Käyttäjän Kahlschlag kirjoittamat vastaukset
-
Minulle on tulossa vähän isompi aukko rämemännikköön (VT). Ajattelin, että kun alue on – valitettavasti – hirven talvilaidunnusseutua, teetän laikutuksen Bräckellä ja männynsiementen kylvön normaalia 300g/ha suuremmalla 400 g/ha määrällä, että jää hirvituhovaraa. Saa nähdä, miten käy taimille.😬
Siksi, että korealainen on riisikippo, Köyhien Ihmisten Auto.😁
”Väkivaltainen metsänhoito”, voi ristus.🤣
Niinpä, me tehokkaasti metsiämme hoitavat taidamme sitten olla vielä pahempia kriminaaleja kuin se kuuluisa USA:n Savon eli Teksasin moottorisahamurhaaja. ”Voe helevettiläänen”, sanoisi Martti Mielikäinen Kiviapajalta.
Lainaus: ”Kyllähän UPM on kirkkaasti pärjännyt paremmin, ja varsinkin nyt kun Osuuskunta tekee rajua tappiota.”
Myönnän, että tiesin vastauksen jo kysyessäni, mutta ajattelin vähän vitsailla.😁
Pitemmällä tähtäimellä MG oli vajaa 20 v. sitten mennä konkkaan niine Keski-Euroopasta kovaan hintaan ostokiimassa hankittuina tappiollisine paperitehtaineen, joista pääsi vihdoin eroon ja pelastui.
Minullakin oli jonkin verrakin fyrkkaa kiinni MG:ssä silloin ja myin heti, kun olin saanut omani pois ja sijoitin lainan kanssa metsäpalstaan, ja se vasta on hyvä ostos ollut.🤑
UPM on pärjännyt ja pärjännee jatkossakin Ensoa ja MG:tä paremmin, laajempi tuotevalikoima. Maksavat puustakin tällä hetkellä (kevään 2025 tilanne, jolloin myin viimeksi) paremmin
Lainaus: ”UPM:n pääjohtaja kuuluttaa yhteiskunnan vastuuta huolehtimaan metsienkäsittelyssä ja metsäteollisuuden kohdalla myös taloudellisesta ja sosiaalisesta vastuusta.”
Nostokoukku, kumpi – Hämälän MG vai Reynardon UPM – on numeroiden valossa tuloksenteossa pärjännyt paremmin pitemmälläkin tähtäimellä?🤣
Lainaus: ”Sakemannille välttää jokin hitlerin kosto volkkari kupla.”
Minä en viitsi sellaisilla ja kinuski-Geely-Volvoilla ajella, vöyräässä Baijerissa oikeat autot tehdään.😎
Itse pyrin hakkaamaan alle vuotuisen kasvun, että aina on tuotantoputkessa hakkuureserviä.
Tänä vuonna menee melkein koko vuoden kasvu, kun on isompi talvikorjuuta edellyttävä hakkuu tulossa. Sain juuri ostajalta tiedon, että kuun vaihteessa alkavat tehdä aukkoa, massia siis tiedossa.🤑 Onneksi tein kaupat 4-2025, havukuidustakin tulee 32 e/m3.
Nyt ei vähään aikaan kannata myydä kuin tukkivaltaisia leimikoita, kun kuidun hinta romahti.
Toisaalta sahamies Pekka Kopra juuri kehui tehneensä 7,2 milj euron tilin myymällä Koskisen Oy:n osakkeita, joten nyt kannattaa myydä hänen sahalleen tukkileimikoita kovaan hintaan, kun hänellä vielä on tuollainen kasa fyrkkaa. Jos siis metsät sijaitsevat hänen sahansa hankinta-alueella.
Lainaus: ”Vuonna 1969 syntynyt vantaalainen”
En tiennytkään, että Kotivalo on kotoisin Mogadishusta. No se cityvihervassariturakaistausta selittääkin hänen levottomat juttunsa.🤮
Lainaus: ”Volvo ex60:ssä on 800V järjestelmä. Lataa 10 min. Yli 300 km lisää toimintamatkaa. Monessako aasialaisessa on 810 km range ?”
Volvo on jo pitkään ollut Geelyn kinuskikinneri. Ja 810 km toimintasäde silitysraudoissa (=täyssähköautot) on vihervassariuskovaisturakaisten märkä päiväuni, sillä käytännön testeissä se putoaa puoleen.🤣
Lainaus: ”Mitä jos joku nimittelisi vaimoasi ompelukoneeksi?”
Meillä ostetaan ompelupalvelut elinkeinonharjoittajilta, jos tarvitaan.
Jos joku naapurini ihan ääneen alkaisi nimittelemään hallituksen puheenjohtajaani (mitä ei ole tähän mennessä tapahtunut, välit naapureihin ovat hyvät), toteaisin hänelle vaikka, että ”heitä homo voltti”.