Käyttäjän Kurki kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,161 - 1,170 (kaikkiaan 5,856)
  • Kurki Kurki

    Se syö puuta enemmän hankittua euroa kohti kuin paperiteollisuus. Hänen mukaansa emme ole vielä keksineet jalostusarvoltaan kannattavampaa puutuotetta kuin sellu.

    Ne vanhat keksinnöt on kyllä olemassa, mutta Suomessa ne ovat päätyneet beljakovilaisen ay-liikkeen lakkauttamisksi. Työntekijä on työttömyytensä ansainnut, kun ruotsalainen palkkataso ei riitä.

    Kaipolan paperitehtaassa oli 10..15 milj.e/v  korkeammat palkkakustannukset kuin Ruotsissa.

    Nyt kartonkitehtaat vuorossa. Kiinalainen halpa kartonki valloittaa markkinoita ja Suomessa niitä suljetaan.

    Seuraavaksi yli 10% palkankorotukset metsäteollisuuteen, sillä eihän siellä muiden alojen 10% vaatimus riitä alkuunkaan.

    Paperin kulutus kasvaa, mutta Suomen tehtaat eivät pääse siihen kiinni – viennin lähitulevaisuus on alhaisen jalostusasteen sellun varassa

    https://yle.fi/a/3-11818464

     

    Kurki Kurki

    Edellisellä kerralla Muskin sijaan Trumpin hallinnossa huseerasi pääideologi Steve Bannon, joka poistettiin Valkoisesta talosta melko pian, kun ei tullut toimeen Ivankan kanssa. Ei näkynyt MAGA-Bannonia virkaanastujaisissa, joten ainakin puolet Trumppia kannattavista magalaisista vastustaa nyt  Trumpin kaverin Muskin kannattamaa maahanmuutoa lisäävää H-B1 työviisumia, jota Bannon ja muutkin ovat vaatineet lakkautettavaksi amerikkalaisia työntekijöitä syrjivänä.

    Riitoja näkyy riittävän eikä edustajainhuoneessa tarvita kuin 3 vastaan tai tyhjää äänestävää magalaista republikaania, niin Trumpin lait eivät etene.

    Kurki Kurki

    Trumppi vetää USAn pois Pariisin ilmastosopimuksesta ja julistaa USAhan energian kansallisen hätätilan. Saksan oikeisto on luvannut rakentaa uusia maakaasuvoimaloita, jos voittaa vaalit.

    USAssa on maailman suurin öljyntuottaja ja tänä vuonna on tehnyt oljyntuotannoennätyksiä, mutta siitä huolimatta öljyn hinta on pysytellyt 70..80 dollarin haarukassa, kun Opec-maat ovat vähentäneet tuotantoa.  Bidenin uudet sanktiot varjolaivastolle vaikuttavat öljyn hintaan nostavasti, mutta iskee Venäjän talouteen kunnolla.

    Trumppi on luvannut lisätä öljyn tuotantoa ja vaikka tämän uuden öljyn markkinoille tulo ei tapahtune kovin nopeasti, niin on spekuloitu, että Saudit voinevat rommauttaa öljyn hinnan lisäämäällä omaa tuotantoa puolustaakseen öljyviennin markkinaosuuttaan ja samalla vaikeuttaa USAn öljyn tuotantointoa.

    Öljyn hinnan painuminen sinne 40..45 dollariin romahduttaisi Venäjän talouden ja tyhjentäisi Putinin sotakassan.

    Toivottavasti tämä skenaario toteutuu tämän vuoden aikana.

    Putinin oligarkilta synkkä ennustus Venäjälle
    Oleg Deripaska uskoo Trumpin vaalivoiton tarkoittavan öljyn huomattavaa halpenemista.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c6d487f7-9a3f-4d90-af34-250071bff876

    Kurki Kurki

    Turvepellot ovat mukana Maankäyttösektorin Viljelysmaa-luokan laskennassa ei Metsämaan.

    Tästä linkistä sivulla 45 Taulukosta 1,7 selviää monta tällaista rakenteellista asiaa.

    Maankäyttösektori on jaettu 6 luokkaan.

    – Metsämaa

    – Viljelysmaa

    – Kosteikot

    – Rakennettu alue

    – Puutuotteet

    – Epäsuorat N2O-päästöt

    Linkki: https://stat.fi/media/uploads/tup/khkinv/yymp_kahup_1990-2020_2021_23462_net.pdf

    Kurki Kurki

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/51aacdd5-7d6b-49d0-9097-4c32501d122a

    Nyt on lyöty sellaiset rätingit pöytään, jota voi sanoa provokaatioksi.

    Tuokin linkin Saksan Lulucf-laskennan tiedot ovat prikulleen vasta jukaistun Suomen laskennan mukaisesti esitetyt eli yhteistyötä on ollut.

    Ja tarkoitus on ampua alas koko Lucf-laskenta suurentelemalla päästöjä niin, että nielutavotteisiin ei yllä edes EUn kaikkein metsäismmät maat Saksa, Ruotsi eikä Suomi.

    Jokainen ymmärtää, että metsien hakkuita ei tulla rajoitaamaan taloudellisita syistä, sillä hakkuiden vähentäminen lisää työttömyyttä ja laskee verotuloja ja koko EU kamppailee velkaantumista vastaan ja sotaa nielee varoja.

    Metsiä tullaan hakataan enstiseen malliin.

    Ruotsilla se Metsämaan vertailutasonielu oli  jotain -35 Mtn-ekv 2-kertainen Suomeen nähden, jotka pitäisi saavuttaa jokaiselta vuodelta tällä vuosikymmenllä. Ei onnistu.

    Kurki Kurki

    Sähköauton tulo ja ilmaston lämpeneminen on tosiasioita.

    Ovathan ne totta, mutta lämpeneminen todisteiden valossa on suurimmaksi osaksi luonnollista. Ihmisen osuutta lämpeneminestä selitetään Korttajärven Mannin ylösalaisin kääntämällä lämpötilagraafilla.

    Ainakin kaksi IPCC:tä lähellä olevaa tutkijaryhmää liitti suomalaisten tutkijoiden Korttajärven pohjamudasta kairaaman sedimenttiaineiston osaksi omaa ilmastohistoriallista malliaan.

    Michael Mann, siis alkuperäisen jääkiekkomailan isä, pitää yhä kiinni väitteestään, että Korttajärven pohjalta löytyi oikea lätkämaila.

    Linkki: https://www.metsalehti.fi/keskustelut/aihe/metsien-hiilinielu/sivu/714/

    Kurki Kurki

    Hakkuusäästön arviolla 21 milj. m3 käyttäen päätyy lukuun 15,75 milj. tn CO2-ekv. (21 milj. m3 x 0,75 tn/m3). Ei ihan Luken lukema mutta lähellä sitä.

    Kannattaa jatkaa vielä pohtimista. Hakkuusäästö on runkopuuna laskettu. Siitä puuttuvat muut puun osat kuten latvus, oksat, kannot ja juuret.

    Kurki Kurki

    Ihmettelen vielä laskelmia.

    Niin minäkin.

    13,7/20,7= 0,66 eli CO2-määrä jää alle keskimääräisen runkopuun (20,7  on runkopuuta) sisältämän CO2-määrän 0.734 ja vaikka olisi lakettu alemmalla puun tilavuuspainolla, niin  missä on laskettu puun muiden elävien osien sisältämä CO2 eli latvus, oksat, kannot ja juuret? Ainahan puun koko elävä biomassa on suurempi kuin vain runkopuuosan. Kuusella 2-kertainen.

    Lähetin Lukeen tästä kysymyksen Tarja Tuomaiselle.

    Saksan Maankäyttösektorin referaatti perusteluineen näkyy olevan prikulleen sama kuin Suomen.

    Onko harrastettu yhteistyötä.

    Linkki: https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/51aacdd5-7d6b-49d0-9097-4c32501d122a

    Kurki Kurki

    Suomen on tehtävä juuri niin kuin E-Saksa tahtoo.

    Saksan omat luvut ovat kauhistuttavia.

    Metsien kasvu romahti alle Suomen.

    Kokonaispäästöt +750 Mtn-ekv.

    Suomen kokonaispäästöt +42 Mtn-ekv.

    Kurki Kurki

    Kun ehkä parin vuoden päästä tiedetään, mitä EU-sanktioita puuttuvista hiilinieluista mahdollisesti tulee, voidaan miettiä mitä tehdä.

    No ei mene hiilinielujen kanssa Ruotsissakaan hyvin.

    Metsien kasvu on Suomen luokkaa vähän yli 100 milj.m3/v ja hakkuut suurempia kuin Suomessa. Jos oikein ymmärrän näistä linkeistä, niin Ruotsissa hakkuut olivat 20 milj.m3 suuremmat vuonna 2023 kuin Suomessa.

    https://nordicforestresearch.org/wp-content/uploads/2023/06/Nordisk-skogsstatistik-2023-mindre.pdf

    https://www.skogsstyrelsen.se/en/news/sharp-decrease-in-fellings-in-2023/

Esillä 10 vastausta, 1,161 - 1,170 (kaikkiaan 5,856)