Käyttäjän juha.m.leppanen kirjoittamat vastaukset
-
Keskustelu alkaa hieman liukumaan pois otsikon aiheesta, mutta kommentoin esiin nousseita asioita.
Mikäli luovutettavan tilan pinta-ala on riittävän suuri (riippuu sijainnista Suomessa), on luovutuksessa mahdollista syntyä sekä metsävähennyspohjaa (syntyy vastikkeellisessa luovutuksessa), että metsälahjavähennyspohjaa (syntyy vastikkeettomassa luovutuksessa). Pienikin maksettu vastike tuo hankitun tilan metsävähennykseen oikeuttavaksi tilaksi, jolloin kyseiseltä tilalta tehtyjen hakkuiden verotuksessa voidaan hyödyntää mahdollisesti muilta tiloilta syntynyttä metsävähennystä.
Metsälahjavähennyksen huono puoli on, että vähennys lasketaan nettotulosta, eikä bruttotulosta, kuten metsävähennys. Tällöin kaikki normaalit metsätalouden menot vähentävät mahdollisuuksia metsälahjavähennyksen tekemiseen. Jotta metsälahjavähennystä voisi hyödyntää tehokkaasti pitäisi pyrkiä sellaisiin metsätalouden vuosiin, jolloin on vain pelkkiä tuloja. Tällöinkin vähennystä voi saada maksimissaan 50 % nettotulosta.
Muutamia asioita yleisesti metsätilojenkin sukupolvenvaihdokseen liittyen, näissä asioissa kun on usein vääriä olettamuksia. Varsinaiseen keskustelunaiheeseen voi yksiselitteisesti todeta, että olipa metsänomistajan metsänkasvatusfilosofia ihan millainen hyvänsä, pätevät sukupolvenvaihdokseen aina ihan samat lainalaisuudet. Tämän lisäksi jatkajahan päättää sitten kasvatustavan ihan itse sukupolvenvaihdoksen jälkeen. Jaksollisen kasvattajan jälkipolvi voikin päättää alkaa toteuttamaan jatkuvan kasvatuksen keinoja ja päinvastoin. Mutta niitä yleisiä asioita:
– Ei ole olemassa sisarosuuksia. Termi pyörii ihmisillä käytössä, mutta mitään virallista asemaa sisarosuuksilla ei ole. Kuitenkin on järkevää sukupolvenvaihdostilanteessa huomioida kaikki omat perilliset vähintäänkin suurin piirtein tasapuolisesti, joten jos jollekin annetaan lahjaa, kannattaa toisillekin antaa lahjaa ainakin jonkin verran, jotta ei anneta sisaruksille riidan avaimia käteen aivan tarpeetta.
– Mikäli sovitaan, että kaupassa ostaja maksaa osan kauppasummasta suoraan omille sisaruksilleen, tulkitaan tämä kauppasumma myyjän antamaksi lahjaksi ostajan sisaruksille. Mikäli siis myyjä haluaa huomioida ostajan sisaruksia rahalahjalla, jos kauppasummaa on esimerkiksi alennettu, ei rahaa tarvitse kierrättää myyjän kautta, vaan se voidaan maksaa suoraan ostajan sisaruksille ja se tulkitaan heille lahjaksi myyjältä.
– Kun kauppa tehdään 3/4 ylittävällä arvolla käyvästä arvosta (yli 75 %) on kyseessä verohallinnon tulkinnan mukaan täysiarvoinen kauppa, eikä alennuksesta peritä lahjaveroa. Kyseessä ei ole siis mikään erityinen SPV kauppa, vaan tämä sama periaate koskee kaikkia tilanteita, tehtii kauppaa sitten sukulaisten, tai vaikka naapureiden kesken.
– Lähisukulaiselle (omat lapset, lapsenlapset, sisarukset) metsää myytäessä, on kauppa luopujalle luovutusvoittoverosta vapaa, kun tuloverolain kohdan (TVL 48 §:n 1 momentin 3 kohta) kaikki ehdot täyttyvät.
Haluan korostaa, että siinä vaiheessa, kun alkaa harkitsemaan sukupolvenvaihdosta, kannattaa heti ensimmäiseksi ottaa yhteyttä asiantuntijaan, joka tuntee sukupolvenvaihdoksiin liittyvät asiat läpikotaisin. Tällä tavoin harkitsija ei harhaudu heti alkuvaiheessa väärille urille ja pahimmassa tapauksessa koko sukupolvenvaihdos vesity. Apua ja neuvoja tarjoavat useat metsäalan toimijat. Hyvästä metsällisestä osaamisesta ei SPV ammattilaisella ole ainakaan haittaa.
En lakkaa ihmettelemästä, että miten voi olla mahdollista päätyä aina jankkaamaan jonkin tietyn metsänkasvatustavan erinomaisuudesta verrattuna toiseen metsänkasvatustapaan… käytännössä aiheesta riippumatta. Tässäkin aloittajan aiheena oli pohtia kasvatustavan mahdollisia vaikutuksia sukupolvenvaihdostilanteissa, ei kasvatustapojen erinomaisuutta puoltensa valinneiden mielestä.
Sukupolvenvaihdoksen vaihtoehtoihin eniten vaikuttavat tekijät ovat luovututettavan omaisuuden arvo ja luopujan ikä. Kasvatustavalla ei ole mitään merkitystä. Mikäli luovutettavan omaisuuden arvo on suuri, ovat rahalliset vaikutukset jatkajalle suuret. Mikäli luopujan ikä on korkea, pitää jatkajan mahdollinen kauppasumma maksaa luopujalle nopeammin. Kaikissa tapauksissa kuitenkin ostotilanteessa tilan hankinta rahoitetaan joko olemassa olevilla rahavaroilla, tai lainatulla rahalla (joko pankista, tai maksuaikajärjestelyin esimerkiksi luopujalta). Mistä se raha sitten lainattuu rahaan otetaan on uuden metsänomistajan ratkottava asia. Rahaa voidaan hankkia töissä käymällä, pulloja keräämällä, arpajaisvoitoilla, tai metsästä tuloja irrottamalla. Harvemmin kuitenkaan on tarpeen pyyhkäistä koko tila aukeaksi, jotta sukupolvenvaihdoksen saa rahoitettua, tai jos pitää, niin silloin on mahtanut sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa mennä jotain pahasti pieleen. Niinpä sillä mikä on metsien pääasiallinen kasvatustapa ei ole juurikaan merkitystä metsästä otettavaan rahaan, mikäli rahaa on tarkoitus ottaa tasaisesti siinä määrin, että lainatun rahan saa maksettua suunnitelman mukaisesti takaisin.
Olipa kasvatustapa sitten mikä tahansa, niin jokaisen sukupolvenvaihdosta suunnittelevan kannattaa kääntyä heti suunnitteluvaiheen alussa asiansa osaavan asiantuntijan puoleen ja kysyä apua. Tällöin ei tarvitse itse miettiä alusta pitäen mitkä ovat minkäkin SPV keinon hyvät ja huonot puolet, vaan asiantuntija osaa kertoa sen luotettavasti.
Miten tilan metsien pääkasvatusmenetelmän pitäisi vaikuttaa SPV vaihtoehtoihin? Ihan samalla tavalla siirretään ihan samanlaista omaisuutta toisen omistuksesta toisen omistukseen. Luovutettavalla omaisuudella on jokin arvo, joka määrittää kauppasumman, tai jonka perusteella määrätään lahjaveroa jne.. Ei SPV riipu millään tavoin kasvatustavasta.
Tutkimusten ja kokemuksen valossa mäntytaimikoissa ei kannata haapaa kasvattaa männynversoruosteriskin vuoksi. Männynversoruostetta esiintyy kaikilla kasvupaikoilla. Tutkimukset osoittavat, että nimenomaan niissä männyntaimikoissa, joissa on runsaasti haapavesakkoa tautia esiintyy todennäköisimmin. Yksittäiset taimikkoa suuremmat haavat eivät ole niinkään riski männynversoruosteen kannalta. Eli männyn ja haavan yhdessä kasvattaminen ei ole viisasta, mikäli haluaa välttää männynversoruostetta.
Itse olen raivannut käytännössä kaikki haavat ja pihlajat pois männyntaimikoista ihan jo hirvituhoriskin vuoksi. Hirvet kyllä ruokailevat taimikossa joka tapauksessa, mutta mikäli taimikko on suht puhdas männikkö, niin syöntiä esiintyy todennäköisimmin vain talvella. Mikäli seassa on lehtipuuta (haapa, pihlaja, koivu), niin silloin hirvituhoja tulee väistämättä myös kesällä.
Lupiinista on hyötyä esimerkiksi Islannissa, jossa kasvustottomiksi ja puuttomiksi muuttuneita alueita aletaan palauttamaan sellaisiksi, että metsittäminen olisi mahdollista. Lupiini sitoo erinomaisesti maata ja ehkäisee eroosiota. Lisäksi lupiini runsaalla kasvustollaan tuottaa maaperään lisää biomassaa ja lannoitetta. Lupiinivaiheen jälkeen aletaan sitten siirtymään kohti metsitysvaihetta. Lupiini ei muodostu ongelmaksi, sillä laiduntavat lampaat syövät lupiinit pois siinä vaiheessa, kun lupiinin ”työ” on tehty.
Jos lupiinista olisi laajemmin uhkaa taimikoille metsissä, niin se uhka olisi jo kyllä realisoitunut todeksi tähän mennessä. Kuten Nostokoukunkin havainnot osoittavat, niin lupiini kyllä häviää puun taimille kilpailussa. Lupiini vaatii niin paljon valoa, että pienikin varjostus alkaa pitämään sitä kurissa. Itse tein taannoin havaintoja Konnevedellä, jossa 15 vuoden takaisen Asta-myrskyn johdosta syntyi suuria aukkoja kantatie 69 varrelle. Ensimmäisen hakkuun jälkeisen kasvukauden aikana lupiini kukki monin paikoin useamman sadan metrin päässä tien varresta aukoilla. Seuraavina vuosina kasvuun lähteneet istutustaimet ja luontaisesti syntynyt vesakko veivät voiton, vaikka taimikoissa ei lupiini torjumiseksi mitään tehty.
Tässä avaajan esimerkissä tulee mitä ikävimmällä tavalla esiin yhteisomistuksen huonot puolet. Oli sitten kyse kuolinpesästä, tai sitten metsäyhtymästä, niin toimenpiteiden, olivat ne mitä tahansa, pitää olla yksimieliseen päätökseen perustuvia.
Mikäli hakkuutähteiden korjuusta on tehty sopimus siinä vaiheessa, kun puukauppakin on tehty, niin tämä sopimus sitoo myös toisen myyjän sijaan tullutta kuolinpesää, eikä tätä sopimusta voi yksipuolisesti kukaan perua. Eli mikäli hakkuutähteistä on kauppa tehty, niin se kauppa pitää ja ostaja saa ne käydä pois keräämässä. Sama asia pätee myös esimerkiksi metsänuudistamistöihin, mikäli sellaisesta on jonkun tahon kanssa kirjallisesti sovittu. Suullinenkin sopimus on luonnollisesti pätevä, mutta sellaisen toteennäyttäminen on käytännössä mahdotonta.
Mistään uudesta ei voida sopia ilman, että kaikki metsäyhtymän osakkaat ovat asiasta yksimielisiä. Hakkuualuetta ei saa muokata, sinne ei saa istuttaa taimia, tai tehdä mitään muutakaan, mikäli yksikin asianosaisista sen kieltää. Eri asia on sitten uudistamisvelvoitteen toteutuminen. Mikäli viranomainen katsoo, että metsänomistaja ei ole noudattanut uudistamisvelvoitetta ja saattanut aikaan kasvatuskelpoista taimikkoa riittävässä ajassa, voi viranomainen asettaa uhkasakon kaltaisia keinoja metsänomistajalle, mikäli uudistamisvelvoitetta ei noudateta. Käytännössä tällaista ei tule eteen, sillä minne tahansa syntyy kyllä lakirajat täyttävä taimikko ihan luonnostaan, vaikka mitään uudistamistoimenpiteitä ei tehtäisi.
