvennuksia takana kaksi kpl. Kasvupaika Omt, kivinen.
Neulaset tummia, kerkän vaalea osa enää sentin. Rungot harmaita. Kasvuprosentti siinä 3% kieppeillä laskennallisesti. 9m3/vuodessa pitäisi kasvaa lisää, jos paikkansa pitää.
Voisi ajatella että 10-vuotta vielä ja sitten nutulleen. Mutta itselläni päätös hakata aiemmin. Tuon aikainen taimiaines ei ole ollut laadultaan parasta ja sen aikainen istutustekniikka on voinut avojuurilla olla puutteellinen. Samaten kivinen maapohja vaikuttaa kasvua alentavasti.
No meillä on tarjota hyvä kiinteistö ja jonkunlainen mahdollisuus metsästykseen. Otetaan uusia jäseniä, ei vaatimuksia maanvuokrauksesta tai alueella asumisesta. Toki ne auttavat. Liittymismaksu vuoden päästä, eli jos homma vielä kiinnostaa niin sitten sitoutuu. Talkoovelvoitetta ei ole, mutta osallistumista suositellaan. Hirvenmetsästys päivät la ja su, sekä osallistuminen paloitteluun jne. Työeste sallitaan. Osa hirviosuuksista on jaettu kahtia, eli saanto ja velvoite puolittuu.
On mielenkiintoinen pohdittava. Kuten edellä todettiin niin petopaine lopettaa metsästyksen monilla alueilla, on itselläkin kokemusta.
Mutta tuo esimerkkini tilanne: Isompi seura ei halua yhdistyä, mutta selkeästi halutaan noilla toisen seuran sisältä vuokraamisilla että pienempi seura häviää kartalta.Ei kovin kaukokatseista touhua ja kertoo Suomalaisen kateudesta. No katsotaan tuon pienemmän seuran kortit, yhdistyykö toiseen rajanaapuriin. Hehtaarit kasvaisivat liki 2-kertaiseksi, mutta jäsenmäärä yhdistettynä vain parilla kymmenellä, joka taasen hirvenmetsästykseen painottuen ei kauaksi kanna. Lisäksi alue olisi yhtenäinen, mutta pituutta liki 10km. Leveyttä ei niinkään.
Todettua on: Hirviporukoihin riitti väkeä silloin kun lupia oli paljon ja ajoketjuilla ajettiin. Oli tilanteita ja lupia yli 20. Nyt voi olla kolmekin viikonloppua jolloin et näe passissa muuta kuin pari närheä ja teeriparven. Pelkästään metsien pirstoutuminen tieverkostolla, sähkölinjoilla ja rakentamisella on tehnyt osansa. Lisäksi on ikävää että joidenkin toimijoiden ansiosta hirviporukoiden maine on ehkä hiukan pohdinnan aiheena. Eli onko kuppikuntia, riitoja, jotain muuta jolloin uusien mukaan tuleminen on hidasta, vaikka ovet olisivat avoinna.
Palataas aiheeseen: otan esimerkin kahdesta seurasta, jotka rajanaapureita.
Seura a) 4000ha hirvelle, jäseniä hirviseurueessa n.15. Lupia n. 12. Alle 50 vuotiaita mukana noin viisi. Ottaa mukaan nuoria ja toivoo erityisesti hirviseurueeseen liittyjiä, mutta kun se pienriista on se mukavampi..
Seura b) 6200ha hirvelle, jäseniä hirviseurueessa n. 15. Lupia n.20. Ei ota mukaan ketään ja väki vanhaa. Alle 50 vuotiaita tällä hetkellä mukana 5 kpl.
Seura a esitti fuusiota jolloin metsästys tehokasta ja laaja yhtenäinen alue mahdollistaisi monenlaisen yhteistyön. Mutta seura b ei tätä halua, vaan tekee ennemminkin kiusaa vuokraamalla pieniä, jopa muutaman hehtaarin alueita maanomistajan vaihduttua seuran a sisällä. Noita sirpalealueita on useita, suurin n. 70ha usean kilometrin päässä seuran b:n yhteinäisestä alueesta. Eivät edes metsästä noilla, mutta kiusa se on pienempikin kiusa.
Homma perustuu vanhojen maanomistajien ja heidän perikuntansa ajatusmalliin, jossa pitää olla kylän suurin ja kaunein. Yhteistyökykyä ei ole ja tämä on nähty monessakin yhteydessä.
Se mitä mielenkiinnolla tulevaisuudessa seuraan on seuran b jatkuvuus ja seuran a:n fuusiohalukkuus erään toisen yhtä pienen naapuriseuran kanssa. Seura a:n avoin jäsenpolitiikka ja halu toimia yhteistyössä on mielestäni varsin esimerkillistä ja metsästyksen tulevaisuutta ja hyväksyttävyyttä lisäävää.
Jos hirvikannat palaavat joskus jostain syystä 80-luvun huippuvuosien tasolle, niin on vaikea kuvitella että kumpikaan seura pystyy kantaa hoitamaan, koska jo nytkin se tuottaa vaikeuksia.
Metsästys noinkin pienillä lupamäärillä kestää parisen kuukautta ja aktiivisimmat eläkeläiset osallistuvat lähemmäs 30 päivää syksyn aikana kaikkeen toimintaan.
Jokainen tietysti tyylillään, mutta jos mo.lla ei ole mitään tietämystä metsästä ja on sokea kuuntelemaan useampaa vaihtoehtoa syystä tai toisesta, tai ei osaa ajatella kilpailutusta edes siinä tilanteessa että kun se ehdottomasti pitäisi tehdä, niin eihän sille mitään voi. Oikeustoimikelpoinen ihminen voi vaikka lahjoittaa puunsa ilmaiseksi.