Käyttäjän käpysonni kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 911 - 920 (kaikkiaan 1,065)
  • käpysonni käpysonni

    Kalle ”kommunisti” Kehvelihän repäisi. Kalle haluaa että me kaikki ollaan köyhiä. Nythän ne rikkaimmat korkeilla veroillaan elättää köyhimmät, mutta kuka ne köyhät sen jälkeen elättää, kun Kalle on ne  rikkaat tappanut?

    Kalle selvästikin on talousoppinsa  saanut Li Anderssonilta, Anna Kontulalta ja itseltään Karl Marxilta.

    käpysonni käpysonni

    Jos me metsäkapitalistit eli metsää omistavat ihmiset päätettäisiin yksituumaisesti  pitää parin vuoden tauko metsien hakkuissa ja hoitotöiden teettämisissä,  kyllä nousisi valtava itku ja parku metsäteollisuudessa, niin työnantajien kuin työntekijöiden keskuudessa. Niin iso valta meillä on.

    käpysonni käpysonni

    Voi Reima Reima, et pystynyt vastaamaan kysymykseeni, joten parempi ettet enempää osallistu tähän keskusteluun.

    käpysonni käpysonni

    Eihän sellaisella teollisuudella ole mitään virkaa, joka ei pysty maksamaan käypää palkkaa työstä. Joutaa hitsata ovet kiinni ja muuttaa maihin, jossa työvoima ei maksa kuin 20 € / kk.

     

    Saksassa paperimiesten palkkataso on selvästi pienempi kuin vastaavien Suomessa, silti tulevat hyvin toimeen, sinne vaan Saksaan muuttakoon loppukin Suomen paperi- ja selluteollisuus.

    käpysonni käpysonni

    Reima, kerro meille miksi oikeistohallitus ei saisi ajaa työnantajia suosivaa  politiikkaa, kun kerran Sdp+vas  saa ajaa työntekijöitä suosivaa politiikkaa?

     

    Kerro.

     

     

    käpysonni käpysonni

    SAK = SDP     SDP  =  SAK

     

    Kun on vasemmistohallitus, tekee se tietenkin SAK:n mieleistä politiikkaa, eikä siitä itke edes oikeisto eikä EK, joten on oikeus ja kohtuus että tasapuolisuuden nimissä oikeistohallitus tekee  nyt vuorostaan  työnantajien mieleistä politiikkaa, joten turha on nyt duunareiden ja demareiden itkupotkuraivota vai mitä häh?

     

    Muuten, menkää duunarit vittu töihin, ihan mitättömien juttujen vuoksi lakkoilette.

     

     

     

    käpysonni käpysonni

    Kuten huomaamme, niin kun yritetään säästää euroa, saadaankin  kahden euron kustannus eli tähän  monimutkaiseen menetelmään  verrattuna tuo varhaisperkaus, jonka tarvetta yritetään poistaa, onkin varsin yksinkertainen ja halpa menetelmä taimen kasvun auttamisessa.

    käpysonni käpysonni

    Tai kompromissi, nykyisiä paljon isommat paakut, jotka istutettaisiin muokkaamattomaan maahan, mutta tässäkin olisi se ongelma, että pottiputki-istutus ei onnistuisi,  pitäisi lapiolla tehdä se istutuskuoppa, tosi hitaaksi tulisi käsipelillä istuttaminen.

    käpysonni käpysonni

    Savikoille olisi hyvä tuoda hiekkaa ja sotkea siitä istutuspaikat.

     

    Juu, mut siinä olisi taas uusi ympäristöllinen ongelma, kun pitäisi hiekkamonttuja laajentaa ja ehkä avata uusia, jotta saadaan hiekkaa metsiin, ei luonnolle lainkaan hyvä juttu tuollainen hiekan siirtely paikasta toiseen.

     

     

    käpysonni käpysonni

    En usko tuohon systeemiin. Jo pelkkä massojen liikuttelu on ongelma, vaatii myös varastopaikalta paljon tilaa. Ja sit,  mistä otetaan  ne  mättäisiin tarvittavat maamassat,  kuoritaanko ne jostain pakettipelloilta, tie- tai rakennustyömailta vai mistä?  Ei myöskään  kukaan viljelijä halua myydä laadukasta  peltomaan pintaa tähän tarkoitukseen edes isosta rahasta. Mitään jankkosaveahan se maa ei tietenkään saa olla. Siinä kans yksi eteen tuleva ongelma. Saahan sitä olla Pelle Peloton ja kehitellä uusia ideoita ja menetelmiä, se on kaiken kehityksen edellytys, mutta en usko että juuri tämä kehitysidea monimutkaisuutensa ja korkeiden kustannusten takia ottaa tuulta alleen.

Esillä 10 vastausta, 911 - 920 (kaikkiaan 1,065)