Käyttäjän Jovain kirjoittamat vastaukset
-
Mikä omatoiminen hankintahakkaaja se metsänomistaja on, jos toimittaa puuta samalla sopimuksella teollisuuden puuntoimittajien kanssa. Järjestelmä sen sallii, klusteri luottaa ja tarjoaa metsänomistajan niin halutessaan.
Se on mehtäukon aivan turha asetella kapuloita rattaisiin, kun on omissa kannanotoissaan ilmoittautunut Mhy vastaiseksi ja rajoittaa metsänomistajien toimintaa.
Julkilausuman jälkeen toteutettiin luonnonläheistä metsänhoitoa vielä 60-70 luvulla, kunnes siirryttiin kokonaan jaksottaiseen metsänhoitoon. Täällä siirtymää on perusteltu harsinnan jälkien korjaamisella. On sitäkin, mutta vaihtoehto olisi ollut myös luontainen metsänhoito osana metsänhoitoa. Joka sivuutettiin ja ohjattiin teollisuuden logistiselle uralle ja elinkeinorakenteena klusterin haltuun.
Puuntuottajan eli metsänomistajan kannalta tämä on huono asia. Suomessa, jossa ei juuri muuta ole kuin metsää, puuntuottamisesta ei ole pääelinkeinoksi. On luettava sivuelinkeinoksi ja sitä vastoin toimet, oikeastaan jo puunkasvattamisesta eteen päin ovat pääelinkeinoja.
Kansallistamisesta se on ja puheet metsänomistajien vaikuttamismahdollisuuksista ovat keinotekoisia. Toinen asia on poliittinen vaikuttaminen. Jos on annettu liian paljon tilaa kansalaishteiskunnalle (myös EU-integraatio), onhan siellä ne sosiaaliset, elinkeinorakenteelliset ja jopa metsänhoidolliset puutteet. Eli kysymys on kokonaispaketista ja sen päivittämistarpeista.
AJ: ”Onko siis niin että jatkuva malli on hyvin kannattava optimitilanteessa ja heikosti kannattava jos taimia ei synny, jolloin keskimääräinen kannattavuus jää samoihin lukemiin kuin jaksollisessa mallissa”.
Puuki: ”Jk on useimmissa tapauksissa keinotekoinen metsänhoidon menetelmä koska siitä puuttuu norm. kiertoon kuuluva lehtipuuvaihe”.
Voisi ajatella niinkin, että vähällä jk päästäisi, jos tulisi 50 vuoden sulkuajan jälkeen valmiiksi muutamassa vuodessa?
Periaate on sama, jos verrataan avohakkuuta luonnon avohakkuuseen. Avo vaihe auttaa metsiä uudistumaan ja auttaa monimuotoisuuden ja uuden puulajikierron aloittamisessa. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä, minkälaisen jäljen luonto jättää tai ihminen jättää, periaate on sama. Mutta sillä on merkitystä, jos lähdetään kilpailemaan luonnon kanssa (esim. lakirajat), siinä yleensä ihminen häviää. Luonto korjaa tilanteen tavalla tai toisella ja virhettä voidaan yrittää korjata, mutta eihän se lopputulos ole toivotun mukainen. (korj. klo 18:38)
Ei vihreätkään niin hölmöjä ole, että vastustaisivat metsien uudistumista luonnon avovaiheen kautta. Eivät vastusta luonnon tekemiä avohakkuita, jotka luonnonkierrossa ovat yleisiä.
Luonto voi uudistua jopa ahneuksissaan. Tällä hetkellä kuusissa on niin paljon käpyjä, että kuusen latvoja on tippunut jo käpyjen painosta. Ei tarvita kuin kunnon tykky syksyllä tai alkutalvesta ja luonto uudistaa kuusimetsiä ahneuksissaan.
Hyvin osuu tuo AJ:n linkki Kuuluvaisen ja Pukkalan luonnonmukaisesta metsänhoidosta, jota Erkki K. Kalela on sotien jälkeen kehittänyt.
”Luonnonläheisellä metsänhoidolla ei ole tiukkaa säännöstöä, vaan sitä ohjaa joukko yleisempiä periaatteita, joiden soveltaminen kussakin tilanteessa joudutaan määrittelemään”.
(Edelleen, johon myös GLA on viitannut)
”Ajatuksena kuitenkin on, ettei metsänhoitoa pidä pakottaa tiettyihin kaavoihin, vaan sen tulisi perustua metsän luontaisiin vaihteleviin rakenteisiin ja kehityskulkuihin”.
”Ei tehdä jyrkkää jakoa tasaikäisen metsänhoidon ja jatkuvan kasvatuksen välillä”. Jne.
Osuu hyvin tapaan, jolla vielä 60-70 luvulla käsiteltiin metsiä. Kysymys oli lähinnä metsänhoidon yhteensovittamisesta samassa metsässä, ei eriyttämisestä. Jo siihen aikaan käytössä oli kaikki metsänhoidon vaihtoehdot (Mera) ja metsiä hoidettiin lähinnä vastaan tulevien tilanteiden mukaisesti. On kuitenkin vierasta tämän hetken metsänhoidossa ja markkinarakenteet ovat vieneet toiseen suuntaan. Metsälaki on kuitenkin salliva ja joustava ja ei estä vaihtoehtoisia metsän käsittelytapoja.
Mistä niitä puita pitää keräillä, hoidettuja ne on jatkuvan kasvatuksen metsätkin ja metsälaissa määriteltyjä.
Paljon väännetään puumääristä ja pinta-aloista eri kasvatustapojen välillä. On kerrottu myös jatkuvassa kasvatuksessa päästävän samoihin puumääriin ja samoihin pinta-aloihin puumäärissä. Mistä se ero lopulta tulee, jos metsät ovat tasarakenteisia tai ovat erirakenteisia. Välillä hakataan ja määrän päästä uudistetaan. Ja metsät ovat optimihoidossa.
Jaksottainen metsä ei aina ole hyvä sekään. Aivan hyvin voisi verrata myös siihen ja määritellä ”etuutta” jollain perusteella.
Mikä estää metsänomistajaa käyttämästä puuhuollon rahoja, eli käyttämästä omia rahojaan. On ymmärrettävä kaupunkilaismetsänomistajien mahdollisuuksia tai muuten palvelujen varassa olevaa metsänomistajaa, mutta ei varsinaisesti metsiä elinkeinonaan käyttävää tai metsistä toimeentuloa hakevaa metsänomistajaa.
Tällä hetkellä kuluttajavirasto pitää hyväksyttävänä puuhuollon kustannusten maksattamisen ja perustelee sitä hankintakauppojen osuudella, joka kuluttajaviraston mukaan on 46-56 %, jota myös pidetään perusteena, ettei metsänomistajiin kohdistuvaa kilpailun rajoittamista ole tapahtunut.
Sittemmin Luken selvityksen mukaan hankintakauppojen osuus on alle 20 %, joten tilanne on olennaisesti muuttunut huonompaan suuntaan.
