Käyttäjän jees h-valta kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 16,111 - 16,120 (kaikkiaan 21,036)
  • jees h-valta

    Ammatti Raivooja oikeassa ja jopa Obaman maailmalle antama kuva venäläisistä lähinnä huvittava klise. Venäjällä osataan ja tehdään vaikkeivat he ehkä kaikkea Obamalle raportoi. Ja se mikä on paljon enemmän on juuri tuo luonnonvarojen antama vauraus. Siinä ei pienet Eu-tuuloset paljon heilauta. Talous saadaan oikaistua aivan kotikutoisesti heillä. Me EU-orjat emme. Tulemme vielä syömään Putinin kädestä.

    jees h-valta

    Niinpä, siinä nälkään alkaisi kuusenkin latvat mennä hirven suihin.
    Juuri muutahan niissäkään ei nykyisin tarjoilla.

    jees h-valta

    Eiköhän ne mallit kerro keskiarvoista ja kuten olen maininnut on hyvä tulos kun ensimmäisen kymmenen vuoden jälkeen näkyy muutakin kuin horsmaa.

    jees h-valta

    Suorittava voi sen parin seuraavan vuoden aikana ETEENPÄIN nähdä kummia miten metsämaailma elää. Joskus hiukan tietty turhankin ailahtelevasti mutta uskon että suunta alkaa löytyä. Ei se yhteen kemeran tökkimiseen enää kaadu. Ja kun noille viherpipertäjillekkin pitää jatkossa jotain poliittista mandaattia löytyä että uskon että he tarraavat halulla tähän viimeiseen oljenkorteen tai männynnäreeseen, kunka vaan. Turpeessa he iskivät päänsä juuri siihen mutta turvat pitää jollain pelastaa.

    jees h-valta

    Muistetaan Pete tässä aina silloin tällöin ”tsekata” tätä metsätalousmaailmaa mihin mennään. Katsotaan ”päivitys” kumpi on paremmin ollut ajan hermolla visioinnissa tulevan suhteen. Mitään varsinaisia aikatauluja laatimatta mutta huomautetaan aina kun jotain ”mullistavampaa” suuntaan tai toiseen ilmenee. Mielestäni kumpikin on kuitenkin ollut selkeän johdonmukainen että molempien mielipiteet ovat palstoilla tiedossa. Se kolmas vaihtoehto tietysti voi olla ettei kummankaan tarvitse miettiä kun ei ole mitään suomalaista metsätaloutta.

    jees h-valta

    Edelleen ei ristiriitaa. Peten ärsytyskynnyssyyt minun suhteeni ovat juuri toimintatavoissani, mielipiteissäni, mantrojen ja kuvitelmien kyseenalaistamisessa ja niiden avoimessa ”markkinoinnissa”.

    jees h-valta

    Ainahan on poikkeamia. Voi se mäntykin suolla saada kasvaa parisataakin vuotta ennen ensimmäistäkään tukkia.

    jees h-valta

    Aivan yleisellä tasolla tilanne aivan edelleen se että jos kaupat tehdään ja nimet alla kaikki pätee. Tulevasta voi visioida mutta nyt on nyt ja sillä siisti. Oikeudenmukaista lienee ettei hyviä ja sitovia kauppatapoja aleta sekoittaa. Nämä ”yleismantran” ihannoijat ja konejullien pokkaajat eivät edusta kuin itseään ja suuri metsänomistajamassa on aivan tyytyväinen kaupan teon ja toteutuksen tilaan juuri nyt ja tällaisenaan. Joustoa molemmin puolin mutta kauppaehtojen henkeä kunnioittaen. Minun kauppojen yhden tai kahden lievä epäonnistuminen ei poista useiden kymmenien toteutuneiden tyytyväisyyttä mihinkään. Joten niihin on turha aina yrittää vedota.

    jees h-valta

    Tervaroso on sitten kyllä tehnyt aivan väärien yhtiöiden kaas kauppaa.
    Kyllä lounaasta löytyy ja ostaa kaikkia puutavaralajeja (yleisiä kauppalajeja) ja mielestäni maksaa jopa parhaiten. Juuri kuitupuolella varsinkin.

    jees h-valta

    Markkinat hinnoittelevat aika tarkkaan juuri kasvatusiän ja toiseksi tietysti myös tarpeen mukaan. Euron/kiintomottihan siitä saadaan joka vuodesta noin kasvatuspalkkiota.

Esillä 10 vastausta, 16,111 - 16,120 (kaikkiaan 21,036)